Julkisuudessa ovat "hauskasti" sattuneet osin päällekkäin keskustelut lastenraiskauksista ja eduskunnan seksuaalisesta ahdistelusta. Samasta asiastahan niissä on tietenkin kysymys.
Lastenraiskaajilla on tutkimusten mukaan keskimääräistä alempi älykkyysosamäärä ja häiriköillä - no jokainen vähänkään isorintaisempi nainen tietää, miten suuri variaatio niiden jutuissa ja lääppimisissä on. Ja kauhean hauskaa on koko ajan, ainakin jollakulla.
Ja tämänkin saan liitettyä kokemuksiini äitinä. Nimittäin. Nuorempana en juuri pitänyt lapsista ja tunne tuntui olevan molemminpuolinen. Lapsen itku raastoi hermoja ja olin valmis tekemään melkeinpä mitä vain lopettaakseni sen. Ihmettelin vanhempia, jotka eivät saaneet lastaan hiljaiseksi. Sehän nyt on ensimmäinen asia mikä lasten kanssa pitää tehdä.
Luonto ajoi kuitenkin tämänkin tikanpojan puuhun, ja nyt muutaman vuoden harjoitelleena voin todeta, että päätös oli elämäni fiksuin. Lasten kanssa voi tosiaan olla oma itsensä. Se kyllä vaatii opettelua siltä, jonka oma lapsuus meni yrittäessä olla muille mieliksi. Päätellen tavallisimmista lapsiin liittyvistä keskusteluista maassamme kokemus on yleinen.
Luen juuri Tom Hodgkinsonin kirjaa How to Be Free (josta lisää myöhemmin), ja olen kehittelemässä omaa salaliittoteoriaani minäkin. Uskon näet, että länsimaisen kulttuurin viimeisten muutaman sadan vuoden aikainen kehitys on yrittänyt erottaa meidät siitä, mikä tuo iloa ja tyydytysta helpoiten, halvimmalla ja mahdollisimman monille ihmisille. Nimittäin toisista ihmisistä. Lapsista varsinkin mutta voi aikuistenkin kanssa olla hauskaa.
Lapsihan ei varsinkaan ihan pienenä tarvitse kaksisemmin kasvatusta. Isompanakin on pitemmän päälle helpompaa ottaa "hevoskuiskaajan" ote, eli katsoa vähän lapsen mukaan tilannetta ja painella niitä nappuloita. joista helpoimmin saa toivotun käytöksen. Kyseessä on sentään oma laji, luulisi olevan yksinkertaista. Mutta jos oma itse on hukassa, eivät ne nappulat niin vain löydykään.
Miten tämä liittyy raiskauksiin, lasten tai aikuisten? Siten, että onhan se raiskaajakin uhri. Hänet on kasvatettu siihen, että toisilta saa kaiken vain pakolla, kukaan ei kohtaa ihmistä kunnolla ja vahvin voittaa. Sen sijaan, että ihmisiltä saisi tarvitsemansa ihan muuten vaan, ilman väkivaltaa ja toisille voi jopa tuottaa iloa samalla.
En tiedä mikä on sopiva rangaistus raiskaajalle. Onhan hän jo elänyt kokonaisen epäinhimillisen elämän ja se jatkuu vain. Eduskunnan kähmijät taas edustavat Suomen kansaa ansiokkaasti. Me emme hyvällä anna emmekä ota, eikös vaan.
Älykkyyttä kehittävät muuten myös läheisyys ja myönteinen vuorovaikutus. Juuri ne asiat, jotka opettavat pojan ja miksei tytönkin aikuisena hankkimaan hellyyttä vähän vähemmän ikävin tavoin. Kannattaa miettiä tätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti