Törmäsin eilen FST5:llä (Strömsöä odotellessa) Sofi Oksasen keväällä kohua aiheuttaneeseen, Tanskan televisiolle annettuun haastatteluun. Jostain syystä sekin nyt uusittiin. Loppupätkässä Oksanen vastaa kysymykseen, mitä muilla Pohjoismailla olisi opittavaa Suomelta, jotta ei yhtään mitään.
Jäin miettimään. Älyttömästä kysymyksestä huolimatta, kirpaiseehan se. Kansallisylpeys on meihin kuitenkin sillä tavalla istutettu, että jopa sen kanssa työkseen möyrinyt jää miettimään. Mutta mistä Suomesta Oksanen oikeastaan puhui?
Arkisessa ympäristössäni, yliopistolla ja Itä-Helsingissä tapaan jatkuvasti oikein laatuunkäypiä ihmisiä. Onko heillä Oksasen esille nostamia ongelmia eli ei, sitä en niinkään kohtaa. Tarkoitan vain, että minun Suomessani on ihan kivaa.
Mutta "suomalaisuus", se josta puhutaan julkisuudessa ja joka kaiketi edelleen koulussa opetetaan yhtä hämmentävänä sekasotkuna kuin minun aikanani on jäänyt vieraaksi. Se on eliitin suomalaisuutta, epävarmaa, kiukkuista, ahdistunutta. Sen "suomalaisuuden" pitäisi jotakin jollekulle opettaa, mutta ei se aina onnistu opettamaan itseään omille kansalaisilleenkaan.
Suomalainen eliitti on laaja ja helppopääsyinen, mikä juuri tekee siitä niin kiukkuisen. Pitäähän olematon valta ja asema osoittaa jotenkin, vaikkei oikein mitään keinoja ole. Tuloerotkaan eivät kasva tarpeeksi nopeasti eikä koulutuksella siinä suhteessa enää mitään tee.
Asemastaan epävarma ei voi olla joviaalin ystävällinen "alemmilleen", koska pelkää näiden jatkuvasti anastavan asemansa. Eihän sille ole mitään perustetta. Ja kuitenkin eliitiksi itsensä kuvittelevien täytyy ylläpitää kuvitelmaansa erilaisin inhoreaktioin ja viholliskuvin. Sen sijaan, että autettaisiin ihmisiä ja yritettäisiin ymmärtää miksi he toimivat kuten toimivat - ja jos vakavaa haittaa ei synny, annettaisiin toimia vaan - arvostellaan, kytätään, vahdataan.
Kuulun tietenkin itse tähän eliittiin, mutta katselen sitä samaan aikaan hämmentyneenä. Näinkö pitäisi ajatella, tuntea, toimia? Näitä ihmisiäkö minun pitäisi pelätä ja noita toisia rakastaa? Kesän tullen alamme taas hävetä sitä, miltä maamme näyttää ulkomaalaisille, ja väittää ettei tällaista luontoa ole missään muualla...
Oksanen puhuu eliittipuhetta ja osoittaa sanansa eliitille ja on siinä suhteessa oikeassa. Itse pidän kuitenkin todellisuuden ja erilaisten ihmisten katselemisesta ja väitän, että niin sanotut tavalliset ihmiset ovat Suomessa oikein mukavia. Pitää vain vältellä niitä, jotka arvostelevat, kyttäävät, vahtaavat.
Nationalismihan oli/on keskiluokan projekti, ja taisin päätyä toistamaan jälleen kerran Kate Foxin Watching the English-havainnon. Keskiluokka on kovin huolissaan, sen ylle ja alle jäävät eivät niinkään, piti sitten siivota koti tai kuvitella kansakunta. Ja keskiluokka on minulle henkinen tila, johon taloudelliset tekijät eivät niinkään vaikuta.
Laskekoot he siis juhannuksen hukkuneita, me muut voimme iloita elämästä ja siitä, ettei tämä nyt ihan paska paikka ole kuitenkaan, vaikkei muille mitään opettamista olisikaan...
