Yliopisto-lehden toimitussihteeri Arja Tuusvuori (viksu ihminen, haastatellut minuakin :-) tuskailee tuttua asiaa: miksi yliopistoelämä kuvataan kirjallisuudessa niin kummallisesti. Aivan kuin meillä olisi aikaa viritellä villejä ihmissuhteita kokopäivätoimisesti - tai edes halua, olemmehan monesti tunteneet toisemme vähintään vuosikymmenen.
Toinen minulle outo, mutta monen muun laitoksen ihmiselle riittävän tuttu asia on keinoja kaihtamaton akateeminen kilpailu, jonka ympärillä monet fiktiiviset yliopistodraamat pyörivät. Monesti siinäkin kuitenkin taistelevat isommat asiat kuin vain yksittäiset ihmiset: mikä on oppialan yleinen linja, mitä siihen kuuluu ja mitä ei. Kuka on sivuraiteella, kenen pätevyys on oikeanlaista. Pelkkiä henkilökysymyksiä nämä harvemmin ovat.
Fiktion ongelma onkin siinä, että tarinaa ei haluta kiinnittää liian tiukasti mihinkään todelliseen laitokseen ja tiedekuntaan. Yliopistolaisen näkökulmasta kaikki uskottavuus kuitenkin menee jo tässä vaiheessa. Organisaatiot muokkaavat toimintaamme monesti sangen paljon, varsinkin jos olemme virassa ja virkasuhteessa johonkin niistä.
Esimerkiksi minun kokemuksiani ei voisi siirtää vaikkapa historian laitokselle - vaikka tutkimusteni faktoja voisi sinne päin vielä viistääkin, toimintaympäristöä ei voi. Olen pienen oppiaineen ja laitoksen ihminen. Joskus, kun kuuntelen eri alojen ihmisiä, tuntuu että suorastaan pumpulissa pidetty. Ei suurta draamaa.
Arja Tuusvuoren kolumnissa todetaan aiheellisesti myös, tutkija Anna Rotkirchiakin lainaten, että ylipitkät työpäivät eivät tee ketään viisaammaksi tai ainakaan paremmaksi ihmiseksi. Muistan professori Matti Klingen puhuneen jotain "vegetoimisesta", jos en aivan väärin siteeraa niin kyse oli kävelyllä käymisestä ja divarissa piipahtamisesta.
Parhaimmillaan yliopistoelämä on todella antoisaa. Rahasta puhuttaessa moni (varsinkin naispuolinen tutkija!) tulee päästäneeksi suustaan jotain sellaista, että en mä tätä rahan takia tee. Ottaisin asiaan kuitenkin toisen näkökulman: koko organisaation riittävä rahoitus on oleellisen tärkeää.
Silloin ei tarvitse tapella vähistä viroista verissä päin ja joku uhkarohkea uskaltaa vegetoida ihan ihmisten nähden. Kappas ketaletta, joku saattaa saada jonkun uuden ideankin. Mutta mitä sanovat ulkopuolinen rahoittaja ja yliopiston hallituksen ulkopuoliset jäsenet?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti