Historian puolustus

Kuten arvata saattaa, Idols-tähti Anna Abreun kommentti historiasta viimeisimmässä Nyt-liitteessä sai tuomion Hesarin kulttuurisivuilla. Abreuhan totesi historian olevan "turhaa luettavaa", ja että pitäisi ennemmin keskittyä tulevaisuuteen.

Olen aivan samaa mieltä tämän 17-vuotiaan neitosen kanssa, joskin ehkä eri pohjalta. Abreun portugalilainen isä lienee vaikuttanut, paitsi tyttären seksin avioliittoon liittävään lausuntoon, myös hänen historianäkemyksiinsä. Portugalissahan vallitsi Salazarin diktatuuri vuoden 1974 neilikkavallankumoukseen asti.

Historiaan ja sen tulkintoihin vaikuttaa huomattavasti historia itse - jos historiana pidetään kerrottua ja kirjoitettua, sanotaan sitten että siihen vaikuttavat menneet tapahtumat. Kuinka vain, tapahtumat vaikuttavat ihmisiin ja jättävät heihin jälkensä.

En tiedä, mutta uskoisin, että Portugalissa ei vielä/enää ole mahdollisuutta samanlaiseen historian romantisointiin kuin nyky-Suomessa. Nuoret eivät varmaankaan ihastele kirjojen takakansitekstejä ja ihan oikeasti lue Korkeajännitystä ja usko, että jokaisen isoisä oli suuri sotasankari. Ja kunnioittaa pitää ihan vitusti, vaikka ei oikein tiedetä, ketä ja miksi.

Portugali oli puolueeton toisessa maailmansodassa, Suomi ei jatkosodan aikana tosiaankaan. Selvittely siitä, mitä kaikkea tämä Suomelle merkitsi on edelleen kesken, vaikka sitä ei enää tarvitsisi tehdä sormilla osoitellen ja nimiä heitellen. Vaan kysyen, miten kansallissosialistisen Saksan kanssa olikaan niin helppo ja hyvä olla, ja mitä se merkitsee nyt. Stasi-listoista viis, tässä se todellinen hämmästys ja kummastus on edelleen.

Keskittymällä sodan arkeen, kuten nyt tehdään, käydään läpi tärkeitä asioita ihmisten omasta kokemuksesta ja tehdään sodan kuvaa inhimillisemmäksi. Suomalainen selviytymismantra peittää kuitenkin alleen sen, että sota on kamalaa, siinä kuolee ihmisiä ja loput vammautuvat fyysisesti ja henkisesti. Se ei ole ihmiselle sopivaa hommaa, väristä riippumatta.

Onkin tärkeää nousta myös kansalliselle tasolle ja kysyä, mitä sodan kokemus merkitsee nyt. Miten nuoriso sodan kokee ja sen avulla elämäänsä tulkitsee. Nuoriso, joka on aina niin altista kuolemaan kun ei elämästä mitään ymmärrä. Millainen Suomi on tuloillaan kaiken tämän kirjoittelun ja välillä ihan lukemisenkin perästä?

Historia on tosiaan turhaa luettavaa. Historiaa pitää näet lukemisen lisäksi ajatella ja tutkia, pohtia mistä ollaan tulossa ja minne menossa. Sillä sankari-isoisällä kun voidaan perustella mitä vain, murhia ja raiskauksiakin jos vähänkään yrittää.

Joskus pelkään omaa oppialaani, kun ajattelen mitä sen nimissä on tehty. Ja iloitsen siitä, että kaikki eivät sentään niele tätä nykyistä "historia on upeaa ja sodat tosi siistejä"-ilmapiiriä. Eivät ne ole, uskokaa pois. Uskoisitte jo, jos olisitte lukemisen lisäksi ajatelleet.