Näinä yliopistolain uudistamisen aikoina on syytä lukea tarkasti Hesarin tämänpäiväisen taloussivujen artikkelin kaltaiset jutut. Kyseinen juttu näet kertoo, miten suomalainen metsäteollisuus on ollut hidas muuttamaan rakenteitaan ja ottamaan käyttöön uusia innovaatioita. Yliopistoissa on kyllä tehty, mutta jostain kumman syystä eivät ole siirtyneet erityisen liukkaasti tuotantoon.
Mitäs mitäs. Eikö talouselämän pitäisi olla dynaamista ja aikaansa seuraavaa ja yliopistojen jäykkiä ja jälkeenjääneitä - ja talouselämän suuren viisauden tarpeessa? Taitaa olla toisin päin tuokin asia, mutta usko siirtää vuoria, jopa hyvin toimivan yliopistolaitoksen historiaan.
Samassa lehdessä oli toinenkin kiinnostava teksti. Pertti Tötön nykyistä tiedemenoa kohtaan osoittama kritiikki on minusta joskus vähän ohi maalin, mutta tämänkertainen kolumni on ihan asiaa.
Vakaa usko asian X vaikuttavuuteen ei tosiaan tarkoita, että vaikuttavuus olisi todistettu. Siitäkin huolimatta, että kaikki haastateltavat yhtäpitävästi sanoisivat näin ja tutkija itsekin olisi asiasta vakuuttunut.
Sen sijaan voimme sangen pitävästi todistaa, että tutkimushenkilöt todella uskovat vaikutussuhteen olemassaoloon. Jos vähän pinnistämme, saamme selville, miksi näin on ja mitä se kertoo asiasta X ja sen merkityksestä yhteisössä.
Laadullisia menetelmiä opettaessani olen usein tavannut kunnianhimoisia opiskelijoita, joille edellä mainittu ei riitä. Se todellinen vaikutussuhde pitäisi saada esille, tai muuten ei tehdä tiedettä ollenkaan.
Kun historiassa käytetään laadullisia menetelmiä, klassisimman malliset syy-seuraussuhteet ovat kuitenkin usein kiven alla. Joskus löytyy, silloinkin pitää nähdä paljon vaivaa todistaakseen. Sama on kyllä historisminkin kanssa, mikä selittää ns. yhden dokumentin dosentit.
Tiedonvälityksen maailmankuvassa syy-seuraussuhteet ovat luonnollinen tapa lähestyä asioita, selvenivät ne juttua tehdessä eli eivät. Jos tärkeä ja vaikutusvaltainen ihminen kuvaa vaikkapa tuota yliopistojen ja talouselämän suhdetta tietyllä tavalla, ja toinen kiho käyttää lähes samoja sanoja, vaatisi sangen kokeneen ja asioita tarkkaan ajattelevan toimittajan, jotta hän osaisi ehdottaa edes juttunsa loppukaneetiksi, että arvon vuorineuvokset taitavat olla jonkin kulttuurisen seikan vaikutuspiirissä. Taitaa olla ihan diskursiivinen muodostuma kyseessä.
Ei, kun ihminen on saanut tarpeeksi pitkään puhua keskeyttämättä, häneen kertyy sen verran teflonia että muut eivät viitsikään keskeyttää tai kysellä syitä ja vaikuttimia. Ennemmin tehdään kuten käsketään.
Tulevaisuuden tutkijat voivat sitten ihastella, millainen kummallinen kulttuurinen konstruktio vallitsi Suomen ja monen muunkin maan korkeinta koulutusta koskevassa keskustelussa 2000-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti