Työn iloa

Perjantaina aloitin tohtoriassarina yhteiskuntahistorian laitoksella. Virkavapaa, äitiysloma tai miksi sitä nyt haluaa kutsua päättyi.

Pääsinkin heti nauttimaan täydestä tohinasta eli opinto-oppaan päivityksestä... ken sitä on jo ehtinyt kaipailla, tulossa on mutta koetetaan saada se sellaiseen kuntoon ettei synny kovin pahoja väärinkäsityksiä. Ainahan sinne varmaan korjattavaa jää ja sitten korjataan. Nyt on kuitenkin vielä sen verran puutteita että parempi pantata sitä päivä tai pari.

Ihmiset ovat kyselleet, miltä tuntuu "palata töihin". Kuten olen kyllästymiseen asti marmattanut, töitähän minä olen tehnyt koko ajan. Nyt vain on monta tuntia päivässä ihan siihen osoitettua aikaa, mikä tuntuu kaikesta huolimatta ylellisyydeltä.

Laitos on suunnilleen sellainen kuin aina, joitain uusia ihmisiä mutta totta vieköön myös vanhoja. Tämä ei ole kritiikkiä, onpahan vain hassua että samat ihmiset joiden kanssa hengasi ainejärjestössä ovat nyt jonkin sortin kollegoja. Varoittavia esimerkkejä ainejärjestötoiminnan vaaroista? Ainakin tietää kenen kanssa on tekemisissä.

Paljon puhutaan siitä, miten tällainen jumittaminen on huono asia, ja pitäisi vaeltaa yliopistosta toiseen saamassa virikkeitä ja muuta hienoa. Ehkä tutkimuksellisesti näin onkin, joskin haluan puolustaa ihan vaan projektitasoista yhteistyötä tutkijoiden kesken. Ei tarvitse välttämättä muuttaa toiseen kaupunkiin - tai maahan - kun kontakteja on vähemmälläkin vaivalla. Näitä humanistis-yhteiskuntatieteellisiä aloja kun voi tutkia kotoakin käsin, ei tarvitse mennä sinne missä on kalleimmat labrat.

Opettajien kierto olisi kaiketi hyvä asia sekin, jos näissä viroissa ja virkasuhteissa saisi vain sokraattisesti istuskella agoralla. Ikävä kyllä opetusvirkoihin sisältyy niin paljon kaikenlaista sälää, että kokemus laitoksen toiminnasta on eduksi. Onko se välttämätöntä? En tiedä kun en ole kokeillut muuta kuin tätä yhtä.

Katsellaan miten käy, eri työtehtävissä ja muutenkin. On tämä mielenkiintoistakin, vaikka kunnon tutkijan kai pitäisikin hakea kaikkia mahdollisia apurahoja päästäkseen pois opetushommista. En oikein tiedä, mikä identiteettini on - ehkä se selviää kun kaksi vuotta väännän näitä kuvioita...