Jos jotain inhoan, niin niitä sinänsä ihan asiallisiin tietoihin perustuvia laskelmia, joissa selvitetään miten paljon lapsi tulee elämänsä aikana maksamaan vanhemmilleen ja/tai yhteiskunnalle.
Voidaan tietysti laskea sekin, mitä lapsi kasvettuaan parhaassa tapauksessa tuottaa. Päästäänkö plussan puolelle? Mitä tehdään, jos ihminen ei eläissään tuotakaan mitään selkeästi mitattavaa? Näitä asioita kun on kovin vaikea ottaa uusiksi...
Tällaisten laskelmien uutisointi harvemmin kertoo, kuka maksaa ja mitä. Tai sitä, miten saadaan aikaiseksi tuottavia ja tuottamattomia ihmisiä. Mikä on ihanneihminen - sellainenko, josta jokin taho saa kaiken mahdollisen irti?
Yksi vaalilauseistani on: "Ihmisiä ei saa tuhlata." Jospa joskus ajattelisimme niin päin, että tämä maallinen materia on meitä ihmisiä varten, ja jokaista varten. Jos fyrkkaa haluaa, ei lapsia kannata tehdä, ainakaan pitemmällä tähtäimellä.
Sosiobiologiaa tarjotaan selitykseksi varsinkin silloin, kun ilmiöiden taustalla olevia syy- ja seuraussuhteita ei haluta ymmärtää. (En ollenkaan paheksu biologiaan perustuvia selityksiä, niiden idioottimaista soveltamista kylläkin.) Mutta jospa otamme kerrankin eläimellisen lähtökohdan: mitä muuta arvokasta meillä on kuin jälkeläisemme?
Miten suhtaudumme lapsiin, miten kohtelemme heitä? Millaiset mahdollisuudet hyvään kohteluun annamme niille, jotka tekevät työtä lastemme parissa? Olemmeko sitä mieltä, että vain vahvimmat voittajat (eli varakkaimmat) saavat lisääntyä ja antaa jälkeläisilleen hyvän elämän, vai pitäisikö lajin monimuotoisuutta tukea sosiaalipolitiikalla?
Kuten arvata saattaa, olen jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla. Olennaista on se, että kaikilla lasten arkeen kuuluvilla ihmisillä on mahdollisuus hoitaa hommansa hyvin ja kokea elämänsä mielekkääksi. Nyt ei tilanne ole tämä, oli kyse sitten kotona olevista vanhemmista, päiväkotien henkilökunnasta tai koulujen opettajista. Kaikki tämä kohdistuu lopulta lapsiin - ja heidän kasvettuaan meihin kaikkiin.
Kunpa voisimme olla ylpeitä siitä, miten kohtelemme lapsia ja nuoria nyt. Kunpa antaisimme heille riittävästi huomiota, niin kotona kuin päiväkodeissakin. Ettemme säästäisi kaikesta kouluissa, oppimateriaaleista kouluruokaan saakka. Että meillä olisi riittävästi väkeä tekemään niitä hemmetin innovaatioita - siihen tarvitaan aika laaja väestöpohja, muutama eliittikoulu ei ole ollenkaan tarpeeksi.
Eläimen lisäksi me olemme ihmisiä. Yritetään olla sitä toisillemme ja varsinkin lapsillemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti