Perhe on kuulemma yhteiskunnan perusyksikkö, ainakin maistraatissa vihittäessä väittävät näin. Aihe kiinnostaa myös kirjoittajia ja mediaa:
- Henry Laasanen: Naisen seksuaalinen valta
- Kristiina Janhunen ja Minna Oulasmaa: Äidin kielletyt tunteet
- HNMKY:n avioliittokurssit
Listaa olisi varmaan enemmänkin, mutta kun on tuota perhettä... en ole suinkaan näitä kaikkia lukenut saati noille kursseille osallistunut, mutta se, että ne yleensä saavat julkisuutta on itsessään kiinnostavaa.
Nyt on luvussa Juha Siltalan Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Samojen ongelmien kanssa painitaan kyllä perheissäkin: miksi tehdään, mitä pitäisi tehdä, kuka päättää, saako ihminen tuntea hallitsevansa hommansa. Tehdäänkö yhdessä vai alati kilpaillen? Pitäisikö yltää vielä johonkin fantastisemman ihmeelliseen?
No ei. Kaverini on ollut kirjoittamassa neuvoloissa jaettavaa Stakesin opasta perheille, ja sehän on ihan mahdoton tehtävä antaa hyviä neuvoja kaikille. Toisten on vaikea hahmottaa, mikä vauva edes on, toiset selaavat joka oppaan ja kyttäävät lapsiparkaa kuin bilsan preparaattia.
Joku ehkä ihmettelee, mitä tuo Laasanen tekee lapsiperheitä käsittelevän jutun ensimmäisenä esimerkkinä. Sikäli kuin olen ymmärtänyt, naiset valitsevat puolisoa valitessaan myös isän lapsilleen, näin heteronormatiivisesti ilmaistuna. Mutta millainen isä on suuri menestyjä, rahantekijä, naisten unelma?
Luin jokin aika sitten myös Jouko Huttusen teoksen Isänä olemisen uudet suunnat. Vuodesta 2001 on ehkä jokin muuttunut, moni asia ei. Se ainakin on varmaa, että machoukkojen keskinäinen kukkoilu ei ole lajinkehityksen kannalta erityisen keskeistä. Eikä osakkeenomistajien etu. Aika moni mieskin tietää tämän ja elää sen mukaan. Eivät vain jouda kirjoittelemaan kun on tuota perhettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti