Täyskaima

Puhelin soi aamulla. Soittaja esitteli itsensä Ylen Aikaisen toimittajaksi ja kyseli, olenko minä jo siellä museolla.

Minähän olin kotona imettämässä, en siis ollut. Onneksi näitä on sattunut vuosien varrella useitakin, joten tiesin heti mitä sanoa.

Toimittaja kaipaili sitä Teatterimuseon Ilona Kemppaista, joka tuli muutama vuosi minun jälkeeni yliopistolle lukemaan teatteritiedettä. Asia kävi heti ilmi, kun eräs senaikainen tuttuni kyseli, yritänkö tuplatutkintoa. Oli nähnyt "nimeni" sisäänpäässeiden listalla. Ihmeltiin vain, että näinkin erikoinen yhdistelmä on sattunut nimeksi toisellekin.

Yliopiston sähköpostisysteemi aiheutti eniten murhetta. Ei niinkään minulle, koska sain aiemmin aloittaneena sen todennäköisemmän osoitteen. Tuoreemmalle painokselle annettiin sitten hieman monimutkaisempi versio, jota hän ei luonnollisesti aina ehtinyt kaikille yhteyttä halajaville antaa. Vastailin erinäisin bilekutsuihin että yritäpä uudelleen - ihan hauskoilta vaikuttivat mutta ei nyt sentään...

Omituisin tilanne sattui, kun ilmeisesti asuimme saman terveyskeskuksen alueella. Minulle tuli kutsu papa-kokeeseen, jossa olin mielestäni jokin aika sitten jo ollut. Katsoin sitten kutsun selitysosuutta, jossa mainittiin eri syntymävuosi kuin minun. Tajusin, että edes henkilötunnuksilla pelaavat eivät kykene hoitamaan asioita aina nappiin.

Tässä vaikuttaa todennäköisesti hieman sama ilmiö kuin silloin, kun ravintolan ainoa asiakas saa luokattoman huonoa palvelua. Luotetaan, että kyllä se hoituu, kun henkilökuntaa riittää. Jonkun Maija Virtasen nimen ja osoitteen ihmiset tarkistavatkin, mutta Ilona Kemppaisesta ajatellaan, että totta kai se on se.

Olin monta kertaa pahoillani siitä, että kaiman asiat eivät sujuneet ihan niin juohevasti kuin olisivat voineet, koska ihmiset eivät löytäneet häntä suoraan. En sentään lähetellyt sähköposteja eteenpäin, kuten eräs nuorimies takavuosina ehdotti. Samalla motkottamisen vaivalla hän olisi varmaan voinut etsiä sen oikean osoitteen, tuohon aikaan kun yliopiston hakuohjelmat toimivat jo ihan hyvin.

Siitä olen erityisen pahoillani, että kun muutama vuosi sitten vaihdoin puhelinnumeroa - silloin vielä oli pakko jos vaihtoi liittymää - osa sukulaisistani ei ilmeisesti hahmottanut asiaa ja soitteli kaimallenikin. Ainahan se ärsyttää, vaikkei väärä numero ole mahdoton nykyäänkään ja puhelinmyyjiäkin riittää. Toivottavasti mummut ja mammat nykyään osuvat ensi yrittämällä oikeaan.

Koskaan en ole kaimaani tavannut, enkä haluakaan. Pyrin aika-ajoin välttelemään jopa ystäviäni ja sukulaisiani...

On näitä kaimoja tai ainakin melkein-kaimoja enemmänkin. Yhdellä on ilmeisesti jotain tekemistä kustannusalan kanssa, koska erään kokoomateoksen tekijänkappaleeni oli postitettu hänelle. Muuten tämä kadonneen kirjan arvoitus ei olisi kai koskaan selvinnyt, ellei yhtiö olisi lähettänyt minulle muutakin postia. Oudosti laskun näköinen kirje kyllä kääntyi oikeaan osoitteeseen :-)