tiistai 5. huhtikuuta 2011
Kadonneita: kypäräpappi
Muistattehan takavuosien pilapiirrokset, joissa Kari Suomalainen kuvasi maamme puolueita erilaisin, tunnistettavin hahmoin? Maalaisliitto/Keskusta oli pulska isäntämies ja Ruåtsalainen kansanpuolue pikkuinen herrasmies. Kokoomusta kuvasi tuhti kypäräpappi. Hahmo viittasi puolueen isänmaallis-uskonnolliseen taustaan. (Googlen kuvahaun perusteella Suomalainen muistetaan erityisesti uransa loppuvuosien avoimen rasistisista pilapiirroksista. Varhemmin hän oli usein jopa hauska.)------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Millä tavoin tuo kypäräpapin hahmo kuvaa nykyistä Kokoomusta? Eipä juuri mitenkään. Kristillisyydestä jokainen pipliansa lukenut tietää, että sen perusta on vasemmistolaiseksi luokiteltavissa arvoissa. Jeesus ei koskaan sanonut, että rikkaille kannattaa antaa enemmän siltä varalta, että he hövelillä päällä ollessaan heittäisivät almun tai pari muillekin. Samoin Jeesus ei sanonut, että ihmiset ovat eriarvoisia syntyperän tai kotitaustan mukaan. Sen sijaan Jeesus hengasi "huorien, varkaiden ja muun paskasakin" kanssa oikein mielellään. Tämä tiedoksi myös "kristillis""demokraateille".------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Se siis kristillisyydestä. Isänmaallisuuskin on kovasti muuttanut muotoaan viime vuosina. Se tapasi olla jonkinasteista maanpuolustushenkisyyttä ja suomalaisuuden korostamista. Nykyään sen tuntuu tarkoittavan loputonta hinkua NATO:on ja ylikansallisten firmojen ja pimeän työvoiman auttamista suomalaisille markkinoille.------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Kaikille tämä ei tunnu olevan Kokoomuksessakaan selvää. Puolueen nuorisojärjestön puheenjohtaja Wille Rydman on esimerkiksi kysellyt ainakin Facebookissa pääkaupunkiseudun reserviläisten ampumaharjoitusmahdollisuuksien perään. Kuvitteleeko Rydman todella, että KUN Suomi liittyy NATO:on ja KUN Suomeen tulee ammattiarmeija, reserviläiset paljon kiinnostavat ketään?------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Sama tyyppi on koettanut linkittää sotaveteraanikeräyksen omaan vaalikampanjaansa. Miten asiat liittyvät toisiinsa on epäselvää. Hyvinvointivaltio oli se todellinen veteraanien perintö, toisen maailmansodan tuottaman yhtenäisen Suomen ponnistus koko kansakunnan elintason kohottamiseksi, lahjakkuusreservien saamiseksi koulutielle ja yleensä Suomen muokkaamiseksi länsieurooppalaiseksi sivistysvaltioksi. Kelle hyvinvointivaltio on edelleen tärkeä, hän on omaksunut veteraanipolven arvot. Taitaa tämä jengi vain nykyisin löytyä enemmälti vasemmalta - taas.----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole sen kummemmin mollata yhtä ehdokasta - hän osaa sen ihan itse. Sen sijaan pyydän jokaista oikeasti miettimään, vaikkapa vaalikoneiden avulla, edustaako jokin puolue juuri sinun todellisia arvojasi. Vaikka sanoisit äänestäväsi ihmistä, eduskunnassa on aika napakka ryhmäkuri useimmiten ja varsinkin jos puolueessa on vaikutusvaltainen puheenjohtaja, omaa ajattelua ei takuulla pahemmin sallita.------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Kari Suomalainen luultavasti nauraa pilvenlongallaan koko touhulle, mutta kypäräpapin eräs esikuva, kansanedustaja ja sankarivainaja Väinö Havas luultavimmin pyörii haudassaan että kolina käy.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti