Lapsen hankkimiseen liittyy paljon ennustamatonta ja yllättävää. Yksi on kuitenkin varmaa: erilaiset markkinointiahmat seuraavat alati kintereillä.
Monesti ne tyytyvät lähettämään lippusia ja lappusia koreissa kirjekuorissa (Tilaa nyt! Osallistu arvontaan!), mutta eilen tipahti postiluukusta ihan itse tuote. Kyse on Kaksplus-lehdestä, joka on periaatteessa tuttu ennestään, joskaan en ole sitä säännöllisesti lukenut.
Näissä lapsiaiheisissa lehdissä on ainakin minun kannaltani se ongelma, että aihepiiristä saa tietoa monesta muustakin lähteestä. Onhan lapsen kanssa oleminen monimuotoista kuin elämä itse: se kattaa niin psykologian, lääketieteen, sosiologian kuin kulutustutkimuksenkin alat. Vähintään. Historiasta ja perinnetieteistäkin on paljon iloa näissä hommissa.
Jutun aiheita siis riittää, ja monipuolisia juttuja näissä lehdissä onkin. Jatkuvaan tilaukseen pitäisi kuitenkin olla suurempi tiedonjano kuin mitä minulla ainakaan nykyään on. Välillä on silti hauska lukea nimenomaan omaan elämänvaiheeseen liittyvää tekstiä könttänä, joten Kaksplussan mainospaukku ei ollut ollenkaan huono asia.
Talvihaalarit, jepjep. Pitääkin tarkistaa esikoisen mahtumiset, kuopus nyt vielä pötköttää vaunuissa. Hammastahnat, joopa joo, maistuuhan se mutta entäs se harjaus... Probiootit, kovasti uskottelee myös Kaksplus mutta minä uskon silti edelleen tavallisesta ravinnosta saataviin aineisiin. Jos olen väärässä niin ainakin terveenä ja onnellisena.
Imetyksestä on useampi juttu, äidinmaidon luovutuksesta vieroitukseen. Äidinmaitoahan tarvitaan sairaaloissa keskosille ja sairaille lapsille, jos lapsen oma äiti ei pysty imettämään tai lypsämään maitoa. Melkein rupesin itsekin tuossa kesällä, mutta jäi sitten kuten monet muutkin hyvät aikomukset. Lisättäköön syntilistaani, kunnes innostun menemään taas verenluovutukseen...
Lapsilehtien ongelma tulee tässä Kaksplussan numerossa esille hyvin: perheitä (naisia?) on niin monenlaisia. Kaikkien huomioon ottaminen johtaa siihen, että jutut ovat osin ristiriidassa keskenään, eikä tätä edes kannata yrittää paikkailla.
On juttu naisten harjoittamasta väkivallasta, jonka luvut tulevat minullekin yllätyksenä (uhreista 60 prosenttia naisia ja 40 prosenttia miehiä - entäs lapset?). Epäilemättä miehen on vaikea saada apua ongelmaan, jos toisaalta oletetaan että kunnon mies hakkaa takaisin ja jos hakkaa, niin ei näe perhettään enää ikinä. Asia tuskin on uusi, mutta ennen siitä puhuttiin vielä vähemmän kuin nyt. Kovakätisiä emäntiä on salomailla riittänyt.
Toisaalta on juttu uskottomuudesta, jonka ingressi samoin kuin kuvaus sisällysluettelossa korostavat sitä, miten petetty osapuoli on usein pienten lasten äiti. Itse juttu ei tätä niinkään jauha, mutta hieman marttyyrimainen kuva siitä tulee.
Kovin kummoisia ratkaisuja asiaan ei esitetä, vaikka pohjana on psykoterapeutti Annikki Kaikkosen väitöstutkimus. Aivan varmasti kunnon tutkija tekee muutakin kuin kuvaa ilmiötä, mutta ehkä toimittajan rahkeet eivät ole riittäneet? Jää sellainen mielikuva, että uskottomuuden jälkeen ainoa vaihtoehto on ero. Ehkä onkin, en tiedä. Ehkä suuri ja romanttinen rakkaus vaatii kriisiytyessään suuren ja romanttisen eron.
Mahdollisesti petetyt naiset sitten vetävät miestään nekkuun? No, meitä on moneksi ja samakin ihminen voi muuttua suuntaan jos toiseenkin. Todellisuus on silti aina jotain muuta: saman ihmisen kohdalle sattuvat niin talvihaalarit, imetys kuin vieraissa käyminenkin. Vähintään. Tätä on tekstinä usein vaikea esittää, ja lehdentoimittamisen logiikka käskee tekemään jutun yhdestä aiheesta eikä mitään sillisalaattia.
Vaikkakin aika karmea, sympaattisin juttu on kuitenkin väkivaltaisissa ja muutenkin ongelmaisissa suhteissa tempoilleen äidin tarina. Kun ihmiset esiintyvät omalla nimellään ja kuvallaan, ei tule tunnetta, että juttu olisi vain jostain kansainvälisestä media-arkistosta haalittu. Joissakin naistenlehdissähän tehdään nykyään näin: vaihdetaan ihmiselle suomalainen nimi ja kerrotaan tositarina - ehkä se sellainen on, mutta jo muutama sata kilometriä etelälounaaseen maailma on niin erilainen, etten ole varma toiminnan journalistisesta etiikasta.
Vaikka viesti on tässäkin Kaksplussan jutussa aika yleismaailmallinen, on se silti hyvä: "Jokaisen vanhemman pitäisi ottaa vastuu omista tunteistaan. Jos tunteet ovat möykyssä sisällä, ne riistäytyvät käsistä. Kun pysähtyy tutkimaan tunteita ja niiden syitä, ei tarvitse riehua."
Ei tarvitse ruveta hakkaamaan eikä käymään vieraissa? Kenties!
Lasten hankkimisessa on varmaa ainakin se, että tulee oppimaan hämmästyttäviä asioita itsestään, mahdollisesta puolisostaan ja varsinkin lapsistaan.
Mutta en minä silti Kaksplussaa tilaa. Massuni on jo pullollaan vanhemmuuden viisautta pitkäksi aikaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti