Kevään korvalla sankaruusprojektin viihteellisemmissä keskusteluissa esiintyi brittiläinen Talent-mies Paul Potts. Youtubeakin katseltiin ja ihasteltiin, että onpas siinä.
http://www.youtube.com/watch?v=9oxTy7KIAaA
Nämä piilotelleet lahjakkuudet ja ryysyistä rikkauksiin-tyypit ovat sankaruuden yksi olennainen puoli. Pottsissa viehättää meitä keskinkertaisia laulajia vielä se, että hän tosiaan saa väreet menemään selkäpiissä vetäessään Nessun dormaa.
Tämän päivän Hbl sisältää Pottsin haastattelun, joka jatkaa sankaruuden vankkoja perinteitä. Kuva Pottsista on niin silkoinen, että se melkein pitäisi keksiä ellei se olisi totta. Samassa talossa asutaan edelleen eikä ole vielä mennyt vaimokaan vaihtoon, autoa ei ole ja elämä on muutenkin ihan samanlaista. Mitä nyt konserttikiertuetta pukkaa. Entinen kännykkämyyjä (tai nykyinen, ei ole kerinnyt irtisanoutumaan) tunnistaa myös toimittajan puhelimen merkin soittoäänestä. Se sama vanha Paul, tosiaan!
http://hbl.fi/text/kultur/2007/10/14/d6587.php
Näitä musiikin sankareita tulee ja menee ja niistä kirjoitellaan kaikenlaista. Klassisessa musiikissa on valttia suuren neron luomistuska, jossa hän ottaa yhteyttä vähintään korkeampiin voimiin. Sankaruussemmassa Marja-Liisa Saarilammi valotti meille aihetta, muistuttaen että naiset saavat tässä kontekstissa voimansa maallisemmilta tahoilta jos mistään. Ja sekoittuvat usein rooleihinsa, joissa naisparka tuppaa tuhoutumaan intohimoihinsa, mitä nyt keuhkotautisina vielä vetävät komeimmat aariansa.
Rockuutisointi ei ole ainakaan järjellisempää tekstiä, kuten Kotiteollisuus-mies Hynynen meitä valistaa kirjassaan. Hän kirjoittaa jotensakin niin, että oikeita toimittajia leikkivät ihmiset kirjoittavat huomionkipeistä muusikoista niille, jotka "eivät erota kyynärpäätä perseestä". Sankarikuvia saadaan tosiaan alan lehdissä aikaan vähäisemmistäkin neroista, ja kaikilla on tietysti mielipide joka asiasta.
Rockmuusikoiden oletettu yhteiskunnallinen valveutuneisuus oli oman nuoruuteni piinallisimpia ilmiöitä. Vai mitä mieltä olette siitä toimittajasta, joka kysyi pahimman Dingo-huuman aikaan Neumannilta, että "mikä on niinku teidän sanoma?" Tätä näkee vielä nykyäänkin, onneksi vähemmän. Musiikillinen lahjakkuus kun harvoin korreloi minkään muun asian kanssa - ellei rockmuusikkokin saa innoitustaan jostain ylhäältä. Jotkuthan nuo vihjailevat saavansa sen alhaalta, heh.
On se hyvä, että Paul Potts menee oman lajityyppinsä sankaruuskuvaan niin hyvin. Rahan perässä ikänsä juossut helppoheikki ei tekisi ollenkaan samanlaista vaikutusta. Vaikka voihan hänkin sellainen olla, meille ei vain sitä kerrota. Sankaritarinat ovat niin paljon mukavampia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti