HS:n (17.12.2009) mukaan Matti Vanhanen on taas puhunut asiasta, josta ei ymmärrä mitään. Veronkorotus, sen paremmin määräaikainen kuin mikään muukaan ei taatusti ole "sotakorvaus". Se on veronkorotus, jolla pyritään keräämään rahaa valtion menoihin. Harva vero on tässä maailmassa pysyvä ollut, joten siunailut siinäkin suhtessa voi unohtaa.
Mikä ihmeen vimma poliitikoilla (sanaa "huippu" en näiden nykyisten suhteen kyllä käyttäisi vaikka söisivät miltä lautasilta) on viittailla sotaan joka käänteessä? Ei nyt olla sodassa, vaikka Afganistanista niin on väitettykin. Nyt ollaan taloustaantumassa, jota myös lamaksi nimitetään. Ei ole mitään yksiselitteistä vihollista, jota vastaan taistella, ellei se ole lyhytnäköinen oikeistoideologia, joka yrittää karsia valtion toimet minimiin ja myydä koko maan ylikansallisille yhtiöille pienyrittäjyyden edistämisen savuverhon takana.
Mutta ei siinäkään asiassa sotiminen mitään auta. Hankalankin kumppanin kanssa voi yrittää jonkinlaista rinnakkaineloa ja jekuttaa sen uskomaan, että juuri sen etuja palvellaan, vaikka samaan aikaan heikennetään sen toiminnan perusteita.
Miksi verovaroin rahoitettuja toimintoja ei osata mainostaa todellisina palveluina, vaan aina rasitteina maailman ainoille tärkeille ihmisille eli itsenäisille yrittäjille (kuten Ihmisten puolueen Topi-Petterille)? Miksi tyytyväinen ja hyvin syötetty kansalainen on aina jonkinlainen uhka, eikä häneltä osata odottaa mitään hyvää? Järki sanoisi päinvastoin, mutta nämä ideologit ovat aina selvittämässä, miten ihmisarvoinen elämä ei ole kannustavaa.
Siksi kai sotametaforat kiehtovat oikeistoideologeja ja heidän hyppykeppejään: koska sodassa mennään monesti aika pimennossa ja henkensä edestä. Joku johtaa parhaan taitonsa mukaan ja toinen toteuttaa, mutta ei sellaista kukaan pitemmän päälle kestä. Työurien pidentäminen samalta porukalta onkin sangen kiintoisa fantasia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti