Jussi on lusittu, ainakin siltä vaikuttaa tiedotusvälineiden mielestä. Jokin hirveä otus kaappaa suomalaiset muutaman kerran vuodessa ja vie nirrin jopa kymmeniltä ihmisiltä.
Iloisempien juhlapyhien uutisointi noudattaa tuttua kaavaa: vappu oli tavallista rauhallisempi kylmän sään vuoksi, juhannus vaati n kuolonuhria, uutta vuotta on juhlittu raketein ja taas meni kättä ja silmää. En ole vielä yhtä kyyninen kuin jotkut ystäväni, jotka lyövät vetoa kunkin juhlan body countista – mutta eipä ole paljoa vailla.
Mitään hauskaa ei juhlan aikaan oikeasti tapahdu, tai ainakaan siitä ei kannata kertoa. Etukäteen vähän vihjaillaan, että tanssilavoilla voisi olla kukkamekkoja ja kuohujuomaa lipitetään, mutta tämä hetkellinen mielenhäiriö laantuu tilanteiden kehittyessä. Ruumiita tulee kun kalenterissa on päivä punaisella, niin se vain on.
Tämä ei häiritsisi niin kovasti, ellei muita juhlia olisi viimeisen parin vuosikymmenen kuolemabuumin myötä alistettu vainajien muistelulle. Pääsiäinen nyt kuuluu suorastaan asiaan, mutta kun joulukin on yhtä hautakynttilän polttelua. Yksinäisiä pitää vaan ajatella, jos ei ole ketään akuuttia surtavaa käsillä. Ihme, että kellekään kertyy kiloja herkuista, sen verran ruokahalua verottavaa on viestintä kekkerien alla.
Kuolemaa muutamasta näkökulmasta tutkineena en voi pitää tätä suuntausta millään lailla myönteisenä. Kuolema on meidän kaikkien päätepiste ja sikäli huomionarvoinen asia. Nykyinen kirjoittelu ja muu viestintä lähtee mielestäni kuitenkin eri pohjalta. Halutaan olla niin saatanan syvällisiä ja tehdä jotain hienoa ja arvokasta, joten aletaan märehtiä kuolemaa. Sori vaan, mutta temppu on mielestäni halpa eikä sitä tule muuna pitää. Kai nyt jokainen tajuaa että kuolema on kamala juttu ja aiheuttaa surua ja murhetta – sen kertominen ei ole a) uutinen b) erityisen arvokasta. Ei ainakaan enää, kun asiasta on vouhotettu iät ja ajat.
Juhlapyhien kuolonuhreista uutisoiminen on perusteltua, koska muutenkin lehdet ovat täynnä pikku-uutisia löytyneistä ruumiista ja puukotetuista perheenjäsenistä. Se, että tahti kiihtyy aikana, jolloin ihmiset kokoontuvat yhteen ja nauttivat alkoholia ei ole mikään ihme, jos nyt ei tavoiteltava tilakaan. Mutta jotain muutakin pitäisi keksiä – jotain todellista sanottavaa, sellaista, että ihmiset kokisivat saaneensa jotain eivätkä vain menettäneensä.
Sillä mitä iloa on juhlasta, jos se ei ole juhla? Arjen yläpuolella, katkos ajassa, itsessään merkittävä? Juhlan tuntua ei ole vain se, että ollaan yleviä (ja ajatellaan kuolemaa) vaan se, että osallistutaan rituaaleihin, olivat ne mitä hyvänsä. Ja ollaan yhdessä, senkin uhalla, että joltain lähtee henki siinä menossa.
Meidän juhannus meni kotona lastenhoidon merkeissä, kiitos kysymästä. Makkaraa syötiin ja juotiin pari lasia kuohuviiniä, saunavuoro oli juhannuspäivänä eli sekin tuli hoidettua. Mahdollisesti ensi vuonna pääsemme luonnonhelmaan parveketta pidemmälle, mutta käy tämä näinkin. Tästä se kesä vasta alkaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti