Olimme eilen vanhemman pojan kanssa kahdestaan katsomassa Stokkan jouluikkunaa ja valoja muutenkin. Oli hauskaa, poika esitti parhaat puolensa. Pikkuveljen läsnäollessa on sitten vähän epätasaisempaa mutta ei meillä lasketa.
Jouluikkunaa katsellessa tuli vain jotenkin hyytävä olo. Ei se ikkuna niinkään, ne ovat mitä ovat. Vaan se, miten aikuiset tenttasivat mukana olevilta lapsilta: "Onko hauskaa?" "Onko kivaa?" Lapset mumisivat sitten jotain vastauksen tapaista.
Siitähän se riemu repeää, että pitää aina todistella jollekulle toiselle, miten ihmeellisen ihanaa hän taas onkaan järjestänyt. Kiitos, oi äiti/mummi/isi/vaari/täti/kummi, nyt minulla on onnellinen lapsuus ja vaihdan sitten tulevaisuudessa vaippasi hoitokodissa.
Sama meininki jatkuu luultavasti joulunakin. Jos lanttulaatikko ei maistu tänäkään vuonna, miksi vaihtaa reseptiä, koska jos olisi oikea joulu, perhe söisi mitä töhkää tahansa. Jos lahja on lapselle yhdentekevä, vaikka kehitysasteeseen nähden väärä tai muuten vain epäkiinnostava, aikuisen joulu on pilalla.
Ja aikuisten lahjat - kannattaa jättää hintalappu paikoilleen, että tiedetään, oliko joulu tunnelmallinen ja onnistunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti