Aurinkoisina kevätpäivinä on mukava puuhata ulkona. Viime aikoina ollaan palloiltu vanhemman pojan kanssa. Ihan leikkipallolla vaan, kolme ja puolivuotiaalle pallon potkaiseminen itsessään on jo juhlaa.
Niin se on minullekin! Olen näitä koululiikunnasta huolimatta liikunnasta nauttivia, jotka eivät juuri ole palloon päässeet aiemmin koskemaan. Hyvä syy hankkia lapsia, samoin se, jos on jokin vaje muovailuvahasta ja vesiväreistä...
Suomen jalkapalloilun tulevaisuus saattaa tietysti olla vaarassa, kun tällainen toistaitoinen antaa väärän pelaamisen mallin. Enhän osaa kikan kikkaa, juuri ja juuri tiedän mikä on rintapotku. Pukkaamisesta ei tule oikein mitään. Puhumattakaan että oikeasti jaksaisin juosta kauaakaan.
Kuinka paljon asioita meiltä jääkään tekemättä, koska paikalla on joku parempi? Viedään kitarat ja nokkahuilut, edestä valkea paperi kun jollakulla on enemmän taiteellisia taipumuksia. Runot kannattaa kaivaa netistä, ettei tule kirjoittaneeksi mitään tyhmää.
Ja koska joku osaa paremmin, miksi yrittää itse mitään. Ei se yhtä hyvää ole kuitenkaan. Antaa niiden tehdä, jotka osaavat, ja lihotaan penkkiurheilijoina tai oopperakatsomon helmikanoina. Sitä samaahan se on, oli juomana samppanja tai keskikalja. Antaa muiden hommata.
Onneksi omassa kotona, omatekemien kersojensa kanssa saa tehdä ihan mitä vain, ja ainakin muutaman vuoden jopa tuntea osaavansa jotain. Lapset yleensä, ainakin omasta mielestään, kehittyvät vanhempiaan paremmiksi aiiiivan kaikessa jossain vaiheessa, mutta mitä siitä.
Tästä syystä vastustan periaatteessa kotityön kutsumista työksi: nurkan takana luuraa kuitenkin joku normittaja, joka haluaa varmistaa, että annamme lapsillemme pätevää varhaiskasvatusta myös omalla ajalla. Perkele, ei! Vaan vääriä ja kieroutuneita malleja joka lähtöön. Ihan siksi, että ihmiskunta edistyisi eikä tasapäistyisi. Hyviä niistä, siis lapsista, kumminkin tulee.
Ja tämä on piilotetusti myös kommentti huippuyliopistokeskusteluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti