Vasemmistolaiseksi tunnustautuminen on nykyään samaa kuin joutua vastaamaan kysymykseen, onko jo lakannut hakkaamasta vaimoaan. Tai lapsiaan, jos ei vaimoa ole. Pitäisi olla joku mielipide taistolaisista, vuodesta 1918 ja Kekkosen ajan ulkopolitiikasta. Näillähän ei ole kovin paljon tekoa tämän hetken kysymysten kanssa, mutta keskustelu ainakin saadaan käännettyä sopivan apokryfisille urille.
Minusta rivioikeistolaistenkin pitäisi joutua selittelemään natsien hirmutekoja, sen verran lämmintä yhteishenkeä oli Suomessakin aikanaan... Noin yleensä oikeistolaisuus on minua vuosien kuluessa sekä itkettänyt että huvittanut.
Silloin, kun olen ollut tosissani, se on itkettänyt. Niin ahdaskatseista ja ihmisvihamielistä on ollut tapaamieni rivikokoomuslaisten maailmassa (ammattipoliitikoilta olen joka suunnalla onneksi säästynyt). "Ei mitään julkista liikennettä meidän asuinalueelle, mutta kyllä se on niin hienoa kun sinä tutkit sitä sotaa!"
Huvittanut se on silloin, kun olen ollut kyynisemmällä päällä. "Verot pois ja kaikki yrittäjiksi", ne sanovat, ja kun esittää kysymyksen aiheesta mitäs kun sinäkin olet kunnalla töissä, ei saa oikein kunnon vastausta. Tuo yrittäjyys varsinkin on oikeistolaisina itseään pitävien lempilapsi. Osattiin itse prosenttilaskua eli ei, kyllä se vaan hyvä olisi.
Sota ja yrittäjyys. Eikä mitään feminismiä. Miesten pitää olla miehiä. Sodasta ja yrittäjyydestä kaiketi löytyy se, mitä miehet ovat ja naiset sitten hoitavat lapsia kotona.
Minulle vasemmistolaisuus on edelleen radikaalia juuri siksi, että vaikka yhteiskuntatieteissä on vuosikymmenet oltu konstruktionisteja ja tiedetään, että sanat eivät kuvaa suoraan todellisuutta, maamme oikeisto haluaa uskoa, että maailma on siltä osin valmis ja ei kun toteuttamaan rooleja ja kvartaalisuunnitelmia.
Minusta vasemmistolaisen täytyy aina kysyä, mitä tarkoitetaan kun sanotaan koti, työ, perhe, mies, nainen, lapsi... abstraktimmista entiteeteistä puhumattakaan. Ei voi paeta sen paremmin kokonaan diskurssien maailmaan kuin toteamaan "se nyt vain on niin", kuten Kari Häkämies lohkaisi takavuosina homoliittojen vastustuksestaan.
Paljon on tyhmää vasemmistolaisuuttakin - muuten kai kuuluisin johonkin puolueeseen tai järjestöön. Inhoan yhtä lailla niitä, jotka tuhahtavat asenteellisesti aina kun sanotaan armeija, kirkko tai Mannerheim. Tai 1918.
Ei ole sellaista valmista oikeamielisyyttä valmistettu meistä kellekään, että voisimme nonchaleerata mitään vain siksi, että kaveritkin sanoi että se on ihan pöljää. Kuitenkin tällaiset tyypit esiintyvät monesti oikein hurjina punikkeina, feministeinäkin vaikka omaa elämää ei uskalleta miettiä puolta sekuntia.
Vallankumous tapahtuu aina ihmisten keskellä, eikä se tarkoita puoluekokousta... Jotenkin vasemmistopuolueiden nykytila ei jaksa hetkauttaa, politiikka tuntuu menevän jo muita latuja. Ei niin että uskoisin talouden ylivallan jatkuvan tällaisenaan ikuisesti, jotain tulee aina tilalle ja hyvä niin. Mutta ajatteleminen on velvollisuus, samoin kuin oman elämän eläminen kunnolla ja toisia ihmisiä kunnioittaen. Eikä vain sotaveteraaneja. Omia lapsiaankin voisi digata aina välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti