Naiset kiekkoyleisössä

Tällä kaudella minulla on ollut ilo ja kunnia olla seuraamassa muutamaa Helsingin IFK:n jääkiekkojoukkueen kotiottelua. Viimeisintä näkemääni ottelua Hifki ei edes hävinnyt, joten harrastus voinee jatkua. ---------- (Pahoittelen kappaleenvaihtojen puuttumista, vika on sivustossa eikä minussa.) Jääkiekon seuraaminen katsomosta käsin on antropologisesti äärimmäisen kiinnostavaa. Kanssakatsojat ovat moninainen joukko, ja hallissa pyörimisen motiivit vaihtelevat. Joillekin erätaukojen tarjoilu on keskeistä, toisille tuttujen tapaaminen. Vaikka lätkäyleisöä pidetään usein luiskaotsaisina idiootteina, tunnelma on ollut melko rauhallinen. Kotijoukkueen oletettu herraskaisuus ei yleisössä juuri näy, ruotsia kyllä kuulee paljon. Kauniisti sanottuna yhteiskunnan eri kerrostumat ovat tasaisesti esillä. ---------- Sukupuolijakauma on luonnollisesti miesvoittoinen. Naisiakin kuitenkin on paljon, ja he vasta mielenkiintoista joukkoa ovatkin. Perusmalli lienee pelipaidassa otteluun tuleva ikuisfani, oli hän sitten faniklubin huudattaja tai ihan omin päin matseissa kävijä. Mies on monesti mukana - mikään "tyttöjen juttu" jääkiekko ei tunnu aikuisiällä olevan. Sama vika kuin aina: työ ja lapset. ----------- Kiehtovaa on keski-ikäisten jakkupukunaisten suuri osuus naisyleisöstä. (Tähän ryhmään kai kuulun itsekin.) Eikä tämä vielä mitään, mutta jääkiekon suhteen nämä naiset tuntuvat monesti olevan asiantuntevampia ja kiihkeämpiä kuin seuralaisensa. Selostusta ja vastapuolen pelaajien ja tuomarien haukkumista tulee siihen tahtiin että keskivertomies ei samaan puhenopeuteen pääse koskaan. (Sukupuolistereotypia jonka havainnointi on vahvistanut.) ---------- Eilisessä ottelussa saimme paikat Rauman Lukon fanikatsomoa alemmalta riviltä. Tulipahan seurattua kiekkofanin psyykeä oikein tosissaan. Mukavia juttelimme, vaikka järjestyshenkilöitä selvästi arvelutti, mihin kommunikaatio johtaa. Olisihan siitä erään rouvan kanssa saanut kähinän aikaiseksi, mutta ei raaskinut häviäjiä kiusata. ---------- Naiset näet päästelevät suustaan välillä sellaista tavaraa, että miehiltä sitä harvoin kuulee. Ehkä siksi, että heillä ei fyysisen väkivallan uhka ole samalla tavoin läsnä? Vai tuntuuko jääkiekko jostain syystä vakavammalta asialta, koska se ei ole sukupuolelle tyypillinen harrastus? ---------- Työn puolesta tulevat mieleen sota-ajan nuoret naiset, jotka häpesivät sitä, että ovat tyttöjä. Johtiko tämä sitten siihen, että noina vuosina Kotiliesi intoili Kolmannen valtakunnan yhteiskunnallisista saavutuksista huomattavasti Suomen Kuvalehteä enemmän. Matsiseurani muisteli, että Neuvostoliiton naissotilaat olivat kaikkein pelätyimpiä ja julmimpia. Saattaa olla - aika verenhimoista tavaraa suomalaisiltakin naisilta ilmestyi aikanaan. ---------- Sukupuoli lienee meissä niin syvällä, että kun teemme "väärän" sukupuolen asioita, vedämme sen täysin överiksi. En ole transseksuaalisuuden asiantuntija, mutta joskus on tullut hieman yliampuva vaikutelma siitäkin. ---------- Olemmeko me naispuoliset lätkäfanit siis transuja? Ehkei sentään. Jokainen tavallaan. Minusta hauskinta on nimenomaan sulautua joukkoon, kommentoida hiljalleen ja ottaa osaa tunnelmaan. Yliopistofeministille koko sirkus on joko täysin etäännytetty tutkimuskohde tai sitten jotain, mihin osallistutaan sen omilla ehdoilla. (Käyn minä keikoilla kuuntelemassa sankariheviäkin, se vasta hauskaa on.) ---------- Ai miten olisin saanut aikaan kähinän sen siistin pankkivirkailijan tyyppisen raumalaisrouvan kanssa? No katsos kun hän marmatti hifkiläisten kannustustavasta, että kyllä ne kärpäset taas kuolee vai hyttysiäkö ne tappaa. Kolmannen erän lopussa ei meinannut jaksaa kuunnella, mutta jätin sanomatta, että meillä Helsingissä niitä sanotaan aplodeiksi.