Muutoksia

Vaihdoin blogimallia ja tulin kaapista kuntavaaliehdokkuuden suhteen... Olen sitä miettinyt vuosia ja nyt jotenkin sattui sopivaan saumaan. Saapa nähdä mitä vaalikampanja tuo tullessaan. Ainakin pitää alkaa blogata ahkerammin :-)

Miksi Vasemmistoliitto? Enhän ole "syntynyt liikkeen lapseksi" vai miten tutkija Anna Kontula asian ilmaisikaan kirjassa Puolueiden kriisi. Pikemminkin päinvastoin: aina kun telkkarissa oli jotain kiinnostavaa tai hauskaa, lapsuudenkodissani todettiin että "kommari". Ihan omin neuvoin on pitänyt maailmankuvansa muodostaa, mikä eteläisessä Espossa vv. 1976-1990 olikin hilpeää hommaa. Sitä ennen ja sittemmin olen ollut helsinkiläinen ja täällä pysyn ellei ihmeempiä ilmaannu.

Opiskelijapolitiikkaan ei tullut mentyä aikanaan, oliko väärät kaverit siinä suhteessa tai jotain. Jonkin verran vierastin 1990-luvun retrovasemmistolaisuutta - Ultra Bran tai edes Agit Propin kuunteleminen ei vielä ole aktiivista poliittista toimintaa. Jäi sitten hakeutumatta ns. piireihin. Yhteiskuntahistorian laitoksella on kyllä tullut tehtyä havaintoja vähän joka suunnan edustajista.

Niin käy monille, että vanhemmuus saa ajattelemaan yhteiskuntaa hieman konkreettisemmin. Samoin asuminen Itä-Helsingissä on konkretisoinut monta asiaa - senkin, että toimittajat ovat yksioikoista porukkaa, joka kirjoittaa juttunsa vanhoihin pohjiin mitä po. ilmansuuntaan tulee. Tule itse katsomaan, miten hirveää meillä täällä on! Takuulla yllätyt.

Kuljen joka arkipäivä metrolla töihin, vietyäni lapseni kunnalliseen päiväkotiin. Teen arkiostokset Kontulan ostarilla ja iltalenkkini samoilla kulmilla. Elämä Itä-Helsingissä on normaalia, vaikka totta on, että tilastoina ja taulukoina ongelmia on enemmän kuin Kulosaaressa. Entä sitten?

En siis ole ryhtymässä politiikkaan siksi, että näkisin jonkin välittömän uhan ja tarjoaisin siihen radikaaleja ratkaisuja. Siitä ei ole kyse. Sen sijaan, sompailtuani vuosikaudet kaupungin hallinnoimissa yksiköissä terveyskeskuksista päiväkoteihin olen nähnyt paljon hiljaista ahdistusta ja turhautumista.

Miksi päiväkotien henkilökunta vaihtuu jatkuvasti? Miksi terveyskeskusten ”omalääkäri” on pelkkä vitsi, kun tilalla on aina uusi kandi? Miksi bussi ei tule? Pelkkä asiakaskunnan vaativuus ei selitä, miksi väki vaihtuu, jää sairaslomille tai ei edes halua hakea työpaikkoja. Mistä tämä kaikki johtuu, ja voisiko asioille kenties tehdäkin jotain?

Talous on sana, jolla ihmisiä pelotellaan hiljaisiksi. Ei ole varaa, liian kallista, ei voida tehdä tässä menokehyksessä. Mutta onko meillä varaa antaa pahoinvoinnin jatkua? Väkivalta pääsee otsikoihin, mutta paljon laajakantoisempia – ja kalliimpia – seurauksia on vaikkapa loppuun väsyneillä opettajilla. Jos ihmisten hyvinvointi olisi ensisijaista ja budjetti tehtäisiin sen perusteella, ”tuottavuuskin” kasvaisi!

Minä uskon ihmisiin, koska en näe heitä pahoina ja ongelmaisina vaan mahdollisuuksina. Kaikkia tyyppejä ja kaikenlaista käytöstä ei tarvitse rakastaa, mutta ei myöskään halveksia saati vihata.

Tuloerojen kasvu on aiheuttanut osalle suomalaisista sellaisen harhan, että he voivat elää ilman yhteiskunnan tarjoamia palveluja tai edes kosketusta ihmisiin, jotka niitä tarvitsevat. Suojellakseni näitä ressukoita haluan toimia yhteiskunnallisena vaikuttajana, sen lisäksi että haluan kaikkia ihmisiä arvostettavan tasavertaisina. Koskaan ei tiedä, kenelle se henkilökohtainen konkurssi iskee, joten turvaverkkoja on oltava valmiina kaikille.