Sankareita perheessä

Sankaruussemmassa puhuttiin myös suomalaisten poliitikkojen sankarikuvista, joita analysoi Erkka Railo. Minua jäi mietityttämään Railon hieno tapa löytää sankaritarinan vaatima uhka ja sen ratkaisu tekstistä, jossa kuvataan ministerin ja hänen puolisonsa kotitöiden jakoa. Ministerin mies kun saattoi lehtijutun mukaan tehdä kotitöitä jopa vaimoaan enemmän, mutta itsestään selvää se ei liene koskaan. Miehen lipeämisen vaara on aina olemassa?

Todellisuus perheissä on yhtä ja mediassa kaakatettu metaelämä toista. Nämä naistenlehtien sankaritarinat ja varsinkin poliitikkojen "avautumiset" ovat väärällään diskursseja, joista on realismi kaukana. "Perhe - uhka ja mahdollisuus" voisi olla monen uraa tehneen naisen haastattelun otsikko. Kauhean tärkeitä ne kotijoukot ovat ja tulevat aina ykkösinä.

Mutta haluammeko me tällaisen ihmisen päättämään maamme asioista, joskus jopa kriisioloissa? Kiperä kysymys, jonka vastauksesta vaietaan. Kyllähän me tiedämme, mikä se on uraihmisten kohdalla, niin miesten kuin naistenkin. Perhe joustaa aina. Miehen kohdalla tämä on normaalia, ja siksi miehet sopivatkin niin hyvin ottamaan vastuuta kaiken maailman asioista. Eikö?

Sitten on muita kuin uraihmisiä - vai saako enää olla? Saako tehdä työtä vain terveytensä salliman määrän ja nälän aiheuttamina pakkoliikkeinä? Tai siksi että se on hauskaa ja oman mielen mukaista. Eikä jonkin "työyhteisön", "yrityskonseptin" tai muun hilavitkuttimen vaatimaa ja sanelemaa, niin sisällöltään kuin ajankäytöltään.

Viime päivinä on kohistu erään ministerin adoptiosta ja äitiyslomasta tai sen puutteesta. En tunne tapausta tarpeeksi hyvin, että voisin sitä mitenkään kommentoida eikä se minun asiani olisi muutenkaan. Näin itse äitinä olen näet lopen kyllästynyt kaikkiin hyvää tarkoittaviin torveloihin, jotka luulevat tietävänsä lasteni tarpeet minua paremmin, jopa tapaamatta heitä lainkaan. Tai lasten isää, jos niikseen tulee. Useimmissa perheissä kun on kaksi vanhempaa, joilla on täysi järki ja kaksi kättä tekemään mitä moninaisimpia tehtäviä.

Mutta mies muodostaa aina sen uhkan, jos naisella olisi muutakin puuhaa tässä maailmassa kuin lisääntyminen. "Osallistuuko" isä lastenhoitoon? "Auttaako" mies kotitöissä? Nämä ilmaisut sisältävät ajatuksen, että miehellä olisi perheessä vaihtoehtoja - ja monet miehet ja naisetkin kokevat näin olevan.

Tosin sitten ei kannata tulla ruikuttamaan, että suhde lapsiin on etäinen ja vaimokin tuntuu vieraalta. Jotkut voivat tietysti perustaa uuden perheen tarpeeksi nuoren ja typerän naisen kanssa, kuten tämä tunnettu tv-persoona ja kaikkien asioiden erikoistuntija, joka aina välillä ottaa kantaa lapsiinkin liittyviin kysymyksiin.

Useimmat naiset kuitenkin tietävät, että se on kerralla onnistuttava näissä perheasioissakin. Ja joillekin miehillekin se on ihanne, eivätkä he mokaa ainoaa mahdollisuuttaan. Naisten pitää tietysti antaa se mahdollisuus - valtaa se on hoivavaltakin ja koti melkoinen valtakunta, kun oikein tehokas ja taitava nainen sen pystyttää. Mies voi olla hetken kiitollinen tilaisuudesta tulla ja mennä miten mielii, ja nainen tyytyväinen siihen, että perheessä on roolit selvästi jaettu.

Ei vain kannata ihmetellä, miten helposti tällaisessa tilanteessa "kasvetaan erilleen". Vaikka kaikki oli niin täydellistä ja perhe niin ihanteellinen. Kun äiti ei tehnyt mitään lastensa edun vastaista... Olen joskus koettanut herätellä keskustelua siitä, mikä on lasten ja perheen kokonaisetu, mutta siitä on niin selvät sävelet eri tahoilla. Naisten työssäkäynti on aina uhka lapsille, omaa elämäänsä hallitseva nainen ei koskaan hyvä äiti. Ja mies heiluu siellä taustalla piipahtaen satunnaisesti kotiin siittämään. Poliitikot ja muut näkyvät naiset eivät useinkaan kyseenalaista näitä malleja, hissuttelevat vain ristiriitaisten haastattelulausuntojensa lomassa.

Onneksi töitä voi ainakin vielä tehdä niinkin, ettei kyseessä ole niin kaksinen "ura" vaan aikaa jää muullekin elämälle. Onneksi kahden täysvaltaisen vanhemman systeemi on mahdollinen- suosittelen. Ja onneksi kaikkea lehdistä lukemaansa ei tarvitse uskoa!