tiistai 6. lokakuuta 2009

Keskustelemattomuudesta

Professori Timo Vihavaisen kommentit maahanmuutosta kirvoittavat näkemyksiä ja mielipiteitä. Ei kuulemma keskustella eikä myönnetä ongelmia.

Miten minusta vain tuntuu, että olen kuullut noin 90 prosenttia käynnissä olevan keskustelun eri argumenteista moneen kertaan? Jonkun on siis täytynyt jossain keskustella asiasta, vai mitä?

Vihavaisen kannanoton kärki kohdistuu älymystöön, keitä he sitten tarkkaan ottaen ovatkaan. Saman pesuveden mukana menee feminismi, joka tietenkin hetikohta aiheuttaa suomalaisen yhteiskunnan tuhon. Feminismin ja naistutkimuksen haukkuminen on jo pari vuosikymmentä ollut helppo tie tosi viksun ja kriittisen ihmisen maineeseen, mutta ei siitä sen enempää nyt tässä.

Kuten suurin osa muistakin asiasta keskustelevista, olen Hesarin juttujen varassa enkä ole lukenut Vihavaisen kirjaa. Sen kuitenkin tajuan, että jutuissa luodaan asetelmaa, jossa älymystöön itse kuuluva professori kritisoi samaista älymystöä. Toki asetelma on ihan mahdollinen, mutta sen voi nähdä myös hieman koomisena. Menee tosin yksiin suomalaisuuspuheen kanssa - onhan sen peruspositioita, että itsekin suomalainen haukkuu suomalaiset milloin mistäkin.

On tietysti reilumpaa kritisoida ihmisiä, joista tietääkin jotain. Moni älymystön edustaja taas katsoo asiakseen puolustaa maahanmuuttoa, vaikka omassa elämässä ilmiötä ei juurikaan havaitse. Ja kun näin on, ongelmien asettaminen laajempaan kontekstiin vaikuttaa helposti "kansan" kokemuksen väheksymiseltä.

Asioiden tarkasteleminen laajemmassa kontekstissa on kuitenkin älymystön tehtävä. Argumentaatio ei voi mennä sitä kautta, että "mun pojan luokalla on yksi musta poika ja se veti mun poikaa turpaan, joten islam on väkivaltainen uskonto". Eikä tämä ole kärjistys vaan eri versioina useampaan kertaan kuulemani arvio.

Vihavaisella on ihan hyvä pointti, jota olen itsekin koettanut tuoda esille. Nimittäin työperäinen maahanmuutto ei ole mikään unelmaratkaisu suomalaisen yhteiskunnan ongelmiin ja se tuo mukanaan ihan kaikki inhimillisen elämän osa-alueet, ellei meille tuoteta lisääntymiskyvyttömiä neutreja jostain maailman kolkasta. Sukupolvittainen sopeutuminen tai sopeutumattomuus on edessä myös suomalaisvanhuksia hoitamaan tulleiden ihmisten lapsilla, ja epäilen vahvasti ettei sitä ole ministeriöiden laskelmissa otettu huomioon.

Toinen asia on se, että maahanmuuton ja sopeutumisen kohtaavat useimmiten ne, joilla on vähiten edellytyksiä analysoida asiaa ja tulla ehkä vähän vastaan ihmisiä, joille suomi ei ole äidinkieli ja kotimaa kun taakse jäi jne. Asuinalueiden eriyttäminen on lempiaiheitani, eikä sitä pitäisi varsinkaan väkisin lisätä tilanteessa, jossa väestö muuttuu entistä heterogeenisemmäksi.

Suomessa on pitkä perinne pitää heikoimmilla olevia ihmisiä omaan surkeuteensa syyllisenä paskasakkina. Nyt tätä lastia ollaan kippaamassa maahanmuuttajien tontille, mitä vastaan älymystön pitää taistella silkan älyllisen rehellisyyden nimissä, samalla kun pidetään muutenkin yhteiskunnan kokonaiskuvaa esillä. Se vanha kunnon hyvinvointivaltio, tai mitä siitä nyt on jäljellä, auttaa yhteiskunnallisia eroja tasaavana moneen vaivaan.

Suomella on se etu puolellaan, että useimmissa muissa maissa nykymuotoinen maahanmuutto on alkanut jo paljon aikaisemmin. Voimme ottaa oppia muiden mokista ja tehdä asiat paremmin. Ei ole tätä päivää pistää rajoja kiinni tai toivottaa maahan vain amerikkalaisia diplomi-insinöörejä, vaan toimia olevissa oloissa parhaalla mahdollisella tavalla.

Kaveri liitti Facebookiin linkin Lehdestä, olkoon loppukevennys :-)

3 kommenttia:

Anu Lahtinen kirjoitti...

Moi!

Hyvä ilmaisu tuo "suomalaisuuspuhe". Onko se vakiintunut ilmaisu myös tutkimuksessa? Nimim. tietämätön vanhemman ajan tutkija. :-)

Anu Lahtinen

Anu Lahtinen kirjoitti...

Moi!

Hyvä ilmaisu tuo "suomalaisuuspuhe". Onko se vakiintunut ilmaisu myös tutkimuksessa? Nimim. tietämätön vanhemman ajan tutkija. :-)

Anu Lahtinen

Ilona Kemppainen kirjoitti...

(En tiedä miksi kommentti tuli kahteen kertaan...)

Opin käyttämään suomalaisuuspuhe-termiä lukiessani 1990-luvulla runsaina velloneita akateemisia "keitä me olemme"-keskusteluja. Tuolloin oli pinnalla mm. se, miten suomalaisuuspuheessa on sisäänrakennetty negatiivinen lähtökohta. Epäilemättä kansankasvattamisen peruja, ohut, asemaansa oikeuttamaan pyrkivä eliitti puhuu näin (kun ne tärkeimmät aatelisetkin jäivät Ruotsiin vai kuinka).