tag:blogger.com,1999:blog-6270201804042001252024-03-13T15:48:57.888+02:00Ilona KemppainenUnknownnoreply@blogger.comBlogger241125tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-52977616890730681472011-04-13T00:22:00.000+03:002011-04-13T00:23:45.321+03:00Uusi blogi uudessa osoitteessa... eli <a href="http://ilonakemppainen.wordpress.com/2011/04/12/hello-world/">täällä</a>.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-58491997486002936592011-04-05T11:58:00.014+03:002011-04-05T12:39:40.170+03:00Kadonneita: kypäräpappiMuistattehan takavuosien pilapiirrokset, joissa <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Kari_Suomalainen">Kari Suomalainen</a> kuvasi maamme <a href="http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://1.bp.blogspot.com/_uy4vuBbsXMk/TPibbdelj6I/AAAAAAAAEzE/aVFWX49G8_0/s1600/kari%252Bsuomalainen%252B001.jpg&imgrefurl=http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/12/koivisto-nousee-kekkosen-varjosta.html&usg=__nOYgyjC6hesE-dDprCPebIJZHnE=&h=1256&w=1600&sz=272&hl=fi&start=20&zoom=1&tbnid=OqXRUeabjNeAuM:&tbnh=135&tbnw=172&ei=T9yaTcXWNYSUOo71tIMH&prev=/images%3Fq%3Dkari%2Bsuomalainen%2Bpuolueet%26hl%3Dfi%26biw%3D1362%26bih%3D583%26gbv%3D2%26tbm%3Disch0%2C371&itbs=1&biw=1362&bih=583&iact=rc&dur=484&oei=RtyaTf31K8eWOpH4zO8L&page=2&ndsp=21&ved=1t:429,r:12,s:20&tx=92&ty=42">puolueita </a>erilaisin, tunnistettavin hahmoin? Maalaisliitto/Keskusta oli pulska isäntämies ja Ruåtsalainen kansanpuolue pikkuinen herrasmies. Kokoomusta kuvasi tuhti kypäräpappi. Hahmo viittasi puolueen isänmaallis-uskonnolliseen taustaan. (Googlen kuvahaun perusteella Suomalainen muistetaan erityisesti uransa loppuvuosien avoimen rasistisista pilapiirroksista. Varhemmin hän oli usein jopa hauska.)------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Millä tavoin tuo kypäräpapin hahmo kuvaa nykyistä Kokoomusta? Eipä juuri mitenkään. Kristillisyydestä jokainen pipliansa lukenut tietää, että sen perusta on vasemmistolaiseksi luokiteltavissa arvoissa. Jeesus ei koskaan sanonut, että rikkaille kannattaa antaa enemmän siltä varalta, että he hövelillä päällä ollessaan heittäisivät almun tai pari muillekin. Samoin Jeesus ei sanonut, että ihmiset ovat eriarvoisia syntyperän tai kotitaustan mukaan. Sen sijaan Jeesus hengasi "huorien, varkaiden ja muun paskasakin" kanssa oikein mielellään. Tämä tiedoksi myös "kristillis""demokraateille".------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Se siis kristillisyydestä. Isänmaallisuuskin on kovasti muuttanut muotoaan viime vuosina. Se tapasi olla jonkinasteista maanpuolustushenkisyyttä ja suomalaisuuden korostamista. Nykyään sen tuntuu tarkoittavan loputonta hinkua NATO:on ja ylikansallisten firmojen ja pimeän työvoiman auttamista suomalaisille markkinoille.------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Kaikille tämä ei tunnu olevan Kokoomuksessakaan selvää. Puolueen nuorisojärjestön puheenjohtaja <a href="http://www.willerydman.fi/">Wille Rydman</a> on esimerkiksi kysellyt ainakin Facebookissa pääkaupunkiseudun reserviläisten ampumaharjoitusmahdollisuuksien perään. Kuvitteleeko Rydman todella, että KUN Suomi liittyy NATO:on ja KUN Suomeen tulee ammattiarmeija, reserviläiset paljon kiinnostavat ketään?------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Sama tyyppi on koettanut <a href="http://www.iltasanomat.fi/vaalit2011/T%C3%A4m%C3%A4%20kuva%20suututti%20sotaveteraanit!/art-1288380453179.html">linkittää sotaveteraanikeräyksen</a> omaan vaalikampanjaansa. Miten asiat liittyvät toisiinsa on epäselvää. Hyvinvointivaltio oli se todellinen veteraanien perintö, toisen maailmansodan tuottaman yhtenäisen Suomen ponnistus koko kansakunnan elintason kohottamiseksi, lahjakkuusreservien saamiseksi koulutielle ja yleensä Suomen muokkaamiseksi länsieurooppalaiseksi sivistysvaltioksi. Kelle hyvinvointivaltio on edelleen tärkeä, hän on omaksunut veteraanipolven arvot. Taitaa tämä jengi vain nykyisin löytyä enemmälti vasemmalta - taas.----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole sen kummemmin mollata yhtä ehdokasta - hän osaa sen ihan itse. Sen sijaan pyydän jokaista oikeasti miettimään, vaikkapa vaalikoneiden avulla, edustaako jokin puolue juuri sinun todellisia arvojasi. Vaikka sanoisit äänestäväsi ihmistä, eduskunnassa on aika napakka ryhmäkuri useimmiten ja varsinkin jos puolueessa on vaikutusvaltainen puheenjohtaja, omaa ajattelua ei takuulla pahemmin sallita.------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Kari Suomalainen luultavasti nauraa pilvenlongallaan koko touhulle, mutta kypäräpapin eräs esikuva, kansanedustaja ja sankarivainaja <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Havas">Väinö Havas </a>luultavimmin pyörii haudassaan että kolina käy.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-35547176464797077852011-04-03T10:51:00.003+03:002011-04-03T11:34:29.659+03:00Naiset kiekkoyleisössäTällä kaudella minulla on ollut ilo ja kunnia olla seuraamassa muutamaa Helsingin IFK:n jääkiekkojoukkueen kotiottelua. Viimeisintä näkemääni ottelua Hifki ei edes hävinnyt, joten harrastus voinee jatkua. ---------- (Pahoittelen kappaleenvaihtojen puuttumista, vika on sivustossa eikä minussa.) Jääkiekon seuraaminen katsomosta käsin on antropologisesti äärimmäisen kiinnostavaa. Kanssakatsojat ovat moninainen joukko, ja hallissa pyörimisen motiivit vaihtelevat. Joillekin erätaukojen tarjoilu on keskeistä, toisille tuttujen tapaaminen. Vaikka lätkäyleisöä pidetään usein luiskaotsaisina idiootteina, tunnelma on ollut melko rauhallinen. Kotijoukkueen oletettu herraskaisuus ei yleisössä juuri näy, ruotsia kyllä kuulee paljon. Kauniisti sanottuna yhteiskunnan eri kerrostumat ovat tasaisesti esillä. ---------- Sukupuolijakauma on luonnollisesti miesvoittoinen. Naisiakin kuitenkin on paljon, ja he vasta mielenkiintoista joukkoa ovatkin. Perusmalli lienee pelipaidassa otteluun tuleva ikuisfani, oli hän sitten faniklubin huudattaja tai ihan omin päin matseissa kävijä. Mies on monesti mukana - mikään "tyttöjen juttu" jääkiekko ei tunnu aikuisiällä olevan. Sama vika kuin aina: työ ja lapset. ----------- Kiehtovaa on keski-ikäisten jakkupukunaisten suuri osuus naisyleisöstä. (Tähän ryhmään kai kuulun itsekin.) Eikä tämä vielä mitään, mutta jääkiekon suhteen nämä naiset tuntuvat monesti olevan asiantuntevampia ja kiihkeämpiä kuin seuralaisensa. Selostusta ja vastapuolen pelaajien ja tuomarien haukkumista tulee siihen tahtiin että keskivertomies ei samaan puhenopeuteen pääse koskaan. (Sukupuolistereotypia jonka havainnointi on vahvistanut.) ---------- Eilisessä ottelussa saimme paikat Rauman Lukon fanikatsomoa alemmalta riviltä. Tulipahan seurattua kiekkofanin psyykeä oikein tosissaan. Mukavia juttelimme, vaikka järjestyshenkilöitä selvästi arvelutti, mihin kommunikaatio johtaa. Olisihan siitä erään rouvan kanssa saanut kähinän aikaiseksi, mutta ei raaskinut häviäjiä kiusata. ---------- Naiset näet päästelevät suustaan välillä sellaista tavaraa, että miehiltä sitä harvoin kuulee. Ehkä siksi, että heillä ei fyysisen väkivallan uhka ole samalla tavoin läsnä? Vai tuntuuko jääkiekko jostain syystä vakavammalta asialta, koska se ei ole sukupuolelle tyypillinen harrastus? ---------- Työn puolesta tulevat mieleen sota-ajan nuoret naiset, jotka häpesivät sitä, että ovat tyttöjä. Johtiko tämä sitten siihen, että noina vuosina <em>Kotiliesi</em> intoili Kolmannen valtakunnan yhteiskunnallisista saavutuksista huomattavasti <em>Suomen Kuvalehteä</em> enemmän. Matsiseurani muisteli, että Neuvostoliiton naissotilaat olivat kaikkein pelätyimpiä ja julmimpia. Saattaa olla - aika verenhimoista tavaraa suomalaisiltakin naisilta ilmestyi aikanaan. ---------- Sukupuoli lienee meissä niin syvällä, että kun teemme "väärän" sukupuolen asioita, vedämme sen täysin överiksi. En ole transseksuaalisuuden asiantuntija, mutta joskus on tullut hieman yliampuva vaikutelma siitäkin. ---------- Olemmeko me naispuoliset lätkäfanit siis transuja? Ehkei sentään. Jokainen tavallaan. Minusta hauskinta on nimenomaan sulautua joukkoon, kommentoida hiljalleen ja ottaa osaa tunnelmaan. Yliopistofeministille koko sirkus on joko täysin etäännytetty tutkimuskohde tai sitten jotain, mihin osallistutaan sen omilla ehdoilla. (Käyn minä keikoilla kuuntelemassa <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Turisas">sankariheviäkin</a>, se vasta hauskaa on.) ---------- Ai miten olisin saanut aikaan kähinän sen siistin pankkivirkailijan tyyppisen raumalaisrouvan kanssa? No katsos kun hän marmatti hifkiläisten kannustustavasta, että kyllä ne kärpäset taas kuolee vai hyttysiäkö ne tappaa. Kolmannen erän lopussa ei meinannut jaksaa kuunnella, mutta jätin sanomatta, että meillä Helsingissä niitä sanotaan aplodeiksi.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-31006849491439790562011-03-30T09:29:00.007+03:002011-03-30T09:56:54.782+03:00Suomalaisen kuolemantutkimuksen seura - Föreningen för finländsk dödsforskning - Finnish Death Studies AssociationTo all our colleagues around the world :-) On Monday, March 28th the Finnish Death Studies Association - Suomalaisen kuolemantutkimuksen seura in Finnish, Föreningen för finländsk dödsforskning in Swedish - was founded. A small group was present but about 20 people have approached us about membership. At this point the most visible activity we will be having is the blog: <a href="http://kuolemantutkimus.wordpress.com/">http://kuolemantutkimus.wordpress.com/</a> Most of the material will be in Finnish or Swedish, but information on most dramatic developments will also be given in English. You'll find the members of the executive committee on the website. The importance of an association is bringing people together. Death studies is a truly multidisciplinary field and it must be so. Many academics and professionals feel quite alone in their own institutions and seem to "invent the wheel over and over again". This has been the case at least in Finland, which has not been made easier by thin international connections. We want to change this, permanently.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-49561963905926387452011-02-25T11:08:00.001+02:002011-02-25T11:13:31.956+02:00Romanian konferenssin jatkotoiminto... eli "conference proceedings" ilmestyy pian ja on <a href="http://www.ceeol.com/aspx/issuedetails.aspx?issueid=7ec197d6-97e0-4afc-9fed-a35fd7a2afd0&articleId=59a8d81c-130e-4618-babe-5a00317a2570">netissäkin.</a> Suosittelen tuon indeksin tavaamista niillekin, jotka eivät jaksa hankkiutua tilaan jossa pääsisivät lukemaan itse papereita. Yhtenä kirjoittajista saan tuon julkaisun aikanaan itselleni ja teksteisin voi tutustua ainakin minun kauttani. Tuolla oli meinaan todella monta kiinnostavaa paperia!<br /><br />Järjestävät saman homman siis syys-lokakuun vaihteessa ja yrittävät jälleen toimia niin, että tulijoiden tarvitsisi maksaa vain matkansa. Reitti Helsinki-Budapest-Cluj Napoca-Alba Iulia (viimeinen osa henkilöautolla keskellä yötä pitkin romanialaisia vaihtelevankuntoisia teitä) ei ehkä ole helppo, mutta kyllä se kannatti.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-10571989994757976612011-02-24T12:59:00.003+02:002011-02-24T13:23:32.730+02:00Tero ja minä"Tero ja minä<br />olemme ystäviä<br />vaikka täysin erilaisia<br />tykkäämme eri asioista"<br /><br />Lauleskelimme tätä Lapinlahden lintujen biisiä taannoin työpaikan virkistystilaisuudessa, kun avauduin hieman aiheesta erilaisuus. Liikaa aikaa kun ehdin tällaistakin miettiä.<br /><br />Minä en juo kahvia, vissyvettä enkä viskiä. Minä en aja autoa, polta sikareita enkä nai naisia. Minä en lue dekkareita enkä katso Big Brotheria. Kaikkia olen koettanut ja todennut, että voin paremmin ilman.<br /><br />Näistä asioista koostuu kenties jonkun ihmisen elämän keskeinen sisältö. Itse asiassa vieressäni istui ihminen, jonka laita oli juuri näin. 20 vuotta ollaan tunnettu ja tultu juttuun ilman ihmeempiä mutinoita. Olen pitänyt lähinnä hänen oululaisuuttaan epäilyttävänä tekijänä, mutta mitäpä ei vanhalle ystävälle antaisi anteeksi.<br /><br />Siksi on ollut erityisen hilpeää seurata Husein Muhammedin eduskuntavaaliehdokkuudesta käytyä keskustelua. Kyösti Tarvaisen kirjoitus, jota <a href="http://huseinmuhammed.puheenvuoro.uusisuomi.fi/62771-ehdokkuuteni-on-uhka-demokratialle">Muhammed itse siteeraa blogissaan</a> perustuu ajatukselle, että länsimainen kulttuuri ja sivistys perustuisivat kristinuskolle, ja että vastaavasti islamin parissa kasvanut edustaisi väistämättä täysin toisenlaista tapaaa hahmottaa maailmaa. Toivottavasti Tarvainen elää Raamatun mukaan, tai muuten hänen argumentoinniltaan putoaa pohja.<br /><br /><a href="http://ylepola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/62892-husein-muhammedin-ehdokkuus-eduskuntaan">Ykä Lepolan kirjoitus Uuden Suomen blogissa</a> taas perustuu ajatukselle, että vain kokemalla MM95:n - ja suurena riemuntunteena vieläpä, käymällä armeijan ja kyöräämällä vanhempansa vanhainkotiin pystyy olemaan oikeasti suomalainen ja pätevöitymään kansalliseksi päättäjäksi.<br /><br />Ohi meni, paitsi 1995 oli ihan kivaa seurata ihmisten juhlimista. Muuten en minäkään ole suomalainen noissa suhteissa enkä monessa muussakaan. Yksi äidin esi-isistä muutti 1700-luvulla Ruotsista Suomeen. Mamu, sehän se.<br /><br />Vakavasti puhuen, kuka kelpaa mistäkin päättämään? Sivari armeija-asioista? Kaupunkilainen maataloudesta? Lapseton perhetuista? Uskonnoton uskonnopetuksesta? Kyllä vaan on paras valita eduskuntaan pelkkiä kalapuikkoviiksimiehiä, joilla on intti käytynä, arvot kohdillaan, takana tukeva (sic) lauma maakuntien miehiä ja kotona hiljaiseksi nitistetty vaimo ja ainakin kolme jääkiekkoa ja pianonsoittoa (arvatkaa kummat kumpaa) harrastavaa kakaraa.<br /><br />Lepola heittää lopuksi klassikon, arvellessaan että Muhammedia tulevat äänestämään lähinnä vihreät, ehdokkaaseen hempeitä katseita heittelevät naiset. Voitaisiinko ajatella, että naiset eivät toimi politiikassa tai muutenkaan elämässä vain munaa saadakseen? Minkään väristä, jos niikseen tulee. Kaiketi Lepolakin on samoissa aikeissa liikkeellä, kirjoituksesta päätellen kukaan ei ole erehtynyt antamaan.<br /><br />Voi, tuntuiko kommentti asiattomalta?Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-84721264567048473682011-02-22T10:09:00.006+02:002011-02-22T10:40:38.268+02:00Tyypillistä lähiöelämääMaahanmuutto on median kestoaihe, kiinnostaahan se ihmisiä. Kuten olen usein valittanut ja tulen valittamaan jatkossakin, uutisiin päätyvät usein asiat, jotka eivät kuvaa meidän itähelsinkiläisten tavallista todellisuutta juuri lainkaan.<br /><br />Pidänkin kiinnostavana Eve Kyntäjän blogimerkintää aiheesta <a href="http://uusikulma.blogspot.com/2011/02/tyypillinen-maahanmuuttaja.html?spref=fb">"Tyypillinen maahanmuuttaja".</a> Vaikuttaa näet siltä, että jos maahanmuuttaja menestyy ammatissaan ja ns. sopeutuu, hän ei olekaan enää mikään maahanmuuttaja. Kysymys on tietysti, pitäisikö ollakaan. Koominen on ilmaisu "toisen polven maahanmuuttaja". Kaiketi maassa syntynyt ei ole minnekään muuttanut, joten käsite on sisällöllisesti tyhjä. Johonkin sillä viitataan, mutta mihin?<br /><br />Kenties siihen, mitä poliisi odottaa tapahtuvaksi täällä lähiöissä piankin: <a href="http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Poliisi%20L%C3%A4hi%C3%B6iss%C3%A4%20alkoi%20l%C3%A4ht%C3%B6laskenta%20-%20asejengit%20tulevat/art-1288370841905.html">aseellisten jengien rantautumista Suomeen</a>. Sikäli kuin kykenin jutusta saamaan selville, ei siis ole mitään suomalaisperäistä erityissyytä, miksi Tanskassa ja Ruotsissa toimiva jengi alkaisi toimia täälläkin, paitsi että rikollisuutta on. Miksi sitten tämä jengi olisi pahempi kuin jo olemassa olevat moottoripyöräpohjaiset, sitä en tiedä.<br /><br />Joutilaiden nuorten miesten ryhmät ovat aina arvaamattomia ja niitä kannattaakin pelätä. Minäkin väistän aina huolella, kun sellaisen näen, näytti se koostuvan keistä hyvänsä. En toistaiseksi ole havainnut mitään isompaa ja säännöllisemmin liikkuvaa jengiä, mutta en luuhaakaan ostareilla ja kauppakeskuksissa iltaisin. Se on toinen maailma, josta tietysti tulee enemmän lehtijuttuja kuin meidän perheenäitien hissuttelusta.<br /><br />Lasten, äitien ja päiväkotien maailmasta on tyypillisyyksiä vaikea löytää. Pitääkö aggressiivisen pojan käytöstä arvioida hänen erikoisen nimensä perusteella? Entä kiltin ja kaikkien kanssa leikkivän? Onko reipas tyttö suuren soturikansansa edustaja vai ainoastaan reipas tyttö? Miksi monissa perheissä on oletetusta taustasta huolimatta 1-2 lasta eikä sitä luvattua laumaa?<br /><br />Onko entisen naapuriperheeni tytär tyypillinen mikään, kuulemma on keskiarvo yli yhdeksän? Äitinsä epäili, että heille tulee ns. kielikoulujen mainoksia "kun he ovat ulkomaalaisia", mutta saatoin todeta että niin tulee meillekin. En sitten laittanut poikaa saksalaiseen kouluun, vaikka he ovat tulevan vaimonsa kanssa päättäneetkin, että heillä puhutaan isona kotona saksaa. Kyennevät aikanaan valitsemaan jo olemassa olevista sopivan.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-67793110507525691132011-02-17T08:51:00.006+02:002011-02-17T11:07:02.448+02:00Tosielämästä eli persuista ja vassareistaPersuja onnitellaan jo tulevana vaalivoittajana. Sitä he varmasti ovatkin, saa nähdä miten todelliset prosentit asettuvat.<br /><br />Sitä olen ihmetellyt jo pitkään, miten ihmiset eivät yhdistä asioita toisiinsa. Suurin osa ilmoittaa haluavansa Vasemmiston ajamaa politiikkaa, mutta puolueen äänestäminen koetaan aiheettomaksi. Ilmeisesti aivan muuta lupaavat ja varsinkin toteuttavat puolueet ovat varmempi vaihtoehto.<br /><br />Vasemmiston ongelma on varmasti osittain se, mikä on joidenkin mielestä sen vahvuus, eli perinteet ja vanhat mielikuvat. Itse olen puolueessa mukana tulevaisuuden enkä menneisyyden takia, enkä ymmärrä tietynlaista kukkahuiviromantiikkaa ollenkaan. Jos mielikuva puolueesta on tämä, ei ihme jos se ei äänestäjien suurta enemmistöä kiinnosta. Ja mielikuvilla politiikassa mennään, ei sille mitään voi. Vaikka pitäisi miten hyvän puheen ja ajaisi asioita paikallistasolla, sen huomaavat vain ne, jotka oikeasti seuraavat politiikkaa.<br /><br />Keskustelu Perussuomalaisten kannatuksesta on ainakin minun havaintojeni mukaan lähes tyrehtynyt (en lue joka lehteä ja katso aktiivisesti televisiota, joten on voinut mennä ohikin). Olen kyllä lueskellut kaikenlaista, mm. Tukholmasta mukaan tarttuneen teoksen <em>Jag är inte rabiat. Jag äter pizza </em>av Niklas Orrenius, Jyri ja Jera Hännisen kirjan <em>Tuhansien aatteiden maa</em> ja melkein kokonaan on luettuna Slavoj Zizekin tekstejä sisältävä <em>Politiikkaa, idiootti!</em><br /><em></em><br />Persuthan eivät ole mitään ruotsidemokraatteja, sitä ovat kaiketi enemmän Muutos 2011-porukat. Ruotsin tilanteesta kertova kirja sai kuitenkin tajuamaan, miten erilaisia maat ovat. Ruotsissa ovat valtapuolueet sanoutuneet irti rasistisesta retoriikasta täysin, toisin kuin Suomessa. Suomessa voi ylipäätään sanoa paljon sellaista, mikä lahden toisella puolella ei vain sovi fiksun ihmisen suuhun ollenkaan. Toisaalta, kun ääreen mennään, löytyy kansankodistakin kaikenlaista. En ole kuullut, enkä toivokaan kuulevani vastaavaa puhetta kuin ruotsidemokraatti oli mennyt lasauttamaan, jotta hän ei halua lapsensa somalikaverin tulevan käymään, koska sitten hänen täytyy vaihtaa lattiapinnoitteet. Rasism på allvar.<br /><br />Persuille ja ruotsidemokraateille on kuitenkin yhteistä se, että puolueen kannatuksen noustessa aiemmat äärisävyt on pyritty painamaan pinnan alle. Tietääkseni suomalainen uusnatsipopulaatio toimii muualla (korjatkaa jos olen väärässä), mutta persujenkin julkiset lausunnot ovat maltillistuneet vuosien mittaan huomattavasti. Puheenjohtaja ei kuitenkaan ole laihduttanut kuten Jimmie Åkesson. Onko oikein arvostella puoluetta sen perusteella, mitä se on joskus ajanut vai katsoa, mitä nyt sanotaan ääneen?<br /><br />Maahanmuuttovastaisuus on yksi kummankin puolueen taustalla olevista tekijöistä. Ei siitä mihinkään pääse. Kuten Hänniset hyvin toteavat, persuille ei tule ääniä vain sieltä, missä maahanmuuttajia todella asuu, vaan myös, ja prosentuaalisesti jopa enemmän sieltä, missä heistä saa lähinnä lukea lehdestä. Olen usein miettinyt, miten toimittajille pitäisi määrätä pakolliseksi viiden vuoden kakku jossain maahanmuuttajalähiössä, jotta todellisuus tulisi tutummaksi. Eihän ulkomaantoimittajakaan pelkästään Sanomatalossa istu.<br /><br />Pelko on politiikassa keskeinen tekijä. En pysty tältä istumalta todistamaan, mutta väitän kuitenkin, että esimerkiksi Kekkosen suosio perustui aikanaan osaltaan Neuvostoliiton pelkoon. Että edes joku osaa venkoilla niiden kanssa. Maahanmuuttajien pelkääminen taas selittää osaltaan persujen suosiota. Mitä vähemmän tiedetään, sitä enemmän pelätään. (Kirjoitan joskus toiste pelosta, sen arvokkuudesta tunteena ja oikeutuksesta toiminnan selittäjänä.)<br /><br />Pelkääväthän ihmiset muutakin kuin epämääräistä uhkaa. Aivan todellisia asioita, elämän perusasioiden kuten työn, turvallisuuden, ihmissuhteiden menettämistä. Näihin uskotaan ilmeisesti ratkaisun löytyvän Perussuomalaisilta. Menkää ihmeessä kysymään vaalitilaisuuksissa, mitä aikovat tehdä. Kysykää huviksenne muiltakin, ja kysykää oikeita kysymyksiä. Sellaisia, joihin politiikalla voidaan oikeasti vaikuttaa. Ottakaa elämänne tosissanne.Unknownnoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-60274017792411667782011-02-11T12:13:00.003+02:002011-02-11T12:31:30.163+02:00Kuluttava lapsuusAller aikoo ryhtyä julkaisemaan 6-12-vuotiaille suunnattua muotiaiheista lehteä. Tätä on jo ehditty taivastella kolumneissa ja surtu lapsuuden lyhenemistä.<br /><br />Erityisesti tyttöjen lapsuus tuntuu olevan suojelukohde. Meikkaamiselle on ja on ollut kaikenlaisia ikärajoja. Itsekin uskalsin pyytää reiät korviin vasta rippikoulukesänä (klassikko jos mikä). Poikien ei uskota hössöttävän ulkonäöstään eikä poikien vaatevillityksiä pidetä lapsuuden loppumisena. Pojathan ovat aina poikia.<br /><br />Esikoiseni ilmoitti vähän yli vuosi sitten haluavansa pitkän tukan. Mitään selitystä ei ole tähän päivään mennessä herunut mutta tukka on kyllä kasvanut. Kellään päiväkotikaverilla ei pitkää tukkaa ole, siis pojista. Myöskään tutuilla aikuisilla miehillä ei letti pahemmin heilu. Mutta kun kysyin, laitetaanko letit kanssa, vastauksena oli ylimielinen nyrpistys. No ei tietenkään. Mitä lie haluaa, helpottaahan se vanhempien elämää ja näyttää kivalta jos muistaa harjata takut pois.<br /><br />Samoin äidin töissä käydessä on oleellista, että paikalla on ihmisiä, jotka näkevät hänen vaatteensa. Mieluiten "tätejä", "sedistä" on jo huomattu, että riittävää ihailua ei ehkä ole saatavissa. Jotta mielikuva pikku muotileijonasta ei täysin vääristyisi, on todettava että nämä upeat releet saa kuitenkin äiti ostaa oman pään mukaan Tarjoustalosta. Ihan teinejä ei vielä olla.<br /><br />Nuorempikin poika on taaperoiästä lähtien ollut muodin orja ja katsellut itseään peilistä. Salama McQueen-paidalla on moni aamu saatu käyntiin. Erilaiset piirroshahmo- ja supersankarivaatteet ovatkin pelastus, kun oma tahto esiintyy estradilla ja tiettyyn kellonaikaan pitäisi kuitenkin ollakin jossain. Päiväkodissa on kiva näyttää kaikille dinosaurus- tai kummituspaitaa ja olla vähän itsekin kummitus.<br /><br />Vaikka lapsi ei arvioisi itseään rumuus-kauneus-asteikolla, ulkonäkö on kuitenkin osa minuutta. Vähintään hauskat vaatteet ovat kiva asia siinä missä lelutkin. Ja lelumainoksiahan suosikkivaatteet usein ovat. Supersankarin ominaisuuksia voi kuvitella itselleenkin, kun kuva killuu rinnassa.<br /><br />Miten tyttöjen meikkileikit eroavat poikien Teräsmiespaidoista? Ainakin pelottavuutensa osalta. Ja miksi tytöille pitää markkinoida erikseen lehtien avulla aikuisten elämäntapaa? Pojille tuntuvat riittävän lelukuvastot ja aikuisten maailmasta poimitut ajatukset "autosta jolla voi ohittaa kaikki".<br /><br />Ehkä aikuisen naisen maailma on niin pelottava, että siltä on suojeltava lapsia kaikin keinoin? Tai ehkä tyttöjen lelut ovat liian halpoja poikien vastaaviin verrattuna ja markkinointia on oltava kaksin verroin?Unknownnoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-88651556990117755362011-02-10T12:47:00.002+02:002011-02-10T12:53:11.322+02:00DDD10"Dear Ilona Kemppainen,<br /><br />Your abstract has been accepted. We look forward to meet you in september at the conference."<br /><br />So it's Nijmegen then, and <a href="http://www.ru.nl/ct/english/call_for_papers/ddd_10_international/">Death, Dying and Disposal</a>. Another conference is on the way, the Romanians are organising the <a href="http://romaniandeathcremation.blogspot.com/">Death and Dying in the 18th - 21st Century Europe</a> again this year, late September - early October. I warmly recommend both conferences to anyone who is interested in death studies!Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-32485060354978612852011-01-27T12:37:00.003+02:002011-01-27T12:56:11.907+02:00Kenelle juhlia järjestetään...Edelliseen tekstiin liittyen, <a href="http://www.pilvitorsti.fi/pelastusohjelma/2011/01/27/kirahviklubilaisen-kysymys-tutkijoiden-vai-lahjoittajien-yliopisto/">Pilvi Torstin </a>kokemus lahjoittajana olemisesta vs. työsuhteisesta tutkijuudesta.<br /><br />Olin taannoin MPKK:n vuosijuhlassa, johon oli illalliskortin lunastamalla pääsy koko henkilökunnalla. Kysymykseen, mitäs teillä siellä Helsingin yliopistossa oikein on en kyennyt kunnolla vastaamaan. Ollaanhan me iso organisaatio, eikä rahoituspohja ole ollenkaan sama. Silti, koe tässä yhteisyyttä. Kaiketi saamme armosta sanoa olevamme henkilökuntaa, jos nyt edes oikeasti olemme?Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-88787788277228961452011-01-26T22:48:00.005+02:002011-01-26T23:16:34.795+02:00Vapaita suhteitaSain hiljattain puhelun työasioissa, luentokeikasta oli kyse. Keskustelu alkoi mielenkiintoisesti kysymyksellä, olenko se Ilona Kemppainen, joka oli ennen tutkijana Helsingin yliopistossa. Ei, en ole, olen se joka on edelleen tutkijana Helsingin yliopistossa...<br /><br />Taannoinen blogitekstini saattoi antaa sen vaikutelman, että olen karistanut po. lafkan pölyt talvisaappaistani. Näinhän ei asia kuitenkaan ole, sekä fyysisesti että henkisesti vaikutan siellä edelleen. Kuukausipalkka vain ei juokse heikäläisten tilien kautta, vaan tulee säätiöltä.<br /><br />Apurahatutkijoiden asema on seikka, joka on hiertänyt akateemista maailmaa jo vuosia. Onhan näet niin, että vakituisia työtehtäviä (virat on muuten lopetettu) ei riitä läheskään kaikille ja samoin Suomen Akatemian rahoitus riittää työllistämään vain osan tutkijoista, doktorandeista tai väitelleistä.<br /><br />Maamme lukuisat säätiöt tulevat tässä apuun. Moni ihan kunniallinen väitöskirja on kirjoitettu niiden avulla (wink wink, nudge nudge). Väittelyn jälkeen pitäisi joidenkin mielestä päästä "oikeisiin töihin" eli eroon tästä rahoitusmuodosta. Ehkä niinkin, mutta jos tutkijana toimimisen ehto on, että näin käy, aika moni jättäytyy alalta pois, ehkä turhaan.<br /><br />Vuoden 2009 Koneen säätiön bileissä Hanna Nurminen sanoi puheessaan sen hyvin (ja tämä ei nyt ole rahoittajatahon nuoleskelua vaan asian toteamista): jos tutkimusrahoitus on vain yliopistojen ja Akatemian tehtävä, tutkittavista asioista rajautuu pois paljon uutta ja sellaista, mikä ei sovi virallisiin tiedepoliittisiin tavoitteisiin. Tästä on aikaa enkä tehnyt muistiinpanoja skumppalasi kädessä, mutta ajatus oli jokseenkin tämä.<br /><br />Miten apurahatutkija sitten suhteutuu yliopistoon? Kysymys työtilojen jakamisesta on ollut masentavaa veivausta jo pitkään. Pidän ihan hyvänä linjauksena, että ilman rahoitusta ei pidä työtilaakaan itsellään pitää. Mutta onko muutaman kuukauden katko syy heittää ihminen ulos? Tieteellinen työhän ei katkea välittömästi rahoituskauden päättyessä, vaikka kunnon ay-hengessä tietysti pitäisi. Ollaan me niin outoja.<br /><br />Samoin en pidä kovin epäreiluna sitä, että kuukausipalkkalaiset - esimerkiksi Akatemian rahoittamat - ovat etusijalla työtiloja jaettaessa. Sitä sen sijaan en ymmärrä, miten voitaisiin perustella se, että apurahatutkijoille ei lähtökohtaisesti annettaisi lainkaan työtiloja. Monet heistä eli meistä opettavat ja olisi hyvä olla tavattavissa jossain yliopiston tiloissa. Tämä ei ratkea minimoimalla tuntiopetusrahat.<br /><br />Toisekseen, tutkijayhteisö on paljon muutakin kuin palkkaa yliopiston tilien kautta nauttivat henkilöt. Tiedeyhteisöön tulisi voida kuulua muitakin kuin tiettyjen tahojen arvostamia huippututkijoita. Tutkijanuran eri vaiheessa olevia henkilöitä, eri aiheiden tutkijoita. Kansainvälisestä vaihdosta puhutaan paljon, tehdään vähemmän. Monimuotoisuutta on kuitenkin myös se, että vähemmän hohdokkaat ja huipulta huipulle kirmaavat, silti pätevät tutkijat ovat mukana antamassa panoksensa opetukseen ja keskusteluihin.<br /><br />Joka tapauksessa ei olisi loogista, että apurahatutkijat jäisivät kategorisesti työtiloitta, mutta heidän julkaisunsa ja muut tekemisensä laskettaisiin yliopiston tulokseen. Kunnia otettaisiin mutta mitään ei annettaisi. Samoin työtiloista maksamiseen sisältyy se ongelma, että apurahat ovat muutenkin pieniä, eikä niihin ole toistaiseksi sisällytetty työtilojen vuokraa. Jos näin tehdään, siirtyy rahaa säätiöiltä yliopistojen taskuun ja jaettava apurahakakku pienenee vastaavasti.<br /><br />Miksi se työtila sitten on niin tärkeä? Kaikillahan on jo kone kotona. Totta kyllä, niin minullakin ja mukava työpöytä sen lisäksi. Kyse onkin juuri tuosta yhteisöstä, ajatusten spontaanista vaihdosta, miksei myös periaatteesta. Ketkä kaikki saavat yliopiston X tutkijan nimikkeellä esiintyä ja ketkä ovat vain omintakeisia tietokirjailijoita.<br /><br />Yksi, pieneltä vaikuttava mutta kyseisiä ohjelmia tuntevien mielestä erittäin pätevä syy olla apurahatukija on tietenkin se, että työaikaa ei seurata Solen kautta eikä matkalaskua tarvitse tehdä SAP:illa...Unknownnoreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-22202288616616167802011-01-24T09:47:00.000+02:002011-01-24T09:48:10.188+02:00Testattua vanhemmuuttaKukapa ei rakastaisi testejä! <a href="http://www.hs.fi/juttusarja/lyytinen/artikkeli/Unelmavanhemmat/1135263243660">Jaakko Lyytisen Hesarin kolumnista</a> poimin mukavan republikaanisen <a href="http://myparentingskills.com/">vanhemmuustestin</a>, jossa skoorasin sentään 80 prosenttia. Jos saa alle 85 prossaa pitäisi kuulemma olla huolissaan, mutta enpä taida olla...<br /><br />Tuo republikaaninen on oma tulkintani, tehty testikysymysten perusteella. Ne näet painottavat useaan kertaan aktiivista hengellistä kasvatusta ja ulkoista uskonnonharjoitusta. Suomalaiseen maailmankuvaan tämä ei oikein istu. Saisi itse asiassa istua paremminkin: uskonnottomana en jaksa ymmärtää, miksi muidenkin pitäisi osallistua evankelis-luterilaiseen uskonnonharjoitukseen julkisissa laitoksissa. Joka tapauksessa, maamme oloissa harva päässee huolestuksestaan tämän testin perusteella.<br /><br />Vanhemmuudelle on monta mittaria. Me helppojen lasten vanhemmat koemme, ettemme tee oikein mitään ja silti menee hyvin. Jotkut eivät jää odottelemaan lapsen ominaislaadun ilmenemistä vaan varustautuvat kuin isompaankin taisteluun sekä tiedollisesti että välineellisesti.<br /><br />Vanhemmuus tunnetusti peilaa omia uskomuksiamme hyvästä elämästä ja onnellisesta ihmisestä. Siitä, että useimmat menestyneet ja/tai onnelliset ihmiset ovat hyvinkin vaihtelevista taustoista ei vanhemmuuskeskustelussa juuri piitata. Varma on aina varmaa ja paras on koettaa antaa kaikki, mitä se kaikki itse kunkin mielestä on.<br /><br />Jossain muinaisessa amerikkalaisessa viihdeohjelmassa esiteltiin paikkakunta nimeltä Humble Beginnings, josta oli lähtöisin puolet kongressiedustajista ja kaikki Yhdysvaltain presidentit. Hyvä vitsi, mutta mahtaako tämä ajattelu liittyä juuri tuohon uskontoon? Mitään muuta ei ollut, mutta kirkossa käytiin... Suomessa uskonnon rinnalla ja sijasta esiintyy työnteko. Harmi vain, että se ei ole täysin linjassa nykyaikaisen osallistuvan vanhemmuuden kanssa.<br /><br />Mahtaako tuo testikään ihan looginen olla - aktiivisen uskonnollisen elämän rinnalla korostetaan lapsen oman persoonallisuuden ja vahvuuksien tukemista. Uskontohan ei lähtökohtaisesti estä näiden asioiden toteutumista, mutta tosielämässä moni kokee syvästi uskonnollisen kodin ja kiinteän uskonnollisen yhteisön ahdistavana - eikä kasvata omia lapsiaan sinne päinkään samalla tavalla...Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-49881226985017670102011-01-11T10:48:00.004+02:002011-01-11T11:49:54.243+02:00TutkijanelämääToista viikkoa vapaana tutkijana ja olotila alkaa löytyä. Tekemistä on enemmän kuin tarpeeksi, deadlineja ja hoidettavia asioita. Miten ehdin ikinä olla vielä yliopistonlehtorinakin?<br /><br />Ratkaisu jättää opetushommat (päivätyönä) toistaiseksi ei ollut viime syksynä helppo. Olisihan minulla jatkaessani ollut ainakin jonkinlaista saumaa myös vakituiseen työsuhteeseen, mitä pidetään tässä maailmassa erityisen tavoiteltavana ja mikä yliopistoissa ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Olin kuitenkin niin puhki, että lopulta vaihtoehtoa ei ollut. Kiehtova tutkimusaihe ja kasvavat verkostot takaavat sen, että pysyn tarpeeksi kiireisenä tässä hulvattomassa vapaudessanikin.<br /><br />Yliopistojen nykytilasta ja henkilökunnan uupumisesta puhutaan paljon. Yhteiskuntahistoriassa työilmapiiri on vähintään kohtalainen, monessa asiassa jopa erinomainen. En voi kuin kiittää kollegoitani yhteistyöstä päättyneiltä osin, monessa suhteessahan se edelleen jatkuu. Hyvästä tahdosta ja kavereista huolimatta minäkin väsyin.<br /><br />Keskeinen tekijä oli varmasti tehtävien laatu, mihin vaikuttaa yhteiskuntahistoriassa amanuenssin puuttuminen sekä tenttijöiden suuri määrä. Opettajalla ei ole aikaa eikä tilaisuutta kehittää opetusta, kun aika menee hallinnon pyörittämiseen, opinto-oppaan päivittäminen herkullisimpana esimerkkinä. Tämä on kuulemma poistumassa, hienoa jos näin on.<br /><br />Määräaikaisuuden ongelmana on samoin tuo kehittäminen. Miten muuttaa mitään, kun ensin aika menee opetellessa ja sitten alkaakin jo pätkän loppu häämöttää? Vuosi on lyhyt aika akateemisessa opetuksessa ja suunnitelmien on oltava valmiina jo edellisenä keväänä. Sitten uudistustaan saakin opettaa kerran tai pari. Motivoivampiakin tilanteita lienee ollut.<br /><br />Opiskelija-opettaja-suhdeluku on suomalaisissa yliopistoissa ja korkeakouluissa keskimäärin järjetön, varsinkin jos halutaan pullistella huippuyliopistoina. Tästä seuraa ensiksikin kirjatenttipainotteisuus, massaluentojen yleisyys ja muun opetuksen vähäisyys. Opettajien voimat eivät riitä kaikkeen ja yksittäisen opiskelijan ohjaus jää muutamaan tapaamiseen, jossa muistellaan kuka mahtoikaan olla kyseessä, puolin ja toisin.<br /><br />Tästä aiheutuneita ongelmia ratkomaan on kehitetty monenmoista projektia ja seurantaa ja palkattu suunnittelijaa. Mikäpä siinä, mukavia ihmisiä. Yhtenä ratkaisuna on väläytelty sisäänoton ja sen seurauksena opiskelijamäärien pienentämistä. No, se ei kyllä toteudu koska sittenhän joku ministerin lapsi voisi jäädä ulos ja sitä emme sentään salli. Näin kyynisesti arvellen ja yleensä se on varmin vaihtoehto.<br /><br />Olisiko liian villi ajatus, että jatkuvien selvitysten sijaan palkattaisiin lisää opettajia? Jos opetuksesta ja ohjauksesta on pulaa, miksei hankita niitä? En muista opiskelijoiden kaivanneen lisää hallintoa opintojaan tukemaan vaan opetusta. Toistaiseksi tehokkuuden nimissä läpi ajettu yliopistouudistus on tuonut vain lisää hallintohenkilökuntaa ja eri tiedekuntiin pelkoa opetustehtävien menettämisestä.<br /><br />En ole millään muotoa väsynyt yliopistoon kokonaisuutena. Akateeminen tutkimus ja opetus ovat elämäntyöni, jos tässä iässä asiasta jo uskaltaa mitään päätellä. Se, millaiseksi yliopisto organisaationa muuttuu ja miten siinä voin toimia on toinen asia. En kannattanut yliopistouudistusta enkä valtiotieteellisen tiedekunnan nykyistä laitosrakennetta eikä kannattanut moni muukaan. Silti ne haluttiin väkisin toteuttaa. Samaan aikaan tulee julkilausumaa ja yleisönosastokirjoitusta, joiden takana on ihmisiä jotka eivät tajua aiheesta - ja nyt päästän kiukkuni valloilleen ja sanon ruman sanan kuten se on - hevonvittuakaan.<br /><br />Yliopisto on tieteen tekemistä varten. Toinen sen tehtävistä on asiantuntijoiden kouluttaminen. Kummassakin yliopisto onnistuu ihan hyvin, ja Suomessa vieläpä erityisen tehokkaasti. Jo nyt. Antakaa siis kaikenmaailman yrityspamput ja valtionhallinnon suunnittelijat jo olla, kiusatkaa niitä jotka ovat sen ansainneet.<br /><br />Tähänkin minä uuvuin, kerta kaikkiaan. Sitten kokosin itseni ja totesin, että minulla on parikin apurahaa takataskussa ja visio ja missio ja mitä kaikkea onkaan siitä, mitä haluan todella tehdä. Ja minähän tutkin, vaikkei se mitään sen kummempaa tuottaisi kuin tietoa ja ymmärrystä ihmisille. Minun Suomeni on sivistysvaltio, jossa saa tehdä muutakin kuin rahaa ja sen puolesta taistelen tekemällä omat hommani aivan erityisen hyvin.Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-39418105211849657522011-01-07T22:39:00.004+02:002011-01-07T23:45:10.192+02:00Dying with style(Blogging in English is a New Year’s resolution… kirjoitan edelleen suomeksikin, mutta tutkimuksessa kansainvälisyys on tunnetusti sama asia kuin englannin kieli.)<br /><br />Lately I have stumbled upon many books about deaths of famous people or deaths that have made the person famous. The way people die may even be more crucial to their posthumous image than their life. Sometimes this is very negative to the bereaved like in the case of suicide. The life of the deceased may be shortened to the fact that the person decided to end his or her life by own hand. Sometimes the cause of death may be, if not particularly wished for, at least more easily accepted like in the case of a soldier’s death in a patriotic family.<br /><br />In the old days kings and queens actually had power and their deaths meant an heir to the throne must be found. Sometimes the heir even eased the predecessor’s passage to the halls of Heaven. Death was a political question and of course it still is. Killing the wrong kind of politician still is quite popular in some parts of the world. I wonder why random car and suicide bombs have replaced it in many cases; perhaps because it is harder to put into action.<br /><br /><a href="http://sv.wikipedia.org/wiki/%C3%85ke_Ohlmarks">Åke Ohlmarks book Konungen är död</a> lists the deaths of all Swedish kings from the Middle Ages to the 20th century. The author seems to be quite reliable as an academic historian, yet the copy I bought from a second-hand bookshop in Stockholm is filled with angry pencil scribbling. In any case, the book certainly gives an idea on the various ways a king can die. Some deaths are socially and politically useful centuries later, like the worship Charles XII still gets from the extreme right in Sweden.<br /><br /><a href="http://www.waterstones.com/waterstonesweb/products/gordon+kerr/dead+famous/7673097/"><em>Dead Famous</em> by Gordon Kerr</a> takes this grave matter even more lightly and entertainingly. His examples are from all walks of life: the only requirement seems to have been the fact that the person was already famous and his or her death was interesting to the general public. And of course that there is a story in it. Conspiracy theories and commemorations follow the famous dead. Elvis and Princess Diana and must be the most obvious examples of this. Luckily few people report seeing the Princess alive somewhere. She haunts her family well enough without it.<br /><br /><a href="http://www.allacademic.com/meta/p_mla_apa_research_citation/1/0/7/7/8/p107789_index.html"><em>The Encyclopedia of Dead Rock Stars</em></a> is somehow more serious and even humane in its approach to famous deaths (don't let the subtitle "Heroin, Handguns and Ham Sandwiches" fool you). Perhaps this is because the writer, Jeremy Simmonds really loves music and does not want talented people to die. Whatever the reason, this book is, like the others, very useful as a reference book. And of course, there is no point in telling Kurt Cobain shot himself without telling why we should be interested in him in the first place. Most of the artists in this encyclopedia are from the Anglophone world of course, but so are the widest known rock stars anyway.<br /><br />All of these stories of famous dead people are not so much fun. It’s particularly tragic when people are not first and foremost remembered because of their work, or their death shadows it, like Marilyn Monroe or Sylvia Plath. And does John Lennon’s death relate to his life in any way? What about those poor kids who wanted to "live fast, die young and leave a beautiful corpse"? Who even wanted to die because that way they would be remembered forever - at war or on stage?<br /><br />I was asked once, unfortunately in public, how I’d wish to be remembered, how immortal I’d like to be. Some people seem to think of that, hence the concept of <a href="http://www.allacademic.com/meta/p_mla_apa_research_citation/1/0/7/7/8/p107789_index.html">post-self</a>. Since I’m not terminally ill or having Napoleonic delusions the question is not very acute. Many people say they do not wish to die slowly and become demented during the process. Is the only way to avoid being remembered as a senile old woman to do something so remarkable no one will notice the state you're in? And what would that be if you’re not a rock star or a monarch?Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-34996005306082173212010-12-01T11:50:00.001+02:002010-12-01T11:52:05.974+02:00Aalborgista tarkemmin... kertoo Anna Haverinen <a href="http://bittiavaruuteen.wordpress.com/2010/12/01/youre-among-friends/">Bittiavaruuteen-blogissaan.</a> "You're among friends", totta vieköön.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-30783655785865890722010-12-01T09:59:00.004+02:002010-12-01T10:25:20.684+02:00Kuolema tulee... vähän joka suunnalta. Viimeviikkoinen ensimmäinen <a href="http://www.isv.liu.se/nisal/forskningsnatverk-och-samarbeten/nordic-network-of-thanatology-nnt?l=sv">Nordic Network of Thanatologyn</a> ensimmäinen konferenssi Tanskan Aalborgissa oli erittäin onnistunut. Jo muutaman vastaavan käyneenä en tosin muuta odottanutkaan. Eri alojen kuolemantutkijat nyt vain sattuvat tulemaan juttuun keskenään ja löytämään puhumista, oli oma tutkimusaihe sitten saattohoito tai islantilaiset saagat.<br /><br />Ja koska asiaa on hiottu ja kehitelty muiden Pohjoismaiden maaperillä jokaisella jo kertaalleen, sovimme, että seuraava NNT-konferenssi järjestetään keväällä 2012 Suomessa. Tarkka aika, paikasta ja CFP:stä puhumattakaan saapuvat keskuuteemme kevään puolella, nyt iloitsemme siitä, että näin hieno porukka on lupautunut tulemaan Suomeenkin.<br /><br />Sitä ennen järjestämme suomalaisvoimin ihan suomalaisille seminaarin aiheesta <a href="http://agricola.utu.fi/nyt/pyynnot/index.php?jarj=jatettyb&ilmoitus=434">Kuolema ja identiteetti 12.-13.5.2011.</a> Seminaarin tarkoituksena on koota yhteen eri alojen suomalaisia tutkijoita ja ammattilaisia. Tämä on monissa maissa ilmeisesti lievä ongelma: jos alullepanijoina ovat humanistit ja yhteiskuntatieteilijät, hoitoala arvelee, että heille ei ole tarjolla mitään sen kummempaa, ja toisin päin. Kuitenkin, kuten ylläoleva kokemus jälleen todistaa, asia on pikemminkin päinvastoin.<br /><br />Kun kyseessä on tutkimusaihe, tai pikemminkin aihekokonaisuus, eikä tiukasti määritelty oppiala (kuten erinomainen toinen keynote-puhuja <a href="http://www.bath.ac.uk/cdas/people/cdasmem/index.html">Tony Walter</a> huomautti esitelmässään) ei ole syytä pystytellä turhia raja-aitoja eikä toisaalta arkailla sen suhteen, mistä ja kenestä voisi olla hyötyä omalle toiminnalle. Vähintään on helpottavaa olla seurassa, jossa ei tarvitse käydä läpi pakollista keskustelukuviota aiheesta "miksi sinä tuollaista tutkit". Se on hoidettu jo ilmoittautumisvaiheessa.<br /><br />Syksyä kohti mentäessä on jälleen aika joka toinen vuosi järjestettävän <a href="http://deathandsociety.org/pages/ddd-conference.php">Death, Dying and Disposal-konferenssin</a>, jonka järjestysnumerona on nyt 10. Hieman näitä maailmanlaajuisia konferensseja silmällä pitäen halusimme järjestää pohjoismaiset vastaavat joka toinen vuosi.<br /><br />Lisäksi on rajatumpia seminaareja, kuten <a href="http://bittiavaruuteen.wordpress.com/2010/11/19/kesaseminaari-2011-death-and-dying-in-the-digital-age/">Death and Dying in the Digital Age </a>Bathissa kesäkuussa. Tervetuloa johonkin näistä tai vaikka kaikkiin!Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-63683898089449300192010-11-21T15:11:00.004+02:002010-11-22T11:47:09.597+02:00Feminismi ei ole pelastanut maailmaaOtsikko on huolella valittu, sikäli että se tuntuu olevan uutinen aina joillekin ja välillä. Asiaa ruotii melko onnistuneesti <a href="http://www.megafoni.org/miesliike-nyt/">Katariina Mäkisen juttu sivustolla Megafoni.net</a>. Minun ei siis tarvitse kirjoittaa niin pitkästi, vaan keskittyä muutamaan ydinkohtaan ja mielessäni viime aikoina pyörineeseen kysymykseen.<br /><br />Joitakin, jätetäänpä nimeltä mainitsematta heidät, oletettuja miesaktivisteja tuntuu jatkuvasti järkyttävän se seikka, ettei feminismi ole tehnyt heidän(kin?) elämästään yhtä auvoa ja onnelaa. Että miesten keskinäiset hierarkiat ovat yhä olemassa, ja että monet naiset edelleen tunnistavat ne. Naisten sompailu näiden hierarkioiden keskellä - ilahduttavan usein kuitenkin hieman vaihtelevammissa ympäristöissä - tulkitaan feminismin ja varsinkin hierarkioissa heikommin pärjäävien miesten pettämiseksi.<br /><br />Feminismi ei valitettavasti ole kyennyt muuttamaan maailmaa niin paljon, ettei perhetaustalla, henkilökohtaisilla ominaisuuksilla ja silkalla sattumalla olisi paljonkin vaikutusta ihmisen elämään. Aina välillä saa kuulla ja lukea miehen esittämänä ajatuksen, jonka mukaan olisi parempi, jos naiset hallitsisivat maailmaa kokonansa kaikkineen. Koska naisilla ei ole monia miesten kielteisiä ominaisuuksia, on toiveelle esitetty perustelu. Tiedä häntä, minusta ikävät piirteet eivät ole sukupuolisidonnaisia eikä oma "kenterini" ole niistä vapaa - ei tosin niin demoninenkaan kuin joskus kuulee väitettävän.<br /><br />Nykyfeminismi ei kaiketi enää lähde väittämästä, että naiset ovat lähtökohtaisesti parempia ihmisiä ja moraalisesti korkeammalla tasolla? Vai onko tämä 1800-lukulainen ja moneen kertaan eri yhteyksissä - myös niissä "en ole feministi mutta"-porukoissa - päivitetty ajatus jollekin edelleen vakaasti kannatettu uskomus? Sitä kyllä näkee, että lasten synnyttäminen tekisi ihmisestä supersankarin ja kaikkeen kykenevän. Se nyt ei ainakaan pidä paikkaansa...<br /><br />Paljon ilmestymisaikanaan kohuttu <a href="http://www.bookplus.fi/kirjat/kontula,_anna/t%C3%A4st%C3%A4_%C3%A4iti_varoitti-4345585">Anna Kontulan pamfletti <em>Tästä äiti varoitti,</em></a> jonka hiljattain sain luettua (historiantutkijoilla ei ole kiire), on sikäli mielenkiintoinen, että siinä puhuu ihmisryhmä joka on minulle sangen vieras. Olenhan itse kotiäidin/kosmetologin tytär, eikä minulle todellakaan ole paukutettu naisasiaa lapsesta lähtien. Suhteeni feminismiin ja miessukupuoleen on siis osin, mutta ei kokonaan toisenlainen kuin Kontulan kuvaamalla naisella.<br /><br />En ole ollut mukana missään feministisessä järjestössä enkä tiedostanut oikein tosissani, vaan pikemminkin elänyt parhaan järkeni mukaan. Kaikenlaista hullutusta on tullut vastaan ja rakenteellista väkivaltaakin, jossa koomisinta tai traagisinta on ollut se, että olen usein itse saanut aikaan tilanteet, joissa sukupuolijärjestelmä on kauneimmin toteutunut. Maailma ei ole muuttunut niin paljon, ettei mies kuin mies tilaisuuden tullen pyyhkisi jalkojaan kynnysmattoon. Tästä äiti ei varoittanut, olisi pitänyt tajuta itse.<br /><br />Historiassa onkin mielenkiintoista se, miten hitaasti muutokset tapahtuvat. (Minusta on tulossa todellinen <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Fernand_Braudel">Braudel</a>-fani.) Tuntuu, että toistamme samoja virheitä yhä uudelleen, emmekä näe, miten maailma on muuttunut ympärillä. Siksikin monet "keskustelut" sukupuoleen ja varsinkin seksiin liittyen jaksavat ihmetyttää. Kontula puhuu kolmannen polven feministeistä, joille maailma ei ole sama paikka kuin äitien sukupolvelle. Olen seuraillut ns. takaiskukeskustelua jo vuosia, ja kaiketi osa esimerkiksi naisten tälläytymiskierteestä voidaan panna senkin piikkiin. Samoin jonkinlaisena backlashina voidaan pitää <a href="http://www.amazon.com/Mommy-Myth-Idealization-Motherhood-Undermined/dp/0743259998">äitiyden suunnatonta korostamista eri medioissa, joka on erityisesti amerikkalainen ilmiö,</a> mutta josta on rippeitä ropissut Suomeenkin.<br /><br />Suurin osa naisista haluaa edelleen parisuhteen miehen kanssa, vaikkei ehkä ehdoilla millä hyvänsä. Feminismin kiistaton saavutus on, ettei tällainen suhde ole enää naiselle välttämätön ylipäänsä elämisen saati yhteiskunnallisen aseman saavuttamiseksi. Vihjailut ja viittaukset voidaan jättää sivuun ja kysyä, pitääkö naisella aina olla mies, jotta hän voisi elää hyvää ja normaalia elämää? Vastaus on ei, ainakin jos sattuu olemaan Kontulan ilmausta käyttääkseni "kylläinen valkoinen nainen".<br /><br />Maailman ongelma onkin siinä, että kaikilla asiat eivät ole yhtä hyvin. Se ei tarkoita, ettemme me länkkärinaiset saisi edelleen valittaa, jos meitä kohdellaan huonosti ja jos yhteiskunta - tai läheisemme - painostavat meitä kohtelemaan huonosti itse itseämme. Sama epätasa-arvoisuuden ongelma koskee tietysti suurinta osaa miehistä. Sukupuoli on vain yksi ihmisiä erottava tekijä, kuten se on aina ollut. Sääty-yhteiskunnan aikoina tuskin saattoi puhua jostain yhteisestä "naiseuden kokemuksesta" eikä siitä aina voi puhua vieläkään. Mielestäni Kontula käsittelee tätä asiaa hyvin vaikkapa prostituutiosta kirjoittaessaan: ihminen, joka ei ole ollut siinä valintatilanteessa ei voine arvostella tällaisen valinnan tehnyttä.<br /><br />Samaan aikaan, kun voitonmaksimointia ja täydellisyyden tavoittelua talouselämän korkeimmilla paikoilla ihaillaan, paheksutaan syvästi, kun saman tekevät yhteiskunnan alemmilla puolapuilla pärjäilevät. Miksei ihminen saisi muuttaa maasta toiseen paremman elämän perässä? Miksei saisi valita huonoista vaihtoehdoista parasta itsensä elättämisen suhteen? Miksei ihminen saisi ottaa selvää, mihin kaikkiin sosiaalitukiin hän on oikeutettu? Miksei saisi haluta parasta mahdollista puolisoa, vanhempaa lapsilleen, parasta mahdollista seksiä?<br /><br />Miesasia, josta alussa mainittu Megafoni.netin juttu puhuu, on hyvä asia, koska naisten ei todellakaan pidä joutua hoitamaan miestenkin asioita. Sosiaaliturva perustettiin aikanaan lasten vuoksi ja perheitä varten, mutta se ei saa perustua ajatukseen naisesta ainoana vanhempana eikä syrjiä yksineläviä. Sen sijaan näitä "minua ei otettu pienenä poikaporukoihin ja syytän siitä lopun ikäni feministejä"-tyyppejä ei ole tarpeen kuunnella. Asia nyt ei vain mene niin ja valittakoot suoraan "alfakoiraille" jos uskaltavat.<br /><br />Feminismi ei ole pelastanut maailmaa, mutta se on tehnyt siitä huomattavasti mukavamman paikan elää monille naisille ja miehille. Tiedostaa voi monin tavoin ja monia asioita ja parhaimmillaan se voi tapahtua jopa heteroseksuaalisessa parisuhteessa yhdessä. Tästä saamme kiittää niitä naisia, jotka eivät ehkä korostaneet seksin iloja kokopäivätoimisesti, mutta loivat sen tilan, jossa voidaan keskustella ihmisenä olemisesta myös asiallisesti, stereotypioita välttäen. Nyt elämme toista aikaa ja pohdimme toisia kysymyksiä, mutta pyrkimys tasa-arvoon, kaikilla tasoilla, on ihanne, josta kannattaa pitää kiinni.Unknownnoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-47853293619753553622010-11-17T10:14:00.004+02:002010-11-17T11:02:49.470+02:00Introspektio ja introversioMeille 80-luvun nuorille vielä yritettiin opettaa, että ihmisiä ei saa arvioida ulkoisen olemuksen perusteella - nykyään toivo lienee heitetty. Se, miltä näyttää on yksi asia, mutta se miltä kuulostaa ja miten usein on toinen.<br /><br />Nykyinen psykologia on tässä asiassa edistynyt kovasti, mistä syystä hämmästyin <a href="http://www.mediuutiset.fi/rytmis/article533427.ece?s=r&wtm=mediuutiset%2F-15112010">lukiessani netissä <em>Sleep</em>-lehdessä kuulemma julkaistusta artikkelista</a>. Sen mukaan ekstrovertit eli ulospäinsuuntautuneet ihmiset, vastoin odotuksia, väsyvät jatkuvassa seuranpidossa enemmän kuin introvertit eli sisäänpäinkääntyneet ihmiset. "Sisäänpäinkääntyneet ihmisethän eivät koko ajan kulje suuna päänä vaan istuvat omissa ajatuksissaan."<br /><br />Toivottavasti tutkimusta ei ole toteutettu näistä lähtökohdista ja jutun yleissävy on seurausta huolimattoman ja ennakkoluuloisen nettitoimittajan sähellyksestä. Onhan ainakin minun näkymässäni samalla sivustolla seuraavana <a href="http://www.mediuutiset.fi/kirjat/article515102.ece?s=l&wtm=mediuutiset/-11102010">juttu, jossa kerrotaan professori Liisa Keltikangas-Järvisen käsityksiä sosiaalisuudesta.</a><br /><br />Keltikangas-Järvisen useissa kirjoissaan esittelemä temperamenttipsykologia on ainakin minun mielestäni toimivaa. Olenhan puhelias introvertti, minkä mikä tahansa persoonallisuustesti todistaa. Introvertti ei näet suinkaan aina ole hiljaa seurassa, vaan voi olla hyvinkin äänekäs - silloin kun sattuu olemaan seurassa. Minulle rakas ihminen puhuu "sosiaalisuuskiintiöstään" - voiko asian sen paremmin sanoa. Ekstrovertti taas voi olla ujo tai pelkästään ylimielisyyttään hiljaa, mutta nauttia muista ihmisistä aivan eri tavoin kuin introvertti koskaan osaa.<br /><br />Intro- ja ekstrojuttuja olen pyöritellyt pienen ikäni, mutta uudempikin tapa jaotella ihmisiä kahteen on kiinnostava. Testaapa <a href="http://grundtvux.internetix.fi/fi/kyselyt/tyoskentelytyyli_ts/">linkistä,</a> oletko analyyttinen vai holistinen oppija. Tämän voi tietysti arvioida päältäkin vaikkapa työtoverista, ystävästä tai muusta ihmissuhteesta. Koetin löytää siedettävää linkkiä aiheesta (innostuin siitä kuulopuheen perusteella kun toinen holisti oli mennyt kuuntelemaan esitelmän) mutta ei noista kasvatustieteilijöistä saa selvää. Sanat puhukoot puolestaan.<br /><br />Tutkimusmetodien opettaminen on minulle vaikeaa juuri tästä syystä: tutkimusprosessi on jossain päässäni ja pystyn kertoilemaan siitä kaikenlaista, mutta analyyttisestä ihmisestä se vaikuttaa vain sekavalta. Analyyttinen ihminen taas ei mielestäni pääse koskaan asiaan: suuuuriin linjoihin, todellllisiin merkityksiin. Joihin hänen mielestään menen liian pian enkä tajua asioiden vakavuutta. Tai jotain.<br /><br />Näitähän voi nykyään testailla netissä vaikka miten paljon ja joskus jopa <a href="http://www.humanmetrics.com/cgi-win/JTypes2.asp">ilmaiseksi</a>. Joidenkin mielestä moiset testit ovat astrologiaan verrattavaa tavaraa siinä suhteessa, että ihmiset alkavat sovitella itseään eri tyyppeihin ja tulkitsevat itseään sen mukaan, mistä sattuvat pitämään. Ehkä niinkin. En minäkään joka kerta saa samanlaisia tuloksia noista Briggs Myers-tyypeistä. Yhteistä tuloksille on kuitenkin aina se, että ensimmäinen kirjain ei ole E.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-54213715614319362722010-10-28T09:39:00.003+03:002010-10-28T10:10:54.296+03:00Missä kaduilla ei ole nimiäVirtuaalisen elämäni miellyttävimpiä piirteitä on Kansan Uutisten <a href="http://www.kansanuutiset.fi/blogit/jami-jarvinen/janten-laki-ja-kyytot">Kaasuputki-blogi</a>. Ei siksi, että olisin aina kaikesta samaa mieltä, vaan koska blogisti asuu samoilla kulmilla - noin laajasti ottaen, en tiedä missä tarkkaan - ja siten jakaa jotain minunkin todellisuudestani. Ei ole kovin yleinen kokemus.<br /><br />Tänään Kaasuputki kirjoittaa Virpi Salmesta, Janten laista ja elitismistä. Maininnassa ovat itähelsinkiläiset työttömätkin. En voi enää esiintyä uskottavana kontulalaisena muutettuani Vesalaan, mutta sama peruskysymys on edelleen olemassa: missä mielessä voin olla itähelsinkiläinen, kun satun olemaan valtiotieteiden tohtori, työtön olen ollut elämässäni kaksi viikkoa ja lempiruokaani on sushi? Ei ole ostarilla sushipaikkaa eikä ole tulossakaan.<br /><br />Asun täällä monestakin syystä. Ensisijainen syy on asuntojen edullisuus - saisin pulittaa tuplasti länsihelsinkiläisestä vastaavasta luukusta. Toinen syy on tottumus ja lasten elämän jatkuvuus. Olen muistaakseni eräänkin kerran maininnut, että paras tuntemani päiväkoti sijaitsee Kontulassa. Kolmas on loputtoman huono itsetunto ja syvä alemmuudentunto kaikenmaailman kulttuurieliittiä kohtaan. Onhan se machoa sanoa asuvansa alueella, jonne moni ei uskalla varvastaan laittaa. Kyllä, valtiotieteiden tohtoreilla on tällaisia tarpeita. Urgh.<br /><br />Jos et pysty tekemään samalla lailla, tee eri lailla ja sano että noin sinä sen halusitkin. Oliko tämä nyt sitä avantgardea vai mitä. Mutta Itä-Helsinki on mukavan neitseellistä seutua, kulttuurin koskematonta. Tarkoitan että täällä ei ole kotimaisen kirjallisuuden tahmaisia kerrostumia ollenkaan niin paksulti, ei elokuvien tuttuja maisemia varsinkaan ajalta ennen 1960-lukua ja sittenkin lähinnä sitä hemmetin kulttuurieliittiä kiinnostavissa draamadokumenteissa. Räppärit luovat kuulemma omaa kuvaansa idästä, mutta ei se tällaista tätiä enää niin kosketa. Eivätkä ne poikaset ole kulttuurieliittiä ainakaan vielä.<br /><br />Eihän tämä ole edes kaupunkia, jos kaupungissa pitäisi olla katuja. Lähin katu on kai Itäkeskuksessa, Itäkatu. Kaikki assosiaatiot sallittuja. Pienemmissä kaupungissa ovat pienemmätkin tiet katuja, mitä olen aina ihmetellyt. Helsingissä hierarkia menee eri tavoin, pitäisi kai hyvänä historioitsijana kaivaa perustelut sillekin. Lännempää tulevat mieleen Mäntytie Meikussa ja Tilkankatu Pikku-Huopalahdessa. Ehkä perusteluja ei ole?<br /><br />Niin historioitsija kuin olenkin, en halua asua historiassa. Asunnon edellisistä asukkaista en halua tietää muuta kuin että heidän jälkeensä kämppä piti remontoida täysin - katujen aiemmista kulkijoista minulle riittää tieto, että he ovat olleet olemassa. En kaipaa uudisrakennusta korpeen, mutten myöskään listaa korttelin entisistä suuruuksista. Varsinkin kun kavereilla ja kollegoilla on heistä aina huomattavasti paremmat tiedot.<br /><br />Sitä juuri en elitismissä ymmärrä: miksi osallistua kisaan jota ei voi voittaa. Aina joku on kultturellimpi, lukeneempi, matkustelleempi. Ja ymmärrän elitistien elitismin vastaiset purkaukset juuri kyllästymisenä siihen kisaan - jos et voi liittyä heihin, voita heidät... Puhumattakaan että HK:n sininen tulee halvaksi siinä missä vuokrakämppä Vesalassa.<br /><br />Ai niin. Joku todella nauttii kyytönmaidosta ja nautinhan minäkin sushista. Mutta se on eri asia, ihan eri asia kuin ne kaikki muut jotka väkisin vääntävät samoja juttuja ollakseen jotain. Kun minä ja ehkä pari mun kaveria ollaan aitoja ja rehellisiä. Sen vaatiminen vasta elitististä lieneekin...Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-86095553699505878592010-09-10T19:12:00.003+03:002010-09-10T19:50:29.120+03:00KonferenssikuulumisiaAmsterdamin <a href="http://www.ichs2010.org/home.asp">International Congress of Historical Sciencessa</a> (22.-28.8.2010) oli ilahduttavasti myös kuolema-aiheinen sessio. Ewa Domanska puheenjohti, Milica Tomic, Olufunke Adeboye, Zoe Crossland, Antoon De Baets ja Adam Rosenblatt esittivät paperin kukin. Hayden White kommentoi.<br /><br />Otsikko <a href="http://www.ichs2010.org/programme.asp?day=3&time=5">Rights of the Dead</a> voi tietysti pitää sisällään melkein mitä tahansa. De Baets ja Rosenblatt lähestyivät aihetta mielestäni lähinnä oikeusfilosofisesti, mikä sai Whitenkin kysymään, mitä käytännön toimia näkökulma implikoi. Crosslandilla ja Adeboyella oli huomattavasti pragmaattisempi ote. Sinänsä en kokenut, että session tutkijaosallistujat olisivat tuoneet aiheeseen valtavasti uutta, mutta kenties session venyminen nelituntiseksi vaikutti keskittymiskykyyni ja lopulliseen mielipiteeseeni...<br /><br />Milica Tomic taas on taiteilija, joka käsittelee ja dokumentoi kuolemaa entisen Jugoslavian sotarikosten ja niiden muistamisen suhteen. Aika vaikuttavaa, jopa koskettavaa, vaikken yleensä lämpene tällaisille käsittelyille. Ehkä hän on hyvä taiteilija? Tai asioiden kokeminen itse paikan päällä tuo erilaisen otteen kuin pelkkä kuvittelu, kuten vaikkapa suomalaisilla on nykyään lähes aina, pakostakin.<br /><br />Romanian Alba Iuliassa 3.-5.9.2010 järjestetty <a href="http://www.uab.ro/programfinal.pdf">Death and Dying in the 18th - 21st Century Europe</a>-konferenssi oli mittasuhteiltaan pienempi ja nimenmukaisesti keskittyi kuolemantutkimukseen. Kuten olen ennenkin tällaisista tapaamisista maininnut, hauskaa oli eikä tarvinnut kellekään selittää, miksi tutkii näin kummallisia asioita. Vaikkapa ICHS-session kaltaiset selittelyt eivät kuulu kuolemantutkijoiden keskinäiseen repertuaariin. Which is nice.<br /><br />Oma paperini käsitteli niinkin tarkkaan rajattua aihetta kuin kuolemaa ja modernisaatiota (pitäisikin vielä saada conference proceeding aikaiseksi...). Lähinnä pohdin kuolemankulttuurin muuttumista yhteiskunnan muuttuessa ja sitä, miten tämä muutos on eri aikoina käsitetty. Ja ennen kaikkea, miksi muutosta on jopa haluttu - ei ainoastaan alistuttu modernisaatiomonsterin valtaan...<br /><br />Hyvä palaute, Peter C. Jupp kysyi, onko oikeisto- ja vasemmistohallituksilla ollut erilainen politiikka esim. hautauskäytäntöjä koskevien lakien muuttamisessa. Jouduin vastaamaan, että enpä ole tullut ajatelleeksi eli en tiedä. Hyvä kysymys siis. Julie Rugg kannatti Arièsin siirtämistä aikakauden kuvauksien joukkoon - tiedoksi niille, jotka A:n jäljissä vielä siunailevat meitä kauheita kuolemankieltäjiä. Aika on ollut toinen jo pitkään.<br /><br />Kiinnostavia papereita ja aiheita. Kuljin ennen kaikkea historiasessioissa ja palliatiivinen hoito jäi vähemmälle. Hautausmaista oli paljon kiintoisaa, samoin kuolemanrituaaleista ja eliiteistä. Jännää, vaikkei sotaa mainittu useinkaan itse paperissa, pienellä kommentilla aihepiiri nousi suureenkin keskusteluun. Sielläpä muhii edelleen.<br /><br />Marraskuussa on Nordic Network of Thanatologyn oma konferenssi Tanskan Aalborgissa. Jotenkin tuntuu, että onneksi vasta silloin... niin ilahduttavia kuin nämä kohtaamiset aina ovatkin. Sinne tulee puhumaan Tony Walter - jos ette tiedä, miksi olen siitä niin innoissani, lukekaa <a href="http://www.amazon.co.uk/Revival-Death-Tony-Walter/dp/0415118549">The Revival of Death</a>. Tutustuin po. teokseen vasta vuosi sitten <a href="http://www.dur.ac.uk/resources/wolfson.institute/events/DDDProgramme.pdf">Durhamin DDD-konfan</a> perästä, mikä vähän hävettää. Mutta jos nyt parannan tapani, kai minustakin vielä oikea thanatologi tulee :-)Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-75757408629986660812010-08-15T11:53:00.007+03:002010-08-15T19:56:17.084+03:00Saattohoito - kuoleman juhla?Melko laiskasti, vaikka sinänsä kiinnostuneena Hesarin suomalaisen saattohoidon tilaa koskevaa keskustelua seuratessa ovat mieleen jälleen nousseet kuolemankulttuurin alueelliset erot.<br /><br />Ensimmäiset saattohoidon ohjeethan annettiin Lääkintöhallituksen toimesta Suomessa jo 1982. Suomalaisen sairaalakuoleman historiaan nähden ajankohta on hämmentävä, jopa huvittava, koska alle parikymmentä vuotta aikaisemmin sairaalassa kuoleminen oli ylipäänsä alkanut yleistyä. Mahdollisiin ongelmiin haluttiin ilmeisesti puuttua saman tien, olihan sairaalakuoleman ongelmista pidetty ääntä muualla länsimaissa samaiset pari vuosikymmentä ellei kauemminkin.<br /><br />Saattohoitopaikkojen määrässä mallioppilaan rooli ei enää tunnu kiinnostavan. Liekö kyse terveydenhuollon rahoitusongelmista, välttelevästä asenteesta kuolemaa kohtaan sairaalalaitoksen piirissä vai todellakin siitä, että "kuolevat haluavat elää" eivätkä ryhtyä kuolemaan oikein tosissaan.<br /><br />Anssi Peräkylä totesi vuonna 1990 julkaistussa tutkimuksessaan <em>Kuoleman monet kasvot</em>, että suinkaan kaikkia yleisinä länsimaisen kuoleman totuuksina pidettyjä ongelmia ei suomalaisista sairaaloista löytynyt. Kuoleman tosiasiaa ei systemaattisesti salattu kuolevalta eikä hänen omaisiltaan. Viimemainittuja ei suljettu hoidon ja todellisen tilanteen ulkopuolelle, vaan läheiset nähtiin pikemminkin sairaalankin voimavarana esimerkiksi mieltä rauhoittamassa tai hoitotoimenpiteisiin sopeutumista edistämässä.<br /><br />Tutkimatta itse asiaa tai tuntematta tarkemmin muiden tutkimuksia (saa vinkata!) vaikuttaisi siltä, että anglosaksisissa maissa jos ei yleinen niin ainakin tunnettu "kuoleman kohtaaminen" ei ole sellaisenaan rantautunut meille. Kuoleva voi ehkä suunnitella kuolemaansa ja toivoa paikalle tiettyjä henkilöitä, mutta useammin lähtö tapahtuu kuitenkin hiljaa ja ilman isompia seremonioita. Hieman samaan tapaan kuin lapsen syntymästä ei kaikesta huolimatta ole tullut koko perheen juhlaa, joka tallennettaisiin hetki hetkeltä muillekin ihasteltavaksi, kuolema on kuitenkin yksityinen asia, jossa pätee toteamus "ei tehrä tästä ny numeroo".<br /><br />Vaikka inhoan sinänsä sanaa "surutyö" - tunteet eivät ole työtä eikä niitä saateta tuosta vain ahkeroimalla loppuun - on suremisen prosessia mahdollista helpottaa tekemällä kuoleman olosuhteet mahdollisimman siedettäviksi niin kuolevalle kuin omaisille. On vaikea käsittää, miksi tähän ei pyrittäisi kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. Kaikki kuolevat eivät ehkä tahdo "kokea omaa kuolemaansa" niin tietoisesti, mutta kyse ei ole vain heistä, vaan koko siitä yhteisöstä, jossa hän elää ja jolle jää muisto ja mielikuva kuolemasta. 1980-luvulla, jolloin Peräkylä tutkimustaan teki, tämä tuntui olevan sairaaloissa havaittu asia. Onko niin edelleen?<br /><br />Jotenkin tulee sellainen mielikuva, että hyvän alun jälkeen on tuudittauduttu siihen, että asia on jo hoidettu. Olisi kiinnostavaa kuulla hoitoalan ihmisten näkemyksiä - ovatko EU:n suositukset oikeassa vai meikäläinen yleinen käytäntö? Itse en ole oikein mitään mieltä, muuta kuin että aikaakin saisi olla ja onko se sairaalassa makuuttaminen nyt niin kauheaa, jos ei ihminen hyvinkään voi.Unknownnoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-56753000019704751482010-06-07T09:23:00.004+03:002010-06-07T09:51:20.890+03:00Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisinTörmäsin eilen FST5:llä (Strömsöä odotellessa) Sofi Oksasen keväällä kohua aiheuttaneeseen, Tanskan televisiolle annettuun haastatteluun. Jostain syystä sekin nyt uusittiin. Loppupätkässä Oksanen vastaa kysymykseen, mitä muilla Pohjoismailla olisi opittavaa Suomelta, jotta ei yhtään mitään.<br /><br />Jäin miettimään. Älyttömästä kysymyksestä huolimatta, kirpaiseehan se. Kansallisylpeys on meihin kuitenkin sillä tavalla istutettu, että jopa sen kanssa työkseen möyrinyt jää miettimään. Mutta mistä Suomesta Oksanen oikeastaan puhui?<br /><br />Arkisessa ympäristössäni, yliopistolla ja Itä-Helsingissä tapaan jatkuvasti oikein laatuunkäypiä ihmisiä. Onko heillä Oksasen esille nostamia ongelmia eli ei, sitä en niinkään kohtaa. Tarkoitan vain, että minun Suomessani on ihan kivaa.<br /><br />Mutta "suomalaisuus", se josta puhutaan julkisuudessa ja joka kaiketi edelleen koulussa opetetaan yhtä hämmentävänä sekasotkuna kuin minun aikanani on jäänyt vieraaksi. Se on eliitin suomalaisuutta, epävarmaa, kiukkuista, ahdistunutta. Sen "suomalaisuuden" pitäisi jotakin jollekulle opettaa, mutta ei se aina onnistu opettamaan itseään omille kansalaisilleenkaan.<br /><br />Suomalainen eliitti on laaja ja helppopääsyinen, mikä juuri tekee siitä niin kiukkuisen. Pitäähän olematon valta ja asema osoittaa jotenkin, vaikkei oikein mitään keinoja ole. Tuloerotkaan eivät kasva tarpeeksi nopeasti eikä koulutuksella siinä suhteessa enää mitään tee.<br /><br />Asemastaan epävarma ei voi olla joviaalin ystävällinen "alemmilleen", koska pelkää näiden jatkuvasti anastavan asemansa. Eihän sille ole mitään perustetta. Ja kuitenkin eliitiksi itsensä kuvittelevien täytyy ylläpitää kuvitelmaansa erilaisin inhoreaktioin ja viholliskuvin. Sen sijaan, että autettaisiin ihmisiä ja yritettäisiin ymmärtää miksi he toimivat kuten toimivat - ja jos vakavaa haittaa ei synny, annettaisiin toimia vaan - arvostellaan, kytätään, vahdataan.<br /><br />Kuulun tietenkin itse tähän eliittiin, mutta katselen sitä samaan aikaan hämmentyneenä. Näinkö pitäisi ajatella, tuntea, toimia? Näitä ihmisiäkö minun pitäisi pelätä ja noita toisia rakastaa? Kesän tullen alamme taas hävetä sitä, miltä maamme näyttää ulkomaalaisille, ja väittää ettei tällaista luontoa ole missään muualla...<br /><br />Oksanen puhuu eliittipuhetta ja osoittaa sanansa eliitille ja on siinä suhteessa oikeassa. Itse pidän kuitenkin todellisuuden ja erilaisten ihmisten katselemisesta ja väitän, että niin sanotut tavalliset ihmiset ovat Suomessa oikein mukavia. Pitää vain vältellä niitä, jotka arvostelevat, kyttäävät, vahtaavat.<br /><br />Nationalismihan oli/on keskiluokan projekti, ja taisin päätyä toistamaan jälleen kerran Kate Foxin <em>Watching the English-</em>havainnon. Keskiluokka on kovin huolissaan, sen ylle ja alle jäävät eivät niinkään, piti sitten siivota koti tai kuvitella kansakunta. Ja keskiluokka on minulle henkinen tila, johon taloudelliset tekijät eivät niinkään vaikuta.<br /><br />Laskekoot he siis juhannuksen hukkuneita, me muut voimme iloita elämästä ja siitä, ettei tämä nyt ihan paska paikka ole kuitenkaan, vaikkei muille mitään opettamista olisikaan...Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-16525065664871715862010-03-08T11:17:00.003+02:002010-03-08T11:22:23.443+02:00Misseistä ja markkinoistaNaisten päivänä kirjoitan asiasta, jota olen viime aikoina miettinyt paljon. Ostin syksyllä Lontoosta hupaisannimisen kirjan <em><a href="http://www.amazon.com/Why-Women-Have-Sex-Understanding/dp/0805088342">Why Women Have Sex</a></em>. Erittäin hauska, lämmin ja tutkimustietoon perustuva kirja, jota voi suositella kaikille riippumatta siitä, mitkä omat motiivit ovat kulloinkin olleet. Cindy Meston, toinen kirjoittajista (toinen on David Buss), on ollut WHO:n komiteassa määrittelemässä naisen orgasmia. Kyllä, verovaroilla…<br /><br />Kyseinen teos, kuten monet muutkin viime aikoina, ottaa esille seksuaalisen kilpailun käsitteen. Monesti unohtuu, etteivät ainoastaan miehet kilpaile keskenään naisista (ja naiset sitten vain valkkaisivat parhaat), vaan myös naiset kilpailevat miehistä. Esimerkiksi Sinkkuelämää-sarja on minusta niin epäuskottava siksi, että siinä naiset harvemmin tavoittelevat samaa miestä – eihän se ystävyyden ihannetilanne ole, mutta kerrankos tuota on sattunut.<br /><br />Naiset käyttävät myös moninaisia (sic) keinoja parantaakseen omaa asemaansa tässä tavoittelussa. Yksi niistä on toisen naisen maineen pilaaminen. Seksuaalisesti vetovoimaisista naisista kerrotaan perinteisesti epäilyttäviä juttuja, jotka samalla korostavat omia positiivisia puolia. Kilpailija voidaan myös leimata tyhmäksi, arvomaailmaltaan vastenmieliseksi tai muulla tavoin ainakin joidenkin miesten mielestä epäkiinnostavaksi.<br /><br />Meston ja Buss ottavat myös esille sen surullisen nykymaailman tilanteen, että media tuo erilaiset julkisuuden henkilöt niin lähelle meitä. Naiset kokevat kilpailevansa missien ja mallien kanssa, ja vaikka se kirjan ja tämän jutun aiheen vierestä onkin, samoin miehet miettivät joutavanpäiväisiä erilaisista kuuluisuuksista.<br /><br />Naisten keskinäinen solidaarisuus on asia, josta en ainakaan minä ole viime aikoina saanut silmiini kovin montaa juttua. Koen sitä monestikin tosielämässä, mutta mikään trendiasia se ei ole. Pikemminkin naiset ovat jakautuneet omiin ryhmiinsä, joiden intressit eivät useinkaan kohtaa.<br /><br />Pitäisikö niin olla? Onko nyky-yhteiskunta kyennyt hajottamaan sukupuolitietoisuuden, kuten on hajotettu luokkatietoisuus? Eikö naisilla ole yhteisiä kokemuksia ja yhteisiä intressejä, vai ovatko nekin hajonneet oman edun ja tehokkuuden tavoitteluun?<br /><br />Olemme oppineet näkemään esimerkiksi prostituoidut moninaisena ryhmänä, josta ei ole olemassa vain yhtä tarinaa. Emme pelkästään paheksu heitä emmekä yrittäne joukolla pelastaakaan jokaista - ajatus seksuaalisesta kilpailusta on painettu taka-alalle. Voisimmeko seuraavaksi alkaa nähdä muutkin naiset samalla tavoin? Vaikkapa missit ja mallit. Ei vain halveksittavina, ihailtavina tai säälittävinä, vaan jonain siltä väliltä. Ettemme sekoittaisi aikamme joskus omituisia kauneusihanteita omiin kilpailuasetelmiimme, joissa nämä naiset kuitenkin harvemmin todellisuudessa esiintyvät.<br /><br />Paljon puhutaan siitä, millaista on kasvaa naiseksi yhä epärealistisemmassa kauneuden maailmassa. En kuitenkaan jaksa uskoa, että retusoidut mainoskuvat vaikuttavat tytön itsetuntoon yhtä paljon kuin vinoutunut kauneus- ja seksipuhe omassa arjessa, omassa perheessä ja lähipiirissä. Saako olla kaunis, saako nauttia omasta ihanasta itsestään, vai pitääkö aina olla jotain muuta ja parempaa – vai eikö saisi olla nätti ollenkaan, koska vaikuttaa tyhmältä ja ”huonolta naiselta”?<br /><br />Sillä on väliä, mitä julkkiskaunottarista sanotaan, erityisesti suhteessa heidän ulkonäköönsä ja muihin ominaisuuksiinsa. Ei siksi, että he itse useinkaan saisivat tietää siitä, mitä juputamme omissa porukoissamme. Vaan siksi, että meidän olisi hyvä miettiä, mitä oman elämämme asiaa peilaamme toisten morkkaamiseen, ja mitä se tekee tälle maailmalle, jossa elämme.<br /><br />Seksuaalinen kilpailu ei minusta ole mikään verissä päin käyty taisto, ja markkinoita on monia, luullakseni myös jokaiselle joku jossain. Naisten päivänä voisimme nostaa maljan myös naisten keskinäiselle solidaarisuudelle, ei vain naisille yleensä. Emme ehkä ole yhtenä rintamana (jälleen sic) miehiä vastassa, mutta emme toisiammekaan.<br /><br />Viivi Pumpanen on sisaresi.Unknownnoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-627020180404200125.post-48199264248272749822010-03-02T09:27:00.004+02:002010-03-02T09:57:59.823+02:00RopakantaaSain eilen puhelun töihin. Kohtelias ja ystävällinen herra oli kuunnellut ilmeisesti Kansanradiota, jossa soittaja oli väittänyt "kaatua"-sanan tulleen Suomessa käyttöön vasta jatkosodan aikana ja olleen herrojen keksimä. Muuten olisi puhuttu kuolemisesta vaan. En kuullut itse ohjelmaa, joten en voi kommentoida sitä, vaan soittajan siitä antamia tietoja.<br /><br />Soittajan ajatuksessa oli montakin virhettä, joista keskeinen on tietenkin tuo kaatumisen "keksiminen". Sana on käytössä ainakin kaikissa tuntemissani eurooppalaisissa kielissä, <em>fall</em>, <em>tomber</em>, <em>fallen</em> jne. Milloin se on tullut käyttöön, beats me, mutta ainakin Suomessa sisällissodan aikaan se oli peruskielenkäyttöä. Keksivätkö herrat sen silloinkaan, tuskinpa. Runoilijoita saamme syyttää monesta asiasta sodassakin, varsinkin ja viimeistään 1800-luvulla.<br /><br />Minulle asia on valjennut niin, että suomalaisen kunnon "ropakannan" alku oli välirauhan aika - talvisodassa kylvettiin ehkä siemenet mutta muuten oli muuta puuhaa. Oi että sitä pappien ja lottien harjoittamaa sankarivainajien ja sodan glorifiointia, mitä on vastaan tullut. Runeberg (sic) oli suuri visionääri ja suomalainen sotilas on aina ollut jalo, kristillinen ja uljas. Verrattuna tiedätte kyllä keihin ainakin. Jatkosodan alettua tämä apparaatti sitten viritettiin riemusodan vaatimalle taajuudelle. Ei ihme, että rintamalla kyllästyttiin aiheeseen perin juurin vuoteen 1942 mennessä.<br /><br />Se, miten sankarivainajuuden ihanuuden ajatus on ehtinyt itse kunkin tajuntaan on toinen asia. Aikalaiskokemuksessa on hyvinkin voinut näyttää siltä, että vasta jatkosodassa päästiin kunnolla vauhtiin sankarimyyttien pystyttämisessä. Yhdestä asiasta olen kuitenkin melkoisen varma: sotien aikana luodaan melko vähän uutta kulttuurisesti, tai ainakaan aivan uudet asiat harvoin tulevat yleiseen tietoisuuteen. Ihanteissa hyödynnetään aiempaa kuvastoa, ja se, mikä on todella ollut tuloillaan sodan aikana pääsee tosipäin esille vasta sodan päätyttyä.<br /><br />Sota on kuitenkin näppärä, kompakti ajanjakso puhuttavaksi - tai ainakin oli ns. vanhojen sotien aikaan. Jos joskus kerkiäisin lukea Juha Siltalan uusimman, voisin kirjoitella muunkin kuin esipuheen perusteella. Siinä Siltala kuitenkin sanoo jokseenkin laittamattomasti eli näin: menneistä sodista puhumalla ratkotaan nykyisiä ongelmia, etäännytetään ne turvallisesti kauemmaksi - tai miten sen oikea psykohistorioitsija nyt sanoisikaan. Onko korviketoiminta enää pop niissä piireissä?<br /><br />Tunteiden tunteminen on tärkeää, mutta jos nykyhetkessä ei ole mahdollista kohdata niitä tunteita, jotka olisivat luontevimpia, voidaan ottaa historia avuksi ja mennä sinne kokemaan ne. Näin ymmärrän Siltalan viestin ja jotain tuollaista olen uumoillut omissa sotajutuissani ja varsinkin niistä käydyissä keskusteluissa.<br /><br />On ihan oikein uskoa, että monet kielenkäytön kiemurat ovat ropakantaa ja yritystä huijata meitä johonkin, mikä ei ole sitä miltä näyttää. Mutta ei etäännytetä ajatusta kymmenien vuosien taakse, vaan mietitään yksin ja yhdessä sitä, millaista "newspeakia" meille taas tänään puhuttiinkaan.Unknownnoreply@blogger.com1