Nappasin tämän kirjan Akateemisesta ihan nimen takia: aina kun jokin säätiö mainitaan, säpsähdän hereille :-) Plus että finlandssvenskhet kiinnostaa siinä missä maamme muutkin kulttuuri-ilmiöt. Tirkistelijöitähän me olemme kaikki. No pohjalaisuudesta kai kaikki ovat saaneet jo tarpeekseen...
Kyseessä on siis kahden viisikymppisen suomenruotsalaisen naisen matka suomenruotsalaisuuden ytimeen - jota ei tosin löydy, mutta eipä haittaa. Kertojaminä Bodil on saanut 30 000 euron apurahan Kulturfondenilta, jotta hän kirjoittaisi reportaasin siitä, mitä suomenruotsalaisuus on. Kuten kaikilla apurahansaajilla ennen paatumuksen asettumista sydämeen, Bodilillakin on suuri tarve toteuttaa apurahahakemuksensa lupausta mainitun asian selvittämisestä.
Koska ajatus Svenskfinlandiin menemisestä yksin tuntuu aivan oudolta, mukaan kutsutaan Bodilin lapsuudenystävä, joka oli aikanaan samassa käsipallojoukkueessa - tyylilaji eli lempeä ironia tullee viimeistään tässä vaiheessa selväksi. Maj-Britt on perintörikas sosiaalityöntekijä, joka olettaa toki saavansa ainakin ilmaiset matkat siitä hyvästä, että ottaa kuvia Bodilin kirjaa varten. Reissun koherenssista kertoo se, että Maj-Brittin kameraa ei juuri mainita alun jälkeen...
Svenskfinlandissa (jolle ei kai ole kunnon käännöstä?!) on Bodilin havaintojen mukaan ilmeisen vaikea pysytellä selvin päin: aina on joku kaivamassa viinipulloa esille. Kirja on aika vapaa snobbailusta tässä suhteessa, mitään tanniineja ei mietitä vaan sitä, mitä ihmiset sanovat ja tekevät. Virkistävää, verrattuna siihen mitä saa monesti suomenkielisessä, tavarataivaaseen eksyneessä nykykirjallisuudessa lukea.
Samoin se on virkistävää, että viisikymppiset naiset menevät ja toheltavat, kysyvät ja ihmettelevät. Vain ohimennen mainitaan, miten nykynuoret tuntuvat olevan kummallisen kauniita - vaihdevuosista, rypyistä tai kolotuksista ei puhuta sanaakaan. Minulta on lukematta suomalaisen radikaalifeminismin historia, mutta eikö se ollut hyvin pitkälti ruotsinkielistä? Kaikuja noista ajoista ja asenteista tulee ehkä esille tällaisissa asioissa.
Ei niin että Bodil ja Maj-Britt olisivat muuta kuin ikäisiään, tai että he remeltäisivät jotain uudelleenlämmitettyä keski-ikäisten seksivallankumousta. Kirjan nimessä mainittu sex viittaa lähinnä Bodilin toistuvasti mönkään meneviin treffeihin Maj-Brittin lapsuudenystävän Gustafin kanssa. Kas kun matkasuunnitelma venyy ja paukkuu ja aina pitää käydä vielä jossain tärkeässä paikassa. Lukekaa itse, jos kiinnostaa saavatko he toisensa ja missä mielessä.
No, mitä tirkistelijä sai selville? Vaikea sanoa, varmaan teos on osin aika sisäänlämpiävä ja moni hyvä heitto jää minulta piiloon... Onkohan oikeasti olemassa mitään Tvångsvenskans Ovännerin kaltaista verkostoa? Käyttääkö Stefan Wallin oikeasti hiusöljyä? Onko Uudenkaarlepyyn onnellisin ihminen oikeasti norjalainen? Paha mennä sanomaan, valistakaa jos tiedätte.
Pakkoruotsista puhutaan paljon, koska oletettu verkosto TO vastustaa sitä. Oma mielipiteeni on ottiatuota kirvesvartta, kaiketi ruotsi on vähän niinkuin matematiikka. Vain pitkän matikan lukijoilla on todellista hyötyä matematiikasta, muut ovat enemmän tai vähemmän tampioita laskennossa. Sama juttu ruotsin kanssa, pieni vähemmistö kieltä koulussa lukeneista osaa sanoa sillä muuta kuin tack så mycket ja sattans sjutton.
Kuten lukion pitkä matematiikka vaaditaan lääkikseen pääsyyn, valinnainen ruotsi voisi olla pakollinen vaikka valtsikkalaisille. Sama lopputuloshan siitä vain seuraisi, jos ruotsin lukeminen olisi suotavaa mutta ei pakollista: jotkut osaisivat, toiset eivät juurikaan. Eikä tarvitsisi syyttää suomenruotsalaisia herrakansan otteista.
Bättre folk-ajattelu tuntuu olevan lähes kaikille naisten tapaamille ihmisille vaikea asia. Halutaan muistuttaa, että Svenskfinland on läpileikkaus suomalaisista - Kontulan ostarilla lähes päivittäin ihmisiä salakuuntelevana voin todistaa tämän... Toki poikkeuskin löytyy, mutta kyseisen pariskunnan elitistiset ajatukset eivät kokemukseni mukaan rajaudu ruotsia puhuviin aatelisiin, jos kohta ole heille tyypillisiäkään.
Vähemmistönä voi olla kivaakin, on yksi kirjan viesteistä. Kun Svenskiksen väliajalla tapaa aina tuttuja, onhan se hauskaa. Samanlainen olo tuli kyllä minullekin Tuntemattoman sotilaan näytöksessä keväällä, vaikkemme kollegoiden kanssa poskisuudelmia vaihtaneetkaan. Pienet piirit luovat turvallisuutta, syntyivät ne miten hyvänsä.
Edellisessä lukemassani kirjassa havaittiin, että ruotsalaiseksi on pakko syntyä. Sex, sprit och Kulturfonden taas vakuuttaa liikuttavasti, että suomenruotsalainen on jokainen, joka haluaa olla - ruotsia olisi toki syytä puhua enimmän aikaa. En ole tästäkään huolimatta ajatellut kokeilla, voisiko minustakin tulla polskija ankkalampeen...
Enkä usko tietäväni tuntemistani suomenruotsalaisista oikeastaan sen enempää, ei niin että sitä olisin ollut etsimässäkään. Varmin keino saada selville ihmisestä jotain on kysyä häneltä itseltään. Tämän havaitsevat myös Bodil ja Maj-Britt etsiessään suomenruotsalaisuutta Åbo Akademista. Totuus on tuolla ulkona ja tarjoaa viiniä ja yösijaa :-)
Kuten kirja toteaa, ei ole mitään suurta yhteistä nimittäjää, jonka alle voisi koota kaikki suomenruotsalaiset Österbottenista Eiraan ja takaisin. Toteaisipa joku saman "suomensuomalaisista"... Toisaalta, suomenruotsalaiset ovat suomenruotsalaisuuden lisäksi myös suomalaisia. Heistäkään ei tule ruotsalaisia, vaikka "muminsvenska" olisi miten hellittyä Ruotsissa juuri nyt.
Vilkaisin tätä juttua varten nettiä aihepiiristä, mikä aina vähän masentaa. Kaiketi juuri siitä, että suomalaisuudesta eniten touhottavat keskittyvät vihaamiseen ja rajojen pystyttelemiseen johtuu, että suomalaisuudesta keskusteleminen on niin tympeää? Vai voisiko joku kirjoittaa jotain kepeän analyyttista meistä suomenkielisistäkin? Ehkä Kulttuurirahasto antaisi fyrkkaa siihen tarkoitukseen :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti