Paula Lehtomäen kieltäytymistä Keskustan puheenjohtajaehdokkuudesta on kiitelty laajalti. Korkeamman tason politiikka on tietysti aivan oma maailmansa, mutta silti hieman ihmetyttää, mitä kummallista tuossa nyt on.
Tuttavapiirissäni sekä äidit että isät hoitavat lapsiaan eripituisia jaksoja täysipäiväisesti kotona - ja toteavat lähes järjestään, että on upeaa päästä tekemään muutakin kun aika koittaa... Mikä ei tarkoita, ettei lasten kanssa haluttaisi olla jatkossakin. Jotenkin monen julkkishaastattelun ja vähemmänkin tunnetun ihmisen puheiden viesti vääntyy oudoksi: kuin vain lasten kanssa kotona oleminen vaatisi aikaa, ja kun ne on saatu kipattua päivähoitoon, voi leuhottaa menemään 24/7.
Vielä kummallisempi viesti on, että lapsettomat käyttäisivät työhönsä kaiken mahdollisen ajan, ja lapsettomillahan sitä riittää. Vain lapset ovat lupa vaatia edes jonkinlaista yksityiselämää. Politiikka on sellaista, että sillä voi täyttää hyvinkin tyhjän elämän ja täydemmässä elämässä sille saa etsiä tilaa tosissaan. Jos politiikka on työtä, mahtaa olla karseaa, vaikka myös helpottavaa. Ei tarvitse ajatella yhtään mitään muuta - paitsi sitä perhettä...
Oma kokemukseni työn ja perheen yhteensovittamisesta - sikäli kuin ilmiötä tuossa muodossa on olemassa - on se, että lasten syntymän jälkeen olen tehnyt entistä enemmän töitä. Aiemmin laiskottelin runsahasti, istuskelin baareissa ja kävin kaikenmaailman humpalla. Nyt teen duunia ja olen perheen kanssa, pari kertaa kuussa jossain iltamenossa joka sekin yleensä liittyy työhön tai politiikkaan.
Kamalaa elämää? Ehkä niinkin, mutta parempaa kuin se entinen elämä, jossa aikaa oli tuhlattavaksi asti eikä oikein mitään tullut tehtyä kunnolla. Ihailen vilpittömästi ihmisiä, jotka selviävät elämästä vähäisemmällä perseenpotkinnalla - en vain kuulu heihin.
Jokaisessa perheessä on enemmän tai vähemmän tietoisesti tehdyt ja paremmin tai huonommin toimivat sopimuksensa ajankäytöstä ja itse kunkin edesottamuksista. Sen kuitenkin tiedän varmasti, että tämä on yhä vähemmän naiskysymys, minkä kaikki suomalaisen miehen tilaa uikuttavat voisivat panna merkille ja korvan taakse.
Isätkin tekevät luovia ratkaisuja uransa ja harrastustensa suhteen ja pitävät tiukasti huolta siitä, että ehtivät ja saavat olla lastensa kanssa. Ettei tarvitse kuusikymppisenä hankkia uutta perhettä, kun tuntuu että elämästä on puuttunut jotain. Kun ensimmäisen perheen hoitaa kunnolla, ei takuuvarmasti tee edes mieli enää eläkeikää lähestyessä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti