Oli meitä siellä Narinkkatorilla nyt sentään vähän enemmän kuin tv-uutiset antoivat ymmärtää - kuvausryhmä vain oli paikalla, kun iso osa ehdokkaista vielä ajelutti kansaa ilmaiseksi ysin ratikalla.
Oma asemani vaaleissa ja vaalikampanjassa on aika kiinnostava: kuulun iän puolesta ehkä jossain määrin nuorisoon, mutta koska en ole opiskelijapolitikoinut tai muuten heilunut järjestöissä, en tunne ikäisiäni vasemmistoliittolaisia juurikaan. Toistaiseksi, määrä kyllä on lisääntymään päin.
Varsinkaan en kuulu puolueen ns. perinteiseen taustaryhmään sen paremmin perheeni kuin ammattini tai koulutukseni puolesta. Meitä yliopistotyyppejä on toki heilunut vasemmistossa maailman sivu, eipä silti.
Kuitenkin tunnen olevani oikessa porukassa. Olin viime viikonloppuna Vasemmistoliiton syysseminaarissa Siikajärvellä, mikä oli ihan mukavaa. Jos tärkeintä on olla samaa mieltä, niin olen, ainakin keskeisistä asioista ja suurista linjoista. Eri mieltäkin saa kuulemma olla, jos oikein valtuustoon pääsee ja kaiketi varsinkin jos ei pääse :-)
Politiikassa pitempään (eli ylipäänsä) mukana olleet tietysti puhuvat konkretiaa siinä missä me tuoreet tapaukset filosofoimme hieman mainion Ihmisten puolue-sarjan tapaan. Kaikella on aikansa, oletan. Joka tapauksessa olen tavallaan iloinen, etten ole aiemmin lähtenyt tälle tielle.
Nuorempana olisin miettinyt liikaa ryhmään sopeutumista ja samanlaiseksi tulemista. En usko, että sellaisin miettein kannattaa ainakaan avata suutaan julkisesti. Joten hyvä näin ja nyt.
Mitä siis tavoittelen vaaleissa? Valtuustopaikkaa, tietenkin. Vaikka mieleen tulee gradua tehdessä kohtaamani Hesarin kuolinilmoitus jostain 1930-luvulta: naispuolisen vainajan tittelinä oli "entisen kansanedustajaehdokkaan leski". Onhan näitä mainesanoja jaossa, juu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti