Hesarissa on viime ajat käyty sangen yllätyksetöntä keskustelua, jonka laukaisi perinteinen ”hesalaiset on inhottavia”-aiheinen kirjoitus. Nyt sitten todistellaan, että eivät ole tai jos ovat niin eivät ole oikeita helsinkiläisiä. Nämä voisi julkaista uudelleen aina vuoden parin päästä, niin kenenkään ei enää tarvitsisi vaivautua...
Mistä nyt kukakin on kotoisin. Nyky-Suomessa ei perinteinen maalta kaupunkiin-kuvio enää päde. Toki maalta ja pienemmiltä paikkakunnilta muutetaan edelleen isommille paikkakunnille ja erityisesti pääkaupunkiseudulle. 1980-luvulla unelmoitu paluumuutto ei pääasiassa ole toteutunut.
Kun ei eletä siellä, missä omasta mielestä oikeasti pitäisi ja se ahistaa, voidaan puhua diasporasta. Varsinkin silloin, jos suku ja ystävät ovat hajaantuneet eri paikkoihin, elämä ei ole niin yhtenäistä kuin se kulttuuritieteilijöiden ihannemaailmassa olisi.
Helsingin keskustan kaduntallaajat ovat sekalainen porukka, jonka perusteella ei kyllä pitäisi sanoa yhtään mitään helsinkiläisistä. Jos ei ole kiihkein turistikausi, joukko koostuu joka tapauksessa hyvin suurelta osin muualla kuin Helsingissä asuvista ihmisistä. Moni ”stadilainen” ei ole asunut päivääkään itse pääkaupungissa, vaikka onkin siellä töissä ja mieltää Aleksanterinkadun maailmansa keskipisteeksi.
Mitä kaikkea Helsinki ihmisille merkitsee? Muualta muuttaneille hyvinkin suuria asioita, sen mukaan ovatko vetävät vai työntävät tekijät olleet muutossa päällimmäisinä. Joillekin Helsingissä ”pärjääminen” tuntuu olevan suuri asia, ja asuminen oikeilla asuinalueilla siksikin niin traaginen kysymys. Vaikea uskoa, että ikänsä täällä luuhanneelle korttelin tai parin ero olisi oikeasti tärkeää. Kunhan kiusaavat maalaisia?
Olen paljon miettinyt Helsingin kaupunkisuunnittelua ja sitä, millaisia asioita Helsingin pitäisi olla. Maan pääkaupungilta odotetaan kaikenlaista, ja varsinkin jos oma identiteetti ja pärjäämiseetos vaativat mahottoman hienoa uutta kotikaupunkia, jotain pitäisi tehdä. Mutta antakaa armoa.
Helsinki on synnytetty useampaan kertaan hallinnollisella päätöksellä; Uudenmaan asutus oli pitkään vähäistä sattuneista syistä. Kun pohjoisemmasta muuttaneet ihmettelevät katujen huonoa talvihoitoa, syy on ihan ilmastollinen eikä aina inhimillinen pahuus. Kostea ja vaihteleva talvisää tekee pimeästä vuodenajasta täällä erityisen sietämättömän.
Hallinnolliset päätökset ovat tuoneet Helsinkin ihmisiä milloin mistäkin syystä, mutta pelkkä iloinen ja luonteva yhteisöllisyys ei ole ollut syynä, josko on nykyäänkään. Hallinnollisista syistä Helsinki sai 1800-luvulla ristikseen myös kankean empirekeskustan, joka saa toimittaa vanhankaupungin virkaa. Mitään ihmisten omaehtoisista toimista tai edes taloudellisista tarpeista syntynyttä, luontevaa olemisen paikkaa ei Helsingissä ole. Se kuuluu suunnittelun ja valtionhallinnon aikakauteen kaikkinensa.
Ja suurin osa tämän epäsikiön kaduilla kulkevista ihmisistä on joko syntynyt tai asuu nykyäänkin muualla. Monesti tuntuu, kun ns. kansalaiskeskusteluja seuraa, että Helsingin kantakaupunki on useimmille ihmisille apinatarha, jossa pitää saada riekkua miten vain. Kyllä, asuin muutaman vuoden Ullanlinnassa eivätkä Kaivarin tapahtumat olleet silloin ihan yhtä iloinen asia...
Jos hieman kärjistän, niin Helsinkiin vaativat sitä ja tätä, kansanjuhlasta monumentaalirakentamiseen nimenomaan diasporaa potevat muualta muuttaneet, olivat he syntyisin maalta tai kaupungista. Se, että jotain pitää julkisesti vaatia eikä tehdä itse kertoo juuri elävän kaupungin puuttumisesta. Mutta Helsinkiin on niin vaikea synnyttää mitään luonnollisesti, koska luonnostaan sitä ei ole olemassakaan.
Ja silti se on ainoa koti jonka olen koskaan tuntenut ja tunnustanut. Tähän kaihoon ei maaltamuuttanut kuulkaa pysty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti