Sain hiljattain kyselyn asiasta, josta kerrankin tiedän jotain, nimittäin lihomisesta. Kyseessähän on monelle vaikea ja motivaatiota vaativa asia, jossa voi kuitenkin onnistua, jos todella haluaa.
Ensiksi, ruoasta on tehtävä elämän keskipiste. Ruoalla voi täyttää useimmat ihmiselämän puutteet, kuten työn, puolison, lasten, harrastusten, vapaa-ajan tai elämän puuttumisen. Ruoka on aina paikalla ja tuottaa aina edes jonkinlaista mielihyvää.
Tämä täytyy pitää mielessä, jos joskus ei huvittaisi syödä: ruoka on olemassa juuri sinua varten ja hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet! Mieluummin tosin hieman paksumpana. Pidä siis aina jotain syötävää lähettyvillä, äläkä poistu liian pitkäksi aikaa keittiön lähettyviltä. Eväät kannattaa tehdä huolella, jos joudut joskus niin tekemään. Koskaan ei ole väärä aika tai paikka syödä. Tietokoneen ääressä, metrossa, auton ratissa, konsertissa - aina on tilaisuus pikku purtavalle!
Uudet reseptit ja ruoka-aineet tekevät syömisestä entistä mielenkiintoisempaa. Niillä voi päteäkin seurassa, jos malttaa opetella uusimmat gourmet-virtaukset ja/tai kansalliset klassikot. Ja totuushan on, että rasva se maun tekee. Voin, kerman ja öljyjen lisäksi kannattaa kokeilla vaikkapa ranskankermaa ja kookosmaitoa. Usein ja eri tavoilla. Salaatinkaan ei ole pakko olla kevytruokaa!
Ruokaan tulee muutenkin panostaa ja osoittaa harrastuneisuutta. Ei turhaa nuukailua marketissa, vaan kokeillaanpa tuotakin puolivalmistetta kun se kerran on myyntiin otettu. Nykyään on saatavissa myös runsas ja vaihteleva valikoima erilaisia keksejä ja kakkuja, joita on mukava nauttia jälkiruoaksi. Itse tehtyjen lisäksi.
Ruokaa tulee tietenkin myös kunnioittaa, eikä heittää roskiin, vaikka sitä olisi tullut ostettua tai tehtyä liikaa. Lautanen pitää syödä tyhjäksi, ei vain Intian nälkäänäkevien takia vaan myös sinun itsesi. Olethan rakkaudella tarjoillut ruoan tai ainakin maksanut siitä kalliilla rahalla - nyt syödään, pulinat pois.
Ruoan pakastamista ei kannata lykätä liian pitkään, mutta pakastaminen noin yleensä on hyvä keino lihomiseen. Aina löytyy jotain mupellettavaa, vaikka olisi unohtanut käydä kaupassa. Vakavasti otettava lihoaja ei tietenkään tällaista mokaa tee! Ennemmin käydään kaupassa varmuuden vuoksi joka päivä, viikonloppuna parikin kertaa.
Annoskokojen suurentaminen on erityisen tärkeää. Aluksi voit tuntea outoa, jatkuvaa kylläisyyden tunnetta, mutta siihen tottuu ja lopulta se menee ohi. Pian et enää piittaa siitä, oletko nälkäinen vai et ryhtyäksesi syömään. Riittää, kun on ruoka-aika tai vaikkei olisikaan. Jotain hyvää on kuitenkin aina tiedossa.
Lihomisen toinen puoli on tietenkin liikunta. Aluksi voi tuntua oudolta valita aina sohvalla löhöäminen kävelylenkin tai lasten kanssa leikkimisen sijaan, mutta pitemmän päälle se kannattaa. Yksinkertaisimmillaan kyse on kuitenkin matematiikasta: energiansaanti miinus kulutus. Jälkimmäinen täytyy pitää mahdollisimman pienenä, jotta projektimme onnistuisi.
Näillä keinoin pääset kuukaudessa jo hyvälle alulle ja kesän lopulla olet rantakunnossa kuin saimaannorppa ainakin! Ensi kesänä voit ylpeillä jo mursun muodoilla!
torstai 21. toukokuuta 2009
maanantai 18. toukokuuta 2009
Luokkatietoisuudesta
Hesarin kuukausiliitteen juttu luokka-aseman periytyvyydestä oli tavallaan kiinnostava. Kenestä nyt mitäkin tulee ja tuleeko vielä lapsistakin.
Gunnar Suolahti tutki jo aikanaan pappissäätyä 1600- ja 1700-luvuilla ja havaitsi, että köyhänkin perheen pojasta saattoi tulla pappi, mutta ilman suhteita ja rikkaita sukulaisia hän päätyi niin köyhään seurakuntaan, että seuraava polvi ei enää opintielle päässyt.
Nykyään tämä on hoidettu niin, että koulutus ei enää takaa herran asemaa, vaan vauraus ja yhteiskunnallinen valta hoituvat muuta kautta. Yliopistolain uudistuksen voi ymmärtää yhdeksi osaksi tätä prosessia: siellähän on nykyään kaikenmaailman duunarien kakaroita, pitää laittaa yrityselämän herraskaisempi väki niitä vähän paimentamaan...
Luokka näkyy kuitenkin myös yksityisemmissä asioissa, kuten perheessä. Jo lapsensaanti-ikä kertoo naisesta paljon. Oma äitini häpesi nuoruuttaan hiekkalaatikolla, ei niin etteivät sekä hänen äitinsä että anoppinsa olisi ehtineet samaan jamaan vielä nuorempina - ja samassa marssijärjestyksessä. Kuten minunkin anoppini - lika barn leker bäst vaikka miehen kanssa pääsimmekin asiaan vasta yli kolmekymppisinä.
Nykyäänkin paheksutaan "teiniäitejä", usein kysymättä, onko nainen itse asiassa halunnutkin lapsia jo nuorena. Ja miten hän todellisuudessa pärjää ja mies samoin. Lapsenhoitohan ei mitään rakettitiedettä ole eikä vaadi erityistä elämänkokemusta, vaikka monet ylemmän keskiluokan äidit (tai kyseiseen luokkaan havittelevat) yrittävät sen sellaisena esittää.
Lapsen saaminen alle 20-vuotiaana on kuitenkin yleisessä tietoisuudessa varma syrjäytymisen merkki - jos ei ole jo niin pian on ja lapsi samaten. Todellisuus ei tietenkään ole näin yksinkertainen. Lähtöluokka määrää sen, miten tällaiset asiat ketäkin koskevat.
Kuten Kate Fox on analysoinut brittiläistä luokkayhteiskuntaa, Suomessakin tuntuu olevan kolmen kerroksen väkeä, joskin vähemmän tunnistettavasti.
"Työväenluokka" (lainausmerkeissä, koska se sijaitsee työväenluokan paikalla mutta ei aina perinteisessä mielessä ole sitä - Thompson on luettu!) pitää asioiden tekemistä nuorena luonnollisena, eikä pitkä, kolmekymppiseksi jatkuva koulutusputki kuulu suunnitelmiin.
Tuilla eläviä nuoria perheitä kritisoitaessa kritisoidaan siis selkeästi tiettyä yhteiskunnan ryhmää ja sen lisääntymisstrategiaa. Tähän kannattaa kiinnittää huomiota. Joillekin toisille tuet sen sijaan suorastaan kuuluvat - mutta sehän on aivan eri asia.
"Keskiluokka" on Suomen suurin luokka, ja aina kovin peloissaan, että muuttuu takaisin "työväenluokaksi" tai ettei olekaan "yläluokkaa". Siksi perhe on niin traaginen asia. Oma kasvinperhe jätti ehkä toivomisen varaa, mutta omista kakaroista viimeistään pitää tulla euroopanomistajia ja prinssieverstejä. Siitähän se ihmiselämän onni lähtee? Koulutuskeskustelut ovat tämän luokan ominta alaa, milloin ei haukuta toisen tien valinneita (ks. yllä).
"Yläluokka" on vaikeimmin määriteltävä asia, koska siihen kuuluu osa koulutetuista, osa varakkaista ja osa asemansa perineistä - mutta kuka ja mistä? Lapset kuuluu kasvattaa enemmän tai vähemmän vapaasti, ja jostain kumman syystä heistä lopulta tulee vähintään yhtä ihmeellisiä kuin vanhemmistaan.
Johtuneeko siitä, että heille puhutaan perheessä kolme kertaa enemmän kuin työväenluokassa... tämä on Tiede-lehden tieto, en ole havainnoinut sen kummemmin. Tosin meidänkin esikoinen käyttelee jo lauseenvastikkeita. Ihan äidin sydän sulaa.
Gunnar Suolahti tutki jo aikanaan pappissäätyä 1600- ja 1700-luvuilla ja havaitsi, että köyhänkin perheen pojasta saattoi tulla pappi, mutta ilman suhteita ja rikkaita sukulaisia hän päätyi niin köyhään seurakuntaan, että seuraava polvi ei enää opintielle päässyt.
Nykyään tämä on hoidettu niin, että koulutus ei enää takaa herran asemaa, vaan vauraus ja yhteiskunnallinen valta hoituvat muuta kautta. Yliopistolain uudistuksen voi ymmärtää yhdeksi osaksi tätä prosessia: siellähän on nykyään kaikenmaailman duunarien kakaroita, pitää laittaa yrityselämän herraskaisempi väki niitä vähän paimentamaan...
Luokka näkyy kuitenkin myös yksityisemmissä asioissa, kuten perheessä. Jo lapsensaanti-ikä kertoo naisesta paljon. Oma äitini häpesi nuoruuttaan hiekkalaatikolla, ei niin etteivät sekä hänen äitinsä että anoppinsa olisi ehtineet samaan jamaan vielä nuorempina - ja samassa marssijärjestyksessä. Kuten minunkin anoppini - lika barn leker bäst vaikka miehen kanssa pääsimmekin asiaan vasta yli kolmekymppisinä.
Nykyäänkin paheksutaan "teiniäitejä", usein kysymättä, onko nainen itse asiassa halunnutkin lapsia jo nuorena. Ja miten hän todellisuudessa pärjää ja mies samoin. Lapsenhoitohan ei mitään rakettitiedettä ole eikä vaadi erityistä elämänkokemusta, vaikka monet ylemmän keskiluokan äidit (tai kyseiseen luokkaan havittelevat) yrittävät sen sellaisena esittää.
Lapsen saaminen alle 20-vuotiaana on kuitenkin yleisessä tietoisuudessa varma syrjäytymisen merkki - jos ei ole jo niin pian on ja lapsi samaten. Todellisuus ei tietenkään ole näin yksinkertainen. Lähtöluokka määrää sen, miten tällaiset asiat ketäkin koskevat.
Kuten Kate Fox on analysoinut brittiläistä luokkayhteiskuntaa, Suomessakin tuntuu olevan kolmen kerroksen väkeä, joskin vähemmän tunnistettavasti.
"Työväenluokka" (lainausmerkeissä, koska se sijaitsee työväenluokan paikalla mutta ei aina perinteisessä mielessä ole sitä - Thompson on luettu!) pitää asioiden tekemistä nuorena luonnollisena, eikä pitkä, kolmekymppiseksi jatkuva koulutusputki kuulu suunnitelmiin.
Tuilla eläviä nuoria perheitä kritisoitaessa kritisoidaan siis selkeästi tiettyä yhteiskunnan ryhmää ja sen lisääntymisstrategiaa. Tähän kannattaa kiinnittää huomiota. Joillekin toisille tuet sen sijaan suorastaan kuuluvat - mutta sehän on aivan eri asia.
"Keskiluokka" on Suomen suurin luokka, ja aina kovin peloissaan, että muuttuu takaisin "työväenluokaksi" tai ettei olekaan "yläluokkaa". Siksi perhe on niin traaginen asia. Oma kasvinperhe jätti ehkä toivomisen varaa, mutta omista kakaroista viimeistään pitää tulla euroopanomistajia ja prinssieverstejä. Siitähän se ihmiselämän onni lähtee? Koulutuskeskustelut ovat tämän luokan ominta alaa, milloin ei haukuta toisen tien valinneita (ks. yllä).
"Yläluokka" on vaikeimmin määriteltävä asia, koska siihen kuuluu osa koulutetuista, osa varakkaista ja osa asemansa perineistä - mutta kuka ja mistä? Lapset kuuluu kasvattaa enemmän tai vähemmän vapaasti, ja jostain kumman syystä heistä lopulta tulee vähintään yhtä ihmeellisiä kuin vanhemmistaan.
Johtuneeko siitä, että heille puhutaan perheessä kolme kertaa enemmän kuin työväenluokassa... tämä on Tiede-lehden tieto, en ole havainnoinut sen kummemmin. Tosin meidänkin esikoinen käyttelee jo lauseenvastikkeita. Ihan äidin sydän sulaa.
keskiviikko 13. toukokuuta 2009
Osataan sitä Ruotsissakin
Kannattaa lukea muidenkin maiden lehtiä, varsinkin kansainvälisten kisojen tiimellyksessä. Olen aina luullut, että sodilla pullistelu on erityisesti suomalainen ominaisuus, varsinkin yhdistettynä mitä apokryfisimpiin kohteisiin.
Vaan eivät sitä ole jättäneet taakseen ruotsalaisetkaan, vaikka aikaa olisi ollut. Aftonbladet hehkuttaa verkkosivuillaan euroviisuedustaja Malena Ernmanin pääsyä finaaliin ja toteaa lopuksi ainakin minulle hieman käsittämättömästi:
"På 500 år har Sverige har utkämpat tio krig i Ryssland. Malena vann första slaget i det elfte."
Tämä on sotaa, onneksi Waldolla pyrotekniikka pelaa...
maanantai 11. toukokuuta 2009
Politiikkaa
Viime aikoina on jäänyt päivittämättä puoluepoliittinen toiminta tänne blogiin, vaikka sitä on koko ajan ollut.
Olen Helsingin Vasemmistoliiton piiritoimikunnassa ja Kontulan Vasemmiston hallituksen varajäsen. Käytännössä tämä tarkoittaa kokouksia ja keskustelua, tietysti myös vastuuta yhteisestä toiminnasta. Piiritoimikunnassa ennen kaikkea keskustellaan toiminnasta ja päätetään sen suunnasta. Hyvä tapa tutustua eri taustoista tuleviin vasliittolaisiin. Ja seurata, millaista keskustelua siitä syntyy.
Luottamustehtävien jaossa minut valittiin Helsingin Leijona Oy:n hallitukseen. En yritäkään väittää olevani keskustakorttelien kehittämisen erityisasiantuntija, mutta osaan toki katsoa, mihin suuntaan erilaiset suunnitelmat aluetta vievät.
Ensimmäisen kokouksen (4.5.) perusteella kaikki vaikuttaa aika yksimieliseltä, saa nähdä millaista vääntöä on odotettavissa kun aletaan linjata asioita tosissaan. Yksittäisistä vuokrasopimuksista tms. hallitus ei päätä, vaan muokkaa "konseptia" (pakko laittaa lainausmerkkeihin, olen sitä sukupolvea ja ammattiryhmää, jolle konsepti on tenttipaperia).
Leijonasta olen sellaisenkin kommentin kuullut, että eikö keskustassa saa olla yhtään korttelia jossa on hiljaista ja rauhallista. No ei ilmeisesti, mutta sitä aion koettaa pitää silmällä, ettei näistä kortteleista tulisi pelkkiä risteilyturistien putsauspaikkoja, vaan kaupungin omien asukkaiden aluetta.
Eurovaaleissa olen mukana Minna Sirnön tukiryhmässä, tämä ehdokas tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Vaalikoneissa nousee ykkösiksi miehiä, mistä johtunee... puolue on sentään oikea eli omatunto kunnossa :-) Saa nähdä, miten tuo vaalikampanjan teema toimii, joku varmasti vierastaa ja toinen tykkää. Vastaa kuitenkin omaa käsitystäni asioista.
Olen Helsingin Vasemmistoliiton piiritoimikunnassa ja Kontulan Vasemmiston hallituksen varajäsen. Käytännössä tämä tarkoittaa kokouksia ja keskustelua, tietysti myös vastuuta yhteisestä toiminnasta. Piiritoimikunnassa ennen kaikkea keskustellaan toiminnasta ja päätetään sen suunnasta. Hyvä tapa tutustua eri taustoista tuleviin vasliittolaisiin. Ja seurata, millaista keskustelua siitä syntyy.
Luottamustehtävien jaossa minut valittiin Helsingin Leijona Oy:n hallitukseen. En yritäkään väittää olevani keskustakorttelien kehittämisen erityisasiantuntija, mutta osaan toki katsoa, mihin suuntaan erilaiset suunnitelmat aluetta vievät.
Ensimmäisen kokouksen (4.5.) perusteella kaikki vaikuttaa aika yksimieliseltä, saa nähdä millaista vääntöä on odotettavissa kun aletaan linjata asioita tosissaan. Yksittäisistä vuokrasopimuksista tms. hallitus ei päätä, vaan muokkaa "konseptia" (pakko laittaa lainausmerkkeihin, olen sitä sukupolvea ja ammattiryhmää, jolle konsepti on tenttipaperia).
Leijonasta olen sellaisenkin kommentin kuullut, että eikö keskustassa saa olla yhtään korttelia jossa on hiljaista ja rauhallista. No ei ilmeisesti, mutta sitä aion koettaa pitää silmällä, ettei näistä kortteleista tulisi pelkkiä risteilyturistien putsauspaikkoja, vaan kaupungin omien asukkaiden aluetta.
Eurovaaleissa olen mukana Minna Sirnön tukiryhmässä, tämä ehdokas tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Vaalikoneissa nousee ykkösiksi miehiä, mistä johtunee... puolue on sentään oikea eli omatunto kunnossa :-) Saa nähdä, miten tuo vaalikampanjan teema toimii, joku varmasti vierastaa ja toinen tykkää. Vastaa kuitenkin omaa käsitystäni asioista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)