Onkohan narsistinen käyttäytyminen koodattu nationalismiin jo sen syntyessä? Kuuluuko tällainen käytös ajatukseen, että jokainen ihminen on osa jotain kansakuntaa?
Narsismilla tarkoitan minäkeskeistä ajattelu- ja toimintatapaa, jossa muiden tehtävänä on lähinnä tuoda esille narsistin parhaita puolia, säännöt on tehty rikottaviksi milloin ne eivät palvele narsistin tarkoitusperiä ja kaikki kiinnostavat asiat maailmassa liittyvät narsistiin eikä muunlaisia oikeastaan ole olemassakaan. Narsisti ei kykene normaaliin vuorovaikutukseen, sulle-mulle-ajatteluun, vaan hänen täytyy saada voittaa, olla paras ja kaiken keskipiste.
Narsistit ovat myös suuria selviytyjiä: menneisyys on täynnä kriisejä ja kamppailuja, mutta narsistimme on luovinut elämän karikoiden läpi ja noussut tuhkasta kuin Feeniks-lintu. Vähintään. Kansakuntien suuri menneisyys ja vielä suurempi tulevaisuus ovat puolestaan nationalismin peruskamaa. Jos niitä ei ole, ne keksitään.
Voisin kirjoittaa pitkät pätkät suurvaltojen tai sellaisiksi itsensä kuvittelevien maiden kansallisesta narsismista. Kun pitää pelastaa maailma tai nousta uudelleen sotilasmahdiksi, siinä ei suhteellisuudentajulle tai reiluille vaaleille ole sijaa. Eikä niiden sääntöjen noudattamiselle, joista muiden maiden kohdalla pidetään iso poru. Meillä on tehtävä maailmassa, älkää nyt sekaantuko tähän.
Vaan kirjoitanpa itsenäisyyspäivän kunniaksi suomalaisuudesta. Olen näet kuunnellut viimeisen puolen vuoden aikana sangen paljon radiota, Yleä enimmäkseen mutta myös muita kanavia. Otan siis esimerkkini tällä kertaa näistä ympyröistä. Kaiketi radiojournalismilla on omat sääntönsä ja tuleehan sieltä ihan asiallistakin tavaraa, mutta usein ollaan liikkeellä aika heppoisin eväin.
Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että suunnilleen joka toisen ohjelman ja välispiikin, kesällä kahden kolmanneksen ilmitajuisena tai piiloisena sisältönä on ”me suomalaiset”. Suomi tänään, Suomi eilen, miten Suomen käy? Jos joku on erehtynyt ulkomailla käymään, ei suinkaan kysytä, mitä hän on siellä kokenut ja oppinut, vaan mitä hän on kaivannut Suomesta ja eikös täällä nyt sentään.
Toisaalta ”me kaikki” ilmeisesti tiedämme, mitä Suomi on. Ainakin toimittajien antama kuva on aika yksiselitteinen: viinaa juodaan, Nokia jyrää ja jääkiekkoa pelataan. Välillä joku ostaa Marimekon ja Joulupukki matkaan jo käy. Eikö tämä kyllästytä, vai hakeutuuko tällaisten ohjelmien toimittajiksi vain lobotomian läpikäyneitä tyyppejä? On olemassa fiksuja, ajatteleviakin radiotoimittajia ja minulla on ollut kunnia tavata heistä muutamia. Mutta sitten ovat nämä yleisjorisijat. Kanava vaihtuu, vaikka toisella on sitä samaa.
Itsenäisyyspäivänä jankutetaan niin radiossa kuin muuallakin Suomen käymistä sodista, kuten kunnon narsistille sopiikin. Kun on jokin dramaattinen asia kerrottavana, pysytäänpä siinä sen sijaan että elettäisiin eteenpäin. Ja sodat ovat nimenomaan meidän sotiamme, missään muualla ei ollut kaatuneita, invalideja, pommituksia, pakolaisia, lastensiirtoja tai vieraan vallan joukkoja. Jos oli, meidän nyt olivat kuitenkin kamalampia.
Kamaluuksiin kuuluu tietysti myös "suomalainen viinapää", joka onkin sellainen ongelma että ihan. Siitä aiheesta saa keskustelun aikaiseksi vaikka huonommillakin haastateltavilla. Paitsi että minun mielestäni keskustelua ei ole se, että ollaan liikuttavan yksimielisiä niin asian syistä kuin seurauksistakin ja kinastellaan vain pikkuisen toimintatavoista.
Jos haluaisin estää todellisen keskustelun kaikista järkevistä asioista, kehittelisin juuri tällaisen, monia ihmisiä kipeästi koskettavan mutta yleisemmällä tasolla kaikista realiteeteista irronneen diskurssin. Vuosisadan huijaus, jos niikseen tulee. Näin toimii narsisti silloin, jos epäkohtaa ei kertakaikkiaan voi peitellä eikä paeta: tehdään siitä niin suuri spektaakkeli, että huomio kiinnittyy vain siihen eikä mihinkään muuhun.
Suomalaiset itse ovat mukavia ihmisiä, ja tällä tarkoitan kaikkia täällä asuvia, niitäkin joille vanhempi väki alkaa ulkonäön hämäämänä puhua englantia. Mutta tämä suomalaisuus on sellainen suo ja hetteikkö, että tunnen uppoavani siihen. Suomalaisuuden määritelmät eivät tunnu selventävän vaan sekoittavan asioita ja estävän kaiken normaalin havainnoinnin ja vuorovaikutuksen. Sama juttu se on yksilönarsistien kanssa: eivät hekään halua muiden näkevän todellisuutta kun eivät kestä sitä itse. Siksi elämä heidän lähellään on niin hankalaa.
Voisiko maailma olla parempi paikka ilman narsistisia kansakuntia? Siitähän haaveiltiin muutama vuosikymmen sitten, mutta menivät innostumaan asiasta uudelleen ja tässä ollaan, jos oltiin koskaan pois menossakaan. Mutta voivatko kansakunnat olla muuta kuin narsistisia? Mikä meitä liittää yhteen, ellei suuri kertomus pienestä kansasta, joka on kamppaillut halki vuosisatojen luonnonvoimien ja mahtavien naapurien puristuksessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti