perjantai 11. helmikuuta 2011

Kuluttava lapsuus

Aller aikoo ryhtyä julkaisemaan 6-12-vuotiaille suunnattua muotiaiheista lehteä. Tätä on jo ehditty taivastella kolumneissa ja surtu lapsuuden lyhenemistä.

Erityisesti tyttöjen lapsuus tuntuu olevan suojelukohde. Meikkaamiselle on ja on ollut kaikenlaisia ikärajoja. Itsekin uskalsin pyytää reiät korviin vasta rippikoulukesänä (klassikko jos mikä). Poikien ei uskota hössöttävän ulkonäöstään eikä poikien vaatevillityksiä pidetä lapsuuden loppumisena. Pojathan ovat aina poikia.

Esikoiseni ilmoitti vähän yli vuosi sitten haluavansa pitkän tukan. Mitään selitystä ei ole tähän päivään mennessä herunut mutta tukka on kyllä kasvanut. Kellään päiväkotikaverilla ei pitkää tukkaa ole, siis pojista. Myöskään tutuilla aikuisilla miehillä ei letti pahemmin heilu. Mutta kun kysyin, laitetaanko letit kanssa, vastauksena oli ylimielinen nyrpistys. No ei tietenkään. Mitä lie haluaa, helpottaahan se vanhempien elämää ja näyttää kivalta jos muistaa harjata takut pois.

Samoin äidin töissä käydessä on oleellista, että paikalla on ihmisiä, jotka näkevät hänen vaatteensa. Mieluiten "tätejä", "sedistä" on jo huomattu, että riittävää ihailua ei ehkä ole saatavissa. Jotta mielikuva pikku muotileijonasta ei täysin vääristyisi, on todettava että nämä upeat releet saa kuitenkin äiti ostaa oman pään mukaan Tarjoustalosta. Ihan teinejä ei vielä olla.

Nuorempikin poika on taaperoiästä lähtien ollut muodin orja ja katsellut itseään peilistä. Salama McQueen-paidalla on moni aamu saatu käyntiin. Erilaiset piirroshahmo- ja supersankarivaatteet ovatkin pelastus, kun oma tahto esiintyy estradilla ja tiettyyn kellonaikaan pitäisi kuitenkin ollakin jossain. Päiväkodissa on kiva näyttää kaikille dinosaurus- tai kummituspaitaa ja olla vähän itsekin kummitus.

Vaikka lapsi ei arvioisi itseään rumuus-kauneus-asteikolla, ulkonäkö on kuitenkin osa minuutta. Vähintään hauskat vaatteet ovat kiva asia siinä missä lelutkin. Ja lelumainoksiahan suosikkivaatteet usein ovat. Supersankarin ominaisuuksia voi kuvitella itselleenkin, kun kuva killuu rinnassa.

Miten tyttöjen meikkileikit eroavat poikien Teräsmiespaidoista? Ainakin pelottavuutensa osalta. Ja miksi tytöille pitää markkinoida erikseen lehtien avulla aikuisten elämäntapaa? Pojille tuntuvat riittävän lelukuvastot ja aikuisten maailmasta poimitut ajatukset "autosta jolla voi ohittaa kaikki".

Ehkä aikuisen naisen maailma on niin pelottava, että siltä on suojeltava lapsia kaikin keinoin? Tai ehkä tyttöjen lelut ovat liian halpoja poikien vastaaviin verrattuna ja markkinointia on oltava kaksin verroin?

1 kommentti:

Niko kirjoitti...

Oma poikani kiinnittää paljon huomiota pukeutumiseensa, mutta valtavirrasta poiketen, hänen suurimpia ylpeydenaiheitensa tarhassa on omat joululahjana saadut isin tekemät pääkallopaidat, tai itsensä tekemät paidat. Toisille ostetut releet on pop, toisille itse tehdyt: taitaa olla vanhempien arvostuksista kiinni.