Menossa on Sormusherra-trilogian viimeinen leffa - nähty on, en jaksa enää katsoa... En ole mikään antaumuksellinen Tolkien-fani, ja siksi tai siitä huolimatta huvituin suuresti muutaman vuoden takaisesta sähköpostihuumorista. Kyseessä oli tietenkin aihepiirin pienklassikko "Taru sormusten herrasta väitöskirjanteon analogiana", englanniksi se useimmiten vastaan tuli.
Muutama kohta jäi erityisesti mieleen. Ensiksi se, miten doktorandimme "presumes his supervisor is dead" - ohjauksen puute on yleinen ongelma... Toisaalta aihepiiriä joskus tutkineet dosentit ovat varmasti monelle sormusaaveiden veroisia hirvityksiä.
Ja lopulta pikku Frodomme on silvottu ja menettänyt kykynsä normaaliin elämään. Harvaa vain saapuu haltialaiva noutamaan. Kiertäneekö juttu enää missään ja naurattaneeko enää ketään. Sen verran tiukkaa kritiikkiä väitöskirjaprosessi tuntuu saavan eri tahoilta.
Olen minäkin törmännyt väitöskirjoina esitettyihin teoksiin, jotka eivät täytä edes hyvän gradun vaatimuksia, ainakaan niitä joita itse asettaisin. Ja olen ollut väitöstilaisuuksissa, joissa olisin hylännyt väittelijän, koska hän ei kyennyt vastaamaan alkeelliseenkaan historianfilosofiaa sivuavaan kysymykseen. Mutta läpi ovat menneet, eikä asia kai minulle kuulu. Ainakaan niin kauan kuin en saa itse kunniaa osallistua väitösprosessiin arvioitsijan puolelta.
Usein esitetty, ja akateemisesta itseohjautuvuudesta suorastaan liikuttavan kuvan antava kommentti on, että esitarkastus voi olla ensimmäinen kerta, kun joku todella lukee väitöskirjantekijän tekstiä ja samoin ensi kerta, kun hän saa täsmällistä ohjausta.
Turha kai mainitakaan, että vaihe on lievästi sanottuna liian myöhäinen. Mutta kuka antaisi kunnon ohjausta kaikille laitokselle haalituille jatko-opiskelijoille, joiden aiheet eivät kuulu oikein kellekään ja joiden kyky hankkia ohjausta omin päin on inhimillisen rajallinen?
En varmaan itsekään olisi uskaltanut ruveta jatko-opiskelijaksi, jos olisin tajunnut, mitä kunnon tohtorilta todella vaaditaan (aloin käsittää asian joskus väitöstilaisuuden aikoihin, sillä tiellä ollaan...). Ehkä aloittelevan väitöskirjantekijän ei pidäkään tajuta. Mutta jossain vaiheessa olisi hyvä jonkun kopauttaa urheaa yksinäistä puurtajaamme olkapäälle: hei, on olemassa tiedeyhteisö ja sinä teet kirjaasi sille, vaikket mitään muuta kirjoittamaasi tekisikään.
Jos ohjaaja, jatkoseminaari, esitarkastajat tai vastaväittäjä eivät tätä tee, ei kannata ihmetellä, miksi yliopistoa pidetään nynnyjen paikkana, jolta voi vaatia vyönkiristystä, tehostamista ja vielä laadukkuuttakin, kaikkea yhtä aikaa. Emmehän me osaa sanoa mitään suoraan edes toisillemme.
Örkit uhkaavat. On aika toimia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti