tiistai 25. maaliskuuta 2008

Irtolainen silloin ennen

Kävin läpi vanhoja papereita, ja vastaan tuli Tason lehden Irtolaisen ihkaensimmäinen vuosikerta vuodelta 1996.

Mies selasi sitä ja totesi, että tässähän on kaikki sun kaverit. No melkein, sen verran tiivis porukka olimme silloin ja moni on mukana edelleen. Ja aika moni tekee laitokselle väitöskirjaa... joku sosiologi saisi haastatella tämänkin pienryhmän.

Nauroin varsinkin ensimmäistä numeroa lukiessa välillä hysteerisesti. Olin nimittäin sen vastaava päätoimittaja ja pääasiallinen taittaja - Wordilla mentiin, eivätkä taittotaitoni ole siitä juuri kehittyneet kun ei ole tarvinnut.

Keskellä yötä sitä väännettiin, valittiin kuvia ja sekoiltiin fonttien kanssa. Jälki on epäammattimaista ja kuinka hauskaa sen kanssa olikaan. Opin skannaamaankin.

Olenhan minä ja on jokainen meistä edelleen innostunut kaikenlaisesta, mutta sitä ylpeyttä, jota pieni ainejärjestö tunsi saadessaan oman lehden vuosien tauon jälkeen kasaan voimme tuskin enää kokea. Vaan muisteleminenhan meidän mummujen hommaa onkin :-)

Olen tulossa Tason 40-vuotisvuosijuhlaan, ja kaiketi muutama muukin myös tästä irtsariporukasta. Saa nähdä jaksaako vanha tanssia (snapseja ei ainakaan pysty kykeneen). Kenties joku nuoren polven edustaja löytää juhlissa vastauksen kysymykseen, joka esitettiin Ralf Königin Vapautunut mies-sarjakuvan suulla Irtolaisen 1/1996 sivulla 3:

"Kuinka suurella todennäköisyydellä mä löydän täältä jonkun, jota voi nussia?"

Ei kommentteja: