Lehtiä tulee ja menee. Kolmen vuoden jälkeen National Geographic saa jäädä pois valikoimistamme. Ei vaan kerkeä, kun se Tiedekin jo tulee.
Samoin Hbl on tältä erää ohi. Vähän ikävä tulee, päivälehdillä on oma viikoittainen kiertonsa, johon tottuu nopeasti. Nyt tuntuu myös, että maailmassa tapahtuu jotain, mikä yritetään salata meiltä... sen verran erilaisia painotuksia Hbl:ssä kuitenkin on.
Mies kertoi tämän päivän Metrossa (vai oliko se Vartti?) olleesta Jaakko Heinimäen kolumnista liittyen Helsingin seurakuntien Mitä Jeesus tekisi?-kampanjaan. Kuulemma, koska Jeesus oli (on?) synnitön, hän kadehtisi niitä, joilla ottaa eteen... tämä siis mieheni versiona, en itse ehdi metromatkoilla lukea kun pitää keskustella kolmevuotiaan kanssa reissun etenemisestä.
Eli synnitönkin kadehtii oikeaa urosta? Niinhän sitä sanotaan, että kaikki miehinen luovuus on vain sen pelon peittämistä, että toinen mies on vielä uroksempi. Ja naisilla pitäisi olla se peniskateus. No, leikki leikkinä mutta käskin miehen tulemaan töistä kotiin sitten, jos asia näin on. Ei tullut.
National Geographicin viimeisimmässä numerossa on pääjutun aiheena muisti. Kiehtovaa, kun tämän muistamisen kulttuurin kanssa itsekin vehtaan. Mies, joka ei muista vuoden 1960 jälkeisestä ajasta kuin kulloisenkin hetken, on kuulemma onnellinen.
Uskon tämän. Eivät kaikki muistot ole hauskoja, eivät edes hauskanpitomuistot jos alkaa miettiä, mitä siitä kaikesta tuli ja mitä muuta olisi voinut silloinkin tehdä. Keski-ikäinen ajatus jos mikä, mutta minkäs teet.
Toisaalta osittainen muistamattomuus aiheuttaa surua. En millään muista kuin satunnaisia yksityiskohtia mieheni ja minun ensimmäisestä yhteisestä lomamatkasta, vaikka sillä ihan varmasti oli hauskaa.
Sen sijaan olen muistavinani lastemme olleen mukana tuolla matkalla. Olemme niin moneen kertaan puhuneet siitä, että pitää lähteä uudestaan Ahvenanmaalle, että en enää erota menneisyyttä tulevaisuudesta. Onko tämä nyt sitten nuori, vanha vai ainoastaan sekopäinen ajatus...
Joskus olisi kyllä kätevää olla kuin se NatG:n toinen esimerkkitapaus, joka muistaa kaiken noin 11-vuotiaasta alkaen. Olisi helpompaa kirjoittaa tieteellistä tekstiä, jos ei tarvitsisi käydä koko kirjastoaan läpi yhden alaviitteen takia.
Perusongelma kai säilyisi silti edelleen: se, että sama teksti voi merkitä niin eri asioita eri aikoina. Ja sama muisto voi muuttaa muotoaan, kun sitä ajattelee tarkemmin. Voi alkaa muistaa sellaistakin, mikä on vielä edessä. Se, että muka "muistaa lukeneensa" kirjoja, joista on vain kuullut on sitten eri asia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti