Kiirettä pitää - nyt vasta ehdin kirjoittelemaan nerokkaan leimaukseni liittyen niinkin keskeiseen yhteiskunnalliseen ilmiöön kuin viime viikonlopun Kukkulan kuningas-sarjan jaksoon.
Kyseisessä jaksossahan Peggy Hill havaitsee, ettei ole muiden naisten silmissä kovin feminiininen elikkäs naisellinen (drag queeniksi hän kelpaa hyvin). Hank Hill, uskollinen puoliso tokaisee tähän, että totta kai sinä olet naisellinen, olethan vaimo ja äiti.
Nämä sukupuolihommat ovatkin täyttä kusetusta niin naisten kuin miestenkin kohdalla. Niinhän sitä luulisi, että jos hoitelee fysiologisia naisen hommia, olisi naisellinenkin. Keskiverto insinöörin ja propaanikauppiaan mielestä näin ehkä onkin, mutta eihän se mihinkään riitä.
Pitäisi näyttääkin naiselta - vaimona ja äitinä ei kuitenkaan monesti ehdi ja jos ehtiikin, liikaa ei enää saisi meikata. Toisaalta ne, joilla on mahdollisuus ja suorastaan pikku pakko olla perinjuurin naisellisia surevat usein (eivät onneksi aina) sitä, että jotain naiseudesta puuttuu jos ei ole mennyt ruumiin ansaan, niin sanoakseni.
Miehekkyys eli maskuliinisuus (jos ne nyt voi toisikseen kääntää, tässä naistutkijan pätevyyteni horjuu) vasta huiputusta onkin. Poikia innostetaan olemaan rajuja ja meluisia, mutta oikeasti vain ne, jotka tajuavat olla välillä hiljaakin pääsevät elämässä yhtään mihinkään.
Isyys taas ei jotenkin liity maskuliinisuuteen ollenkaan, ellei voi opettaa poikiaan pelaamaan lätkää. Näin kärjistäen. Onneksi nykyään on kasvava joukko miehiä, joille tällaiset kärjistykset tuottavat vain tyhjän katseen silmiin ja sitten taas eletään normaalia elämää ja haetaan lapset päivähoidosta.
Julkisuuteen asti pääsevät keskustelut ovat jotenkin huoneentaulun aikaisia verrattuna siihen, miten ihmiset elävät ja elämänsä järjestävät. Tuntuu kuin jossain olisi idioottitoimittajien leegio, joka haluaisi että meillä olisi paha olo ihan tavallisesta elämästä. Mutta siitä voi kieltäytyä ja tarjota niin vahvaa kädenpuristusta kuin huvittaa :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti