http://www.sitra.fi/fi/Ajankohtaista/2007-10-03_tiedote.htm
Hesari uutisoi ja bloggaaja kävi oikein Sitran sivulla katsomassa itse, miten ns. positiiviset luonteenpiirteet edesauttavat tyttöjen koulumenestystä. Pojilla ei vastaavaa kuulemma havaittu. Tästä professori Liisa Keltikangas-Järvinen herkesi kysymään, "mitä yläasteen kouluarvosanat lopultakin mittaavat, ja millaisia oppilaita koulu suosii".
Tästä on meillä kotona keskusteltu useinkin, viimeksi silloin, kun yleisen rymsteerauksen yhteydessä esiin pulpahtivat mieheni ja minun koulu- sun muut todistukset. Kympin oppilaita emme ole koskaan olleet kumpikaan, välillä kyllä ihan hyviäkin. Yläasteelta lähdimme samoin keskiarvoin (vähän päälle kasi), mies on c:n ylioppilas ja minä magnan.
Toisaalta minä olen viihtynyt yliopistossa ammatiksi asti ja miehellä on plakkarissa viittä vaille Mensaa oikeuttava älykkyystestin tulos. Eli ihan taukkeja emme voine olla. Koulu vain ei suosinut persoonallisuuksiamme? Jonkin sortin häiriköitä olimme kumpikin, minä harrastin lukiossa lintsaamista niin, että en ollut saada kaikkia kursseja läpi ollenkaan.
Lapsia maailmaan laittaneelle tällaiset muistot eivät tietysti ole vain hupaisa asia. Miten nämä pirpanat saa selviämään mokomasta myllystä, varsinkin kun koko ajan ollaan ajamassa mallia, jossa valinnat tehdään yhä nuorempina ja makkeliksi katsottu aines heitetään sivuun?
Ratkaisu ei ole mielestäni vain se, että koulu muutetaan jotenkin "poikia suosivaksi". Pienten poikien kasvatusta harjoittavana ja muiden edesottamuksia seurailevana tiedän hyvin, että poikia on moneksi. Ja poikamaisuus käsitetään aivan liian usein holtittomaksi riehumiseksi. Ei sellaista pidä suosia, vaan ohjata energia fiksumpaan suuntaan. Tässä kodin merkitys on keskeinen.
Meillä ei kenties aina kasvateta ihanteellisesti, mutta ainakin nörttimäiset vanhemmat osaavat yhden tärkeän asian: selittämisen. Minun ja kaiketi miehenikin oppimiselle on aina ollut keskeistä se, että asia käydään perusteellisesti läpi, ja sitten saa yrittää itse. Ja vielä luksuksena, jos saa keskittyä sihen, mikä todella kiinnostaa.
Tästä syystä aloin tuntea itseni fiksuksi vasta yliopistossa. Olisiko akateemisemmista oppimistavoista apua alemmillakin koulutusasteilla? Lasten kanssa ne vain vaatisivat todella paljon aikaa, pienempiä ryhmiä, yksilöllistä ohjausta.
Eli rahaa. Onkohan tulossa? Jep.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti