Sota ja historia

Tutkimusta aloittaessaan ei aina tiedä minne päätyy. Joskus voisi tosin arvata... omalle kohdalleni on tullut "uuden sotahistorian" pohtiminen. Koska väitöskirjaa aloittaessani en tajunnut muuta sotahistoriaa olevankaan kuin sitä vanhaa, jota en siis ole tehnyt, en tuolloin lähtenyt suhteuttamaan itseäni siihen sen kummemmin. Nyt on kuitenkin muutaman kerran ollut suorastaan pakko.

Mitä siis on uusi sotahistoria? Siihen on vastattu mm. Tiina Kinnusen ja Ville Kivimäen toimittamassa Ihminen sodassa-teoksessa mielestäni ihan ansiokkaasti, lukea voi myös oman artikkelini Markku Jokisipilän toimittamasta teoksesta Sodan totuudet. Monta muutakin teosta ja artikkelia lienee, näistä nyt itse tiedän mitä pitävät sisällään.

Mielestäni on kolme syytä tehdä minkäänmoista sotahistoriaa. Ensiksi, on ihmisiä, jotka ovat kertakaikkisen kiinnostuneita sodasta, eivät välttämättä paatuneita sotahulluja mutta kuitenkin haluavat tietää sodankäynnistä itsestään mahdollisimman paljon. He tekevät yleensä ns. perinteistä sotahistoriaa, koska se on heistä olennaista ja tärkeää.

Toinen tutkijoiden ryhmä ovat ne, joita myös kiinnostaa sota sinänsä. Näkökulma on kuitenkin muualla kuin rintamatapahtumissa. Halutaan tuottaa tietoa siitä, miltä sota tuntui, millaisia vaikutuksia sillä oli sotilaisiin ja siviileihin. Millä tavalla sota-aika vaikutti kulttuuriin, miten sota on vaikuttanut ihmisiin sodan jälkeenkin. Tätä on useimmiten uusi sotahistoria.

Kolmas ryhmä on se, johon itse kuulun enkä kuulemma ole ainoa. Sota-aikoja voi tutkia myös siksi, että niissä tulee esille jotain olennaista muidenkin aikojen yhteiskunnallisesta ilmiöstä. Suomalainen kuolema nyt on malliesimerkki tästä: ilman sota-aikojen vaikutusta on vaikea ymmärtää monia kehityskulkuja. Toisaalta kaikkea ei voi redusoida sotiin, vaan kyse on vuorovaikutuksesta. Tätä voi olla vaikea ymmärtää niiden, joille sota on itseisarvo ja se, mistä heidän tietonsa lähtee ja mihin se päättyy.

Nykyaika on kummallista aikaa sikäli, että sota on niin korkealle arvostettua ja keskeinen sen kokeneiden ihmisten tulkintakehys. Olin taannoin hautajaisissa, joissa vainaja oli syntynyt vuonna 1921 ja niin muodoin oli elänyt myös toisen maailmansodan ajan. Muistotilaisuudessa pappi koetti herutella juttua tästä aiheesta, mutta valitettavasti vainaa oli puhunut sodasta harvinaisen vähän ja miettinyt mieluummin tennistähtiä ja Kauniita ja rohkeita.

On ymmärrettävää, että ikäihmiset muistelevat elämänsä tärkeitä aikoja, joista sota on voinut olla se mieliinpainuvin. Kysynnän ja tarjonnan laki tulee kuitenkin välillä mieleen: kun kerran jostain halutaan kuulla, siitä puhutaan.

Sodan taakseen jättäminen voi olla vaikeaa myös tutkijalle...