tiistai 2. syyskuuta 2008

Kaupungilla kulkiessa

Hesarissa taas ulkomailta Suomessa piipahtanut ex-pat valittelee suomalaisten töykeyttä. Vanha juttu, josta olen kirjoittanut ennenkin. Lisämausteita on myös löytynyt.

Helsingin keskusta - Stokka, Aleksi, Manskun alkupää - on epäedullista aluetta lasten kanssa liikkumiseen. Ihmisillä on kovin kiire, eikä tällaista alamittaista (158 cm) edes nähdä. Jos pidän ovea auki omalle katraalleni, siitä sujahtaa samalla toinen toistaan tyylikkäämpiä nuoria menestyjiä. Yritän selittää nelivuotiaalle, että saat sinäkin siitä mennä...

Jotenkin tuntuu, että vähiten muihin ihmisiin kiinnittävät huomiota ne, joiden voi olettaa innokkaimmin haaveilevan sossuttomasta valtiosta - siis kaiken yksityistämisestä, kolmannen sektorin kasvusta ja vapaista markkinoista myös turvan ja hoivan alueilla. Ihmisten omaa aloitteellisuutta pitäisi heidän mielestään lisätä, eikä jättää asioita "kasvottoman hallinnon" hoidettaviksi.

Mutta miksi ne tyylikkäät Aleksin pukumiehet eivät aloita itsestään ja auta lastenvaunujen kanssa liikkuvia? Olisihan se loogista, mutta siitä ei taida olla kuitenkaan kyse. Eihän meitä apua tarvitsevia edes nähdä.

Ei kommentteja: