Kaiketi tuo käännöskukkanen nähdään tänäänkin useassa ruokalassa :-)
Hesarissa joku kondiittorintekele väitti, että runebergintorttuja on vaikea saada onnistumaan kotioloissa. Höpön höpön. Samaisessa lehdessä neljä vuotta sitten ilmestyneellä ohjeella (jota en viitsi laittaa tähän jos se on joku tekijänoikeusjuttu) ainakin onnistui. Kuorruttaminen nyt ei ole bravuurini mutta muuten.
En itse asiassa ole näiden torttujen ylin ystävä, koska laatu vaihtelee niin paljon. Monesti ne ovat tahmeaa tönkköä tai aika mauttomia. Mutta ajatelkaapa tuoretta, vielä lämmintä kardemummaa aistinelimissä...
Sain tehdessäni selville myös sen, että Fredrika Runebergin on täytynyt olla taikinansyöjiä. Niin hyvää jo paistamaton tahdas oli. Ne, jotka uskovat että kunnon emännän sormi ei kulhossa käväise kirjoitelkoot Joulupukille edelleen :-)
En jaksanut kostuttaa torttuja millään; siinähän hillo imeytyy, se riittää näin kotioloissa. Mies kysyi, missä se viina on ja lupasin, että hän saa dipata torttua Jalluun jos tahtoo. Minusta leivonnainen ei siitä parane, että sen läheisyydessä ei voi sytyttää avotulta. Makuasia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti