tiistai 12. helmikuuta 2008

Mammonan kahleissa

Joitakin vuosia sitten minulla oli veljeni kanssa ns. tähtihetki, keskustelu jota ei tarvinne kellekään selitellä. Olimme, ja varsinkin minä olin hoitanut erästä vaikeaa ja tärkeää perheasiaa, lakihommineen kaikkineen. Ilmeisesti veljeni oli tyytyväinen suoritukseeni, koska hän loihe lausumaan:

"Sähän pärjäisit jossain ihan oikeissa töissä."

Minä siihen: "Niinku missä?"

"Vaikka juristina. Jossain mistä saa rahaa."

Aika monella tutkijalla on varmasti joko perheen suorasanaisena kommentointina tai ainakin omana pohdintana mielessä ajatus siitä, voisiko omat suunnattomat lahjansa käyttää toisinkin. Ehkä jopa tienata sen fiktiivisen summan, jonka samalla koulutuksella kuulemma muualla saa.

Max Weber kertoo Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki-teoksen alussa anekdootin kalastajasta, jolle joku innokas (en muista tarkkaan enkä jaksa kaivaa kirjaa hyllystä) neuvoo keinot kalastaa enemmän, tienata enemmän - jotta kalastaja voisi sitten istuskella rannalla rauhassa päivät pitkät. "Mutta niinhän minä teen jo nyt", kalastaja vastaa.

Ihmiset suunnittelevat eläkkeellä harrastavansa kaikkea mille ei nyt ole aikaa, eikä vain matkailua ja humppaa vaan ihan vakavia asioita. Sukututkimus on suosiossa, oma ja lähiseudun menneisyys kiinnostaa. Sodat kiinnostavat niitäkin, jotka lapsena kuulivat niistä vain satunnaisia juttuja...

Kai elinkeinoelämää ärsyttää korkeakoululaitoksessa juuri tämä. Ihmiset eivät pinnistä joka hetki johonkin markkinarakoon, vaan ottavat aikaa miettiäkseen ja tuottavat jotain, mille ei aina ole huolella tutkittua kansainvälistä kysyntää, mutta joka on kuitenkin aika sympaattista.

Toinen elinkeinoelämää nyppivä asia on varmasti se, mihin se on itse suurelta osin syypää. Sotien jälkeen Suomessa herättiin vaatimaan entistä pontevammin laajaa kansansivistystä, ja 1960-luvulta alkaen korkeakoululaitos laajenikin voimakkaasti. Jopa maakuntiin, ajatelkaa nyt, siunakkoon.

Ikävä kyllä jonkin tulviminen markkinoille aiheuttaa sen arvon alenemisen, tämän tajuaa sosiaalihistorioitsijakin. Koulutus ei enää takaa vakaata asemaa ja arvostusta, vaan se on vain yksi tapa hankkia maailmassa tarvittavia tietoja ja taitoja. Herrasväeksi ei kelpaa enää edes tohtori.

Tämä on pisnesmiehille todellinen antikliimaksi. Sen lisäksi, että yliopistolla hilluvien sukulaisten elintaso on niin alhainen, että niitä ei melkein kehtaa kutsua sukujuhliin, niillä ei voi edes leveillä vuorineuvoksille tai muille kihoille. Jokaisen systeri on jo väitellyt tai ainakin suunnittelee sitä.

Jos kiireinen pisnesmies olisi ehtinyt kuunnella, olisin paljastanut veljelleni kammottavan salaisuuden: olisin todennäköisesti oikiksessakin päätynyt tutkijaksi ja samaan apurahabingoon kuin nyt. Mutta antaa ihmisten pitää unelmansa...

1 kommentti:

Valto-Ensio kirjoitti...

Mammonan kahleissa tosiaankin ollaan me "lapselliset". Olet varmaankin tietoinen, että STAKES arvioi lapsemme/capita tulevan maksamaan vanhemmilleen 100 000 euroa ennenkuin poistuvat omille teilleen?

Sinunkin pienet vilistäjäsi tekevät siis 200 000 €. Minulla yhteensä 600 000 €. Kaksi onneksi jo mualimalla.

Kävisivätkä nämä pankille lainanvakuudeksi jos STAKES:n todistuksen niiden arvosta oheistaisi mukaan?

Leikki leikkinä, mutta kaikenlaista sitä lapsiaan nukuttaessa miettii. Kirjotin tästä "lapsellisesta" asiasta yöllä blogiinikin.

Tässä ajattelin, kun arvelit oman ammattisi tuovan vain niukan toimeentulon, ettei se leveää leipää aina nauti kirvesmieskään. Välillä saa hyviäkin "nakkeja" kun urakkahinnat sattuvat kohdalleen, mutta kun raskas työ vie terveyden, kuten minulla nykyisellään, putoaa aika pikaisesti köyhyysrajalle. Ja näitä raajarikkoja on joka toinen viisikymppinen rakennuksella ikänsä työskennellyt.

Mikä on tutkijan yleisin ammattitauti?

Tässä täytyy nimittäin allekirjoittaneen uutta ammattia haarukoida, joten alkaisinko tutkijaksi? ETERA maksaa koulutuksen. (Ei ole vakavasti otettava ajatusleikki).