Keskiluokan perheiden hajasijoittuminen jonnekin Karjaalta alkavalle ja Porvooseen päättyvälle kehälle on tunnettu juttu. Tämän kansanliikkeen nimi lienee exodus: matka kohti luvattua maata...
Kerrostaloasumisessa on ehdottomasti puolensa, ja onhan se kiinnostavaa tietää, milloin naapuri käy vessassa ja mistä syystä. Toisaalta, varsinkin kesän tullen ja puutarhaohjelmien tulvehtiessa telkkarista monessa meistä herää kaipuu maahan, omaan nurmeen ja kenties jopa kukkaistutuksiin.
Viime kesänä kirjoittelin aiheesta "kaikilla ei ole kesämökkiä mutta mediahössötys antaa ymmärtää että olisi". Kaikilla ei ole edes parveketta. Täytyy olla aika luja ihminen, ettei anna kesäsuomalaisen kiihkon sekoittaa päätään. Maata, maata! ”40 acres and a mule”, luvattiin ainakin Tuulen viemän mukaan orjille Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen.
Sitäkään eivät tunnu monet saavan täällä ja nyt. Kyllä minä sen ymmärrän, että halutaan piha ja oma talo, mutta miksi sen talon pitää olla nukkekodin kokoinen ja postimerkin kokoisella tontilla? Ainoa iso asia on olohuoneen naapurin olohuonetta katsova ikkuna...
Eikä siinä talossa ehditä olla, koska sen maksaminen vaatii pitkää työpäivää ja lapsetkin harrastavat ylen aikaa. Pihasta haaveiltiin puutarhajuhlat mielessä, mutta kesällä ”kaikki” ovat kesämökillä, eikä puoliksi asvaltin ja lopulta osaa havukasvien peittämällä, vaivattomaksi suunnitellulla pihalla oikein mitään voi tehdäkään. Kahden auton talli nielaisee melkoisen tilan!
Exodus viittaa ajatukseen, että meille on luvattu paikka maailmassa ja koska olemme Jumalan valittua kansaa, hän tuon paikan myöskin osoittaa. Mutta entäs jos paikka ei miellytä? Mistä muusta syystä jotkut pariskunnat rakentavat 2-4 omakotitaloa yhteisen taipaleensa aikana? Vai onko jatkuva rakennusprojekti pitkän parisuhteen salaisuus...
Mietin vain, viitaten edelliseen kirjoitukseeni helsinkiläisistä identiteeteistä. Että millainen identiteetti syntyy, jos muuttaa ”stadiin” vaikka Raahesta, asuu Kalliossa 10-15 vuotta ja muuttaa sitten Pukkilaan. Mistä ihminen sanoo olevansa kotoisin? Missä hänen lastensa juuret ja kotiseutu ovat? Kun kuitenkin Helsinki on edelleen aika tärkeä kiintopiste ja haaveissa väikkyy jopa lasten saaminen sen eliittilukioihin aikanaan...
Israelilaisilta voimme oppia luvatusta maasta ainakin sen, että sinne pääseminen ei takaa rauhaa ja onnea. Leirioloista on päästy omalle maalle, mutta naapurit ne on rajoillakin, puhumattakaan että ratkaisu palestiinalaisten kanssa muistuttaa kytkettyä erillistaloa eli ”omasta” puhuminen on vähintäänkin hankalaa.
No, se maailmanpolitiikasta jota en ymmärrä. Sen kuitenkin ymmärrän, että omakotitalon pitää sijaita todella umpikorvessa, jotta sitä kaivattua rauhaa varmasti löytyisi. Ja sitten tulevat metsäkoneet naapurin tontille.
Helsinkiläisyys on monimuotoinen juttu ja haaveet samaten. Moni ei vieläkään suostu huomaamaan sitä, että osa helsinkiläisistä on tullut Lappiakin kauempaa ja saanut täällä lapsensa ja elänyt muutenkin merkittävän osan elämästään. Mistä pitkää päivää omissa töissään painavat, sukunimistä päätellen sangen kaukaa tulleet naapurini haaveilevat? Missä on heidän luvattu maansa? Ei välttämättä Nurmijärvellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti