keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Kadonneet sanat

Vanhojen tekstien lukeminen on aina hilpeää. Historiantutkijan riemuna on löytää sanoja ja ajatuksia, joita ei vain nykyään enää tapaa. Oma suosikkini on sota-ajan Kotilieden pääkirjoituksen ilmaus "tällaisia naisia Suomi ei halua käyttää lastensa äiteinä"... tulee aina sellainen syvästi inhimillinen olo isänmaan suhteen tuosta.

Mutta on uudemmissakin teksteissä ihmettelemistä. Takavuosina, joskus 1970- ja 80-luvuilla monenkin kirjan ja varsinkin tutkimuksen otsikossa esiintyi sana "raportti". Oli kai lehtikin nimeltä Shokki-raportti mutta en ole varma.

Sen kuitenkin tiedän, että raportti on jotain tosi puolueetonta, syväluotaavaa ja tärkeää. Toki sanaa edelleenkin käytetään, mutta omien kirjastohakujeni perusteella se on jäänyt pikku hiljaa pois otsikkotasolta, ellei kyse tosiaan ole tilastollisesta raportoinnista. Ja tilastothan ovat aina totta!

Toinen ajankuva, jota harvemmin tapaa on "patriarkaatti". Tiedättehän, isänvaltainen järjestelmä joksi kutsuttiin takavuosien feminismissä koko yhteiskunnan epätasa-arvoista rakennetta (jos kuvaus on kummallinen niin se vain kertoo miten hyvin tajuan muiden kuin omaa feminismiäni).

Jossain vaiheessa ainakin akateeminen feminismi lakkasi syyttämästä miehiä mistään erityisestä (älkää antako tämän maailman aarnolaitisten luulotella että kaikesta olisi miehiä syytetty koskaan) ja sukelsi naisen oman ruumiillisuuden syövereihin. Ja ranskalaisen filosofian. Pikku hiljaa ollaan palailemassa pintaan, katsotaan löytyykö patriarkaatti.

Tajusin hiljattain, että kadonneiden sanojen joukkoon kuuluu tavallaan myös "yksilöllinen". Ei se ole kadonnut maailmasta vaan sitä tapaa yhden ihmisen tilanteeseen sovitettujen toimien kuvauksena ("yksilöllinen kuntoutus" jne.). Mutta yksilöllisyys on lakannut olemasta jotain, mitä aikakauslehdissä toitotetaan suurimpana hienoutena. "Yhteisöllisyys" on 2000-luvun "yksilöllisyys". Siitä puhe mistä puute, mutta eivät nämä asiat puhumalla parane eikä kannettu vesi kaivossa pysy (lisää oma puhkikulunut sanontasi tähän).

Tämän päivän tason jatkosemmassa esille nousi myös "kaupallisuus", ainakin kulttuurituotteiden suhteen asiana joka oli ennen tosi hyhhyh. 1980-luvun teini muistaa, kuinka jokainen suosikkibändi oli semmoinen kaupallinen (Bryssel kaupallinen taitaa olla nykyään bändi...) ja siksi kaikki fiksut ihmiset pilkkasivat sitä. En minä sentään Bogart Companya ja Broadcastia kuunnellut mutta yhtä hyvin olisin voinut. Depeche Modekin taisi nauraa liikaa matkalla pankkiin jo vuosikymmenen puolivälissä.

Nykyään kaupallisuus on melko luonteva asia ja taidehenkilö saa toivoa elättävänsä itsensä ainakin ajoittain. Snobismin raja menee muualla: jotkin taideluomat vain ovat "vaikeita", "kunnianhimoisia" tai vaihtoehtoisesti "vaihtoehtoisia". En enää tosin pysy perässä, minkä vaihtoehdosta on kyse. Taloudellisen kannattavuuden ei välttämättä kuitenkaan.

Joten "Yksilöllinen raportti patriarkaatista ja kaupallisuudesta" odottaa kirjoittajaansa. Kenties tuo alussa mainittu fiktiohenkilö voisi aloittaa...

2 kommenttia:

Anulah kirjoitti...

Onko Judith M. Bennettin "History Matters" ja sen patriarkaatin paluu -ehdotus tuttu?

Ilona Kemppainen kirjoitti...

Ei ole! Miten on kotimainen gender-tutkimus, oletko siellä nähnyt patriaskaatin esiinmarssia?