sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Liikenteessä

No nyt ne siat ovat taas lopettaneet sen Kätevän emännän. Eto julkisen palvelun talo tuo Yle. Ei selviä meikämamman feministiset kriisit taas ollenkaan.

Julkisista palveluista puheen ollen, pääkaupunkiseudulla aletaan kai kohta jakaa ihmisille potkulautoja. Kun ei tule keskustatunnelia eikä kai länsimetroakaan.

Koettaisivat jo päättää, saako täällä kulkea mitenkään minnekään. Espoolaisuuden tiukka ydin on yksityisautoilu, ei siinä mitään ja sen tietävät kaikki. Mutta voisiko ne siellä kuitenkin pakottaa elämään yhdessä naapureidensa kanssa?

Länsimetro näet lisäisi liikennettä puolin ja toisin. Sitähän lännempänä juuri pelätään: että avautuisi suora yhteys Mogadishu Avenuelta Tapiolaan.

Vai miten muuten pitäisi ymmärtää lauttasaarelaisten pelot muuttumisesta Kontulaksi. Eiköhän se kulosaarelaistuminen ole hermeettisen maailmankuvan ja ylihintaisten asuntojen puolesta läheisempi pelko. Aika sisäsiittoisia ovat molemmat saaret, jos olen oikein kuullut.

Tiedoksi kaikille, jotka eivät muuten selviä asioita tajua: asuinalue kurjistuu siksi, että sinne asutetaan liikaa porukkaa, jolle ei anneta mitään mahdollisuutta inhimilliseen arvokkuuteen.

Ihonvärillä ei ole väliä, vaan on tarkoituksenmukaista, että osa maan "kantaväestöstä" on lähes samassa jamassa kuin maahanmuuttajien heikoimmilla olevat. Voidaan väittää, että seurauksena oleva konflikti on etninen eikä taloudellinen ja sellaisena luonnollinen. (Jep, kuulustelen Wallersteinia yhä edelleen, oj 2 rulettaa.) Eikä sille voi muka tehdä mitään.

Kukaan maahanmuuttaja ei tietääkseni ole tänne vielä metrolla tullut. Kontulan vanhat ongelmat johtuivat pitkälti juuri heikoista liikenneyhteyksistä ja palveluiden puuttumisesta, siihen vielä muutama talollinen sosiaalisia ongelma ja a vot. Ihan pitää onnitella niitä, jotka tämän reseptin Ruotsista tai muualta hakivat.

Uudet ongelmat taas ovat nähdäkseni suuresti liioiteltuja - niitä voidaan toki tehdä, jos asenne että "me emme viitsi tehdä joitakin töitä, joten hommataan tänne ihmisiä sieltä muualta, kun sen väriset eivät tajua edes pyytää kunnon palkkaa" yleistyy ja vankkenee.

Viimeistään maahanmuuttajien toinen polvi hikeentyy tähän asenteeseen ja alkaa vaatia oikeuksiaan, jotka kuuluvat kaikille lähtökohtaisesti ja se olisi pitänyt hoksata alun perinkin.

Metrolla ei tämän kanssa ole muuta tekemistä, kuin että sen vastustaminen on minun silmissäni rasistin merkki. Sellaisin argumentein asiaa lähes aina perustellaan, kun lakataan lässyttämästä rahasta, jota maailmassa kyllä riittää vaikka mihin. Paitsi siihen, mikä olisi hyväksi mahdollisimman monille ihmisille pitkällä tähtäimellä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miksi jotkut maahanmuuttaja ryhmät nousevat hyvin nopeasti yhteiskunnassa ja toiset jäävät alaluokaksi ja aiheuttavat ongelmia nämä ryhmät ovat joka maassa samat.

Ilona Kemppainen kirjoitti...

Julkaisin tämän kommentin ihan esimerkkinä siitä, millaista tekstiä maahanmuutosta kirjoittaminen kerää - ja tämä on tosi iisi, jopa neutraali teksti. Kaikkine tyypillisine kirjoitus- ja kielioppivirheineenkin.

Kaiketi tälläkin kirjoittajalla on "syvempää tietoa" asiasta, mutta sitä en aio julkaista, josko hän tai joku muu sellaista intoutuisi lähettämään.

Itse en jaottele ihmisiä lähtökohtaisesti sen mukaan, mistä päin he näyttäisivät olevan kotoisin. Maista ja kansoista on kiva keskustella - niin kauan kuin ihmisiä voidaan arvostaa tasapuolisesti eikä "etsien viittä virhettä", verrattuna tietenkin meihin jotka olemme olevinamme niin suunnattoman erinomaisia emmekä aiheuta mitään ongelmia ikinä missään.

Nationalismin historian tuntemus on maailmassa valitettavan vähäistä - menisi siinä sormi suuhun monellakin jos selviäisi, miten tietoisesti suomalaisuuskin on luotu ja kansalle eteen ammennettu. Ja kuinka kiltisti me sitä puuroa lusikoimme ja sitten vielä ihmettelemme, miten helppo meitä onkaan johtaa.