Tutkijanelämää

Toista viikkoa vapaana tutkijana ja olotila alkaa löytyä. Tekemistä on enemmän kuin tarpeeksi, deadlineja ja hoidettavia asioita. Miten ehdin ikinä olla vielä yliopistonlehtorinakin?

Ratkaisu jättää opetushommat (päivätyönä) toistaiseksi ei ollut viime syksynä helppo. Olisihan minulla jatkaessani ollut ainakin jonkinlaista saumaa myös vakituiseen työsuhteeseen, mitä pidetään tässä maailmassa erityisen tavoiteltavana ja mikä yliopistoissa ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Olin kuitenkin niin puhki, että lopulta vaihtoehtoa ei ollut. Kiehtova tutkimusaihe ja kasvavat verkostot takaavat sen, että pysyn tarpeeksi kiireisenä tässä hulvattomassa vapaudessanikin.

Yliopistojen nykytilasta ja henkilökunnan uupumisesta puhutaan paljon. Yhteiskuntahistoriassa työilmapiiri on vähintään kohtalainen, monessa asiassa jopa erinomainen. En voi kuin kiittää kollegoitani yhteistyöstä päättyneiltä osin, monessa suhteessahan se edelleen jatkuu. Hyvästä tahdosta ja kavereista huolimatta minäkin väsyin.

Keskeinen tekijä oli varmasti tehtävien laatu, mihin vaikuttaa yhteiskuntahistoriassa amanuenssin puuttuminen sekä tenttijöiden suuri määrä. Opettajalla ei ole aikaa eikä tilaisuutta kehittää opetusta, kun aika menee hallinnon pyörittämiseen, opinto-oppaan päivittäminen herkullisimpana esimerkkinä. Tämä on kuulemma poistumassa, hienoa jos näin on.

Määräaikaisuuden ongelmana on samoin tuo kehittäminen. Miten muuttaa mitään, kun ensin aika menee opetellessa ja sitten alkaakin jo pätkän loppu häämöttää? Vuosi on lyhyt aika akateemisessa opetuksessa ja suunnitelmien on oltava valmiina jo edellisenä keväänä. Sitten uudistustaan saakin opettaa kerran tai pari. Motivoivampiakin tilanteita lienee ollut.

Opiskelija-opettaja-suhdeluku on suomalaisissa yliopistoissa ja korkeakouluissa keskimäärin järjetön, varsinkin jos halutaan pullistella huippuyliopistoina. Tästä seuraa ensiksikin kirjatenttipainotteisuus, massaluentojen yleisyys ja muun opetuksen vähäisyys. Opettajien voimat eivät riitä kaikkeen ja yksittäisen opiskelijan ohjaus jää muutamaan tapaamiseen, jossa muistellaan kuka mahtoikaan olla kyseessä, puolin ja toisin.

Tästä aiheutuneita ongelmia ratkomaan on kehitetty monenmoista projektia ja seurantaa ja palkattu suunnittelijaa. Mikäpä siinä, mukavia ihmisiä. Yhtenä ratkaisuna on väläytelty sisäänoton ja sen seurauksena opiskelijamäärien pienentämistä. No, se ei kyllä toteudu koska sittenhän joku ministerin lapsi voisi jäädä ulos ja sitä emme sentään salli. Näin kyynisesti arvellen ja yleensä se on varmin vaihtoehto.

Olisiko liian villi ajatus, että jatkuvien selvitysten sijaan palkattaisiin lisää opettajia? Jos opetuksesta ja ohjauksesta on pulaa, miksei hankita niitä? En muista opiskelijoiden kaivanneen lisää hallintoa opintojaan tukemaan vaan opetusta. Toistaiseksi tehokkuuden nimissä läpi ajettu yliopistouudistus on tuonut vain lisää hallintohenkilökuntaa ja eri tiedekuntiin pelkoa opetustehtävien menettämisestä.

En ole millään muotoa väsynyt yliopistoon kokonaisuutena. Akateeminen tutkimus ja opetus ovat elämäntyöni, jos tässä iässä asiasta jo uskaltaa mitään päätellä. Se, millaiseksi yliopisto organisaationa muuttuu ja miten siinä voin toimia on toinen asia. En kannattanut yliopistouudistusta enkä valtiotieteellisen tiedekunnan nykyistä laitosrakennetta eikä kannattanut moni muukaan. Silti ne haluttiin väkisin toteuttaa. Samaan aikaan tulee julkilausumaa ja yleisönosastokirjoitusta, joiden takana on ihmisiä jotka eivät tajua aiheesta - ja nyt päästän kiukkuni valloilleen ja sanon ruman sanan kuten se on - hevonvittuakaan.

Yliopisto on tieteen tekemistä varten. Toinen sen tehtävistä on asiantuntijoiden kouluttaminen. Kummassakin yliopisto onnistuu ihan hyvin, ja Suomessa vieläpä erityisen tehokkaasti. Jo nyt. Antakaa siis kaikenmaailman yrityspamput ja valtionhallinnon suunnittelijat jo olla, kiusatkaa niitä jotka ovat sen ansainneet.

Tähänkin minä uuvuin, kerta kaikkiaan. Sitten kokosin itseni ja totesin, että minulla on parikin apurahaa takataskussa ja visio ja missio ja mitä kaikkea onkaan siitä, mitä haluan todella tehdä. Ja minähän tutkin, vaikkei se mitään sen kummempaa tuottaisi kuin tietoa ja ymmärrystä ihmisille. Minun Suomeni on sivistysvaltio, jossa saa tehdä muutakin kuin rahaa ja sen puolesta taistelen tekemällä omat hommani aivan erityisen hyvin.