Tunteisiin liittyen, muistui mieleeni joskus aikanaan käyttämäni vertaus, jonka mukaan tieteenalan opiskelu on kuin syntyisi perheeseen. Kuulostaa ehkä liioittelevalta, eikä ammattinsa yliopiston ulkopuolelta löytävälle asia ehkä olekaan niin dramaattinen. Mutta antakaahan kun jatkan.
Perheet ovat yleensä osa laajempia sukuja, joissa taas on "monenlaista ilmaa" - joskus tullaan toimeen mainiosti, useimmiten ollaan enemmän tai vähemmän tahmaisissa väleissä. Tieteenalatkin ovat monihaaraisia puita, joissa on toisensa huonosti tuntevia oksia ja niitä, jotka hankaavat jatkuvasti vastakkain.
Suvut puolestaan ovat aina jonkintasoisia saippuaoopperoita (nuoremman polven mielestä) käsittämättömine intohimoineen ja outoine ihmissuhdesotkuineen. Muinaisessa Kuplassa sanottiin aina alussa: "Confused? You won't be, after this episode of...Soap". Yliopistossa tätä edustavat johdantokurssit.
Kesken mukaan tulevan pitäisi kyetä valitsemaan puolensa, ja usein kasvinperhe suorastaan tyrkyttää omia tulkintojaan menneisyydestä. Miten ne toimivat nykyisessä käytännössä on sitten eri asia.
Monesti koko homma aukeaa vasta sitten, kun saa selville, kuka makasikaan kenenkin kanssa kuusikymmentä vuotta sitten. Tieteessä tätä edustavat jo unhoon painuneet opettaja-oppilassuhteet ja menneisyyden poliittiset riennot.
Itsenäinen elämä on mahdollista vasta sitten, kun kykenee sekä ymmärtämään ja hyväksymään vanhemman polven ansiot ja puutteet että toisaalta tekemään omaa työtään mielekkäällä tavalla, polveutumisensa ja geneettiset virheensä sietäen.
Monesti lapset sotketaan mukaan aivan joutaviin kiistoihin, ja lapset ottavat asiat niin vakavasti kuin vain lapset voivat. Muinainen Taso/Polho-kinastelu oli pahimmillaan tätä (ei kai sitä kukaan enää jaksa). Nykytodellisuudessa "ylä- ja alakerta" tekevät usein onnistunutta yhteistyötä, eikä kaikista tutkijoista osaa ulkopuolinen edes sanoa, onko heidän nimensä Capulet vai Montague. No, tästäkin voi riidellä jos tahtoo.
Hyvä esimerkki sukujen kummallisuudesta on, kun minulle selvisi että mummoni kanssa paljon aikaa viettävä nainen ei ollutkaan yksi hänen sisaristaan, vaan äitini isäpuolen äitipuoli. Tässä vaiheessa aloin tivata sukuselvityksiä enemmänkin.
Mieheni pistää silti paremmaksi: hänen sanastoonsa kuuluvat niin "ex-setä" kuin "nollasosavelikin"... Jälkimmäinen on isän ex-vaimon poika, jonka kanssa ollaan välilöissä edelleen. Eksoottista jos mikä.
Jokainen voi huvitella miettimällä oman alansa kauniita ja rohkeita - antaa mukavasti perspektiiviä omallekin työlle. Kuka olikaan meidän perheen kotivävy?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti