Summertime baby blues

"Jos etsit kadonnutta aikaa jotain josta jouduit luopumaan
liian usein huomaat ei se totta ollutkaan"
Leevi and the Leavings: Rin Tin Tin

Voin hyvin ymmärtää, että kevät ja kesä ovat masentavia vuodenaikoja. Ei siksi, että valon lisääntyminen sekoittaisi ihmisen aivoelimet, vaan koska ne ovat niin traagisen tietoisia ajanjaksoja vuoden kierrossa.

Alkoi itse kukin kesä sitten vapusta tai juhannuksesta, aina se alkaa ja sitten on kiire. Linnut saapuvat ajallaan tai ovat myöhässä tai aikaisessa; puut kukkivat ja kukat nousevat maasta. Kaikella on aikansa, kaikki myös päättyy ja alkaa seuraava jakso. Yhtäkkiä pääskysten kirkuna vaikenee ja jäävät elokuun viileäntummat yöt, joissa on jo haikeus ja syksyn tuntu.

Runoilijana olen parhaimmillanikin keskinkertainen, kuten huomaatte. Tarkoitukseni on sanoa, että kesä on jaksotettu, määrättyjen pätkien ja miksei myös tiettyjen toimintojen aika. Joidenkin kesä menee uusien perunoiden syömisen ja mansikan pakastamisen lomassa, rapujuhliakin viettävät. Vaikka nykyään kaikkea saa pakasteena ja lennätettynä maailman toiselta puolelta, näin halutaankin elää. Kesässä on rytmi eikä se ole erityisen rauhallinen.

Kesä on myös pakko kokea, tai siltä ainakin tuntuu. "Kun on kesä", me sanomme ja lähdemme uimarannalle vaikkei huvittaisi, menemme mökille vaikka kaupungissakin olisi tekemistä. Keksimme sen kesäjuhlan tai matkakohteen joka tekee kesästämme kesän.

Baby blues on sekin kuulemma aivokemiaa siinä missä kevät- ja kesämasennus. Mutta sama logiikka siinäkin on: tapahtuu kamalasti eikä sille voi oikein mitään, ja pitäisi vielä nauttia vaikka sitten hampaat irvessä. Ja edellytyksiä nauttimiselle onkin, kunhan ei olisi ihan pakko. Uskoisin, että vauva selviää, vaikkeivät hänen vanhempansa hehku autuutta joka hetki, vaan ovat myös väsyneitä, hermostuneita ja riitaisiakin. Kaikki aikanaan, ehtii sitä olla onnellinenkin.

Lapsuus on myyteillä ladattu ja kriisi itsessään. Siis vanhemmille. Lapsuus on niin riipaisevan lyhyt, kuin joku hemmetin Lapin kesä jos sen silleen ottaa. Ja onnea pitäisi olla niin lapsilla kuin vanhemmilla, aina aurinkoista ja laineet liplattaa...

Vaikkei meillä ole taipumuksia curling-vanhemmuuteen vaan ennemmin toteamme jotta "it's just a flesh wound", mielessä väikkyy silti ajatus siitä, millainen lapsuus lapselle nyt tulee tästäkin asiasta. Onko vietetty niitä ihania lapsuuden kesiä... Pikkuvauva ei tällaista kulttuurisempaa latausta huomaa, mutta pari-kolmevuotiaalle voi jo jäädä muutama muistikuva.

Jos elää elämänsä vain tulevien muistojen takia, eihän se mitään elämistä ole. On tietysti parempi tehdä niinkin, kuin vain jumittaa ankeinta arkea ja elää imetyksestä toiseen. Jos ei osaa muuten nauttia, niin edes toisten vuoksi ja että saataisiin valokuvia albumiin. Tavoitteena lienee kuitenkin kesä ilman keinotekoisia lisäaineita ja pakollisia suorituksia. Kyllä lapsetkin huomaavat, jos sydän ei ole mukana. Ja parhaat muistot syntyvät sattumalta, eivät huolellisen suunnittelun tuloksena.