Tommi Uschanovin melko tuore pamflettikirja on kiinnostava. Ensiksi se on hyvin kirjoitettu, ei erityisen paasaava ja hän puhuu useaan otteeseen arvostavasti laitoksemme professorista Pauli Kettusesta :-) Ja muistuttaa taloushistorian tärkeydestä ja historian yleensäkin.
En lähde tässä erittelemään Uschanovin jokaista teesiä tai arvostelemaan kirjaa; sen ovat monet muut jo tehneet. Kerronpa kuitenkin näin vaalien alla sen minussa herättämistä ajatuksista.
Pidin kirjassa siitä, että se tuo esille monia minuakin ihmetyttäneitä asioita. Kuten sen, miten omaa elämäntapaansa ja arvomaailmaansa täysin ylivertaisena pitävät ihmiset voisivat saada laajaa poliittista kannatusta, elleivät he tunnusta vähemmän valveutuneiden ihmisten arvoa. Tai miten yhteiskunnallinen valta-asema saavutettaisiin talonvaltauksella ja kasvissyönnillä.
On tärkeää, että on erilaisia yhteiskunnallisen toiminnan tapoja ja oman elämän järjestämisen tapoja. Mutta varsinkin nuori, akateeminenkin vasemmistolaisuus tuntuu monesti unohtaneen sen, miten saadaan kannatusta: esittämällä argumentteja ja toimintamalleja, joihin voivat samaistua muutkin kuin omat kaverit. Pelkkä oikeassa oleminen ei riitä, eikä se, että elämäntapa olisi kaikille parahiksi, kunhan muutkin vain sen itse tajuaisivat.
Uschanov nostaa esimerkiksi kierrättämisen: se on yleistynyt ja tullut monille ihmisille ihan normaaliksi toiminnaksi, vaikka vielä vähän aikaa sitten sitä pidettiin hihhulien hommana. Ihmeteltiin, mitä se biojäte on eikä ymmärretty pahvin ja paperin eroa. Nyt on toisin, ja niin voi olla moni muukin asia. Mutta ripaus myyntimiehen elkeitä ei ole pahitteeksi hyviäkään asioita ajettaessa.
Vastasin eilen vaalimökillä heiluessani Helsingin kauppakorkeakoulun opiskelijoiden kyselyyn. "Onko Vasemmistoliitto sittenkin yrittäjäpuolue?" No samalla lailla kuin Kokoomus on työväenpuolue - ei kunnon ihmisten yrityksiä elättää itsensä pidä paheksua vaan kannustaa. Pitää kuitenkin tehdä ero, kuten Uschanovkin tekee, yrittämisen ja osakkeenomistamisen välillä.
Millaista varallisuuden muodostumisen tapaa suosimme esimerkiksi verotuksessa? Osakeyhtiöillä ei varmaankaan ole, kuten Björn Wahlroos jokin aika sitten nasevasti kiteytti, vastuuta muille kuin omistajilleen. Se minua kiinnostaisi tietää, millainen vastuu vaikkapa pörssinoteeratuilla hoiva-alan yrityksillä on muille kuin osakkeenomistajilleen.
Uschanov on jaksanut lukea Marxia huomattavasti enemmän kuin minä, mutta muistan minäkin sen, millaista ihanneyhteiskunnassa pitäisi olla. Työ ja raadanta eivät olleet sitä, mihin 1800-luvun kirjoittajat ihmiskuntaa halusivat viedä - kuitenkin sosialismista tuli juuri sitä, mistä haluttiin eroon. Nyky-yhteiskunnassa annetaan ymmärtää, että ennennäkemätön vaurautemme on mahdollista vain tekemällä entistä enemmän töitä. Ja ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä.
Se, että osa ihmisistä menee täysin haaskuun puutteellisten lähtökohtien ja heikosti toimivien tukimuotojen takia ei herätä riittävää keskustelua eikä varsinkaan analyyttista sellaista. Puhutaan syrjäytymisestä, mutta tarvitaanko sen tai muiden ongelmien ratkaisemiseen aina jokin erityinen "projekti", johon haetaan EU:lta rahaa ja jatko on hämärän peitossa? Eikö inhimillisen yhteiskunnan rakentaminen ole perustoimintaa, jonka tulee näkyä myös perusrahoituksena?
Tämä on se, mitä itse haluan "markkinoida" kaikille: ihmisiä ei saa tuhlata. Ei ylisuurissa lapsiryhmissä, aliresursoiduissa kouluissa, liian kireälle vedetyillä työpaikoilla - eikä väliinputoamisen mahdollistavalla sosiaaliturvalla. Jokainen ihminen on tärkeä, vaikka hän ei aina kykenisikään tyydyttämään osakkeenomistajien tarpeita.
Ja miksikö ihmiset ovat tärkeitä? Nyt tulee pelotteluosuus: jos huono-osaisuuden periytyminen jatkuu, syntyy erittäin helposti yhteiskunnallista liikehdintää joka yrittää ratkaista asian. Sitä voidaan sanoa mellakoiksi ja riehunnaksi, mutta syyt ovat syvemmällä ja monesti selkeissä, aikanaan kovinkin rationaalisiltä näyttäneissä poliittisissa päätöksissä.
Maksammeko mieluummin veroja vai vartiointiliikkeille kotiemme turvallisuudesta? Autammeko ihmisiä ajoissa vai vasta sitten, kun moniongelmaisuus on ehtinyt jo toiseen ja kolmanteen polveen? Onko meidän näkökulmastamme erilainen ihminen - etnisen taustan, varallisuuden tai elämänkulun osalta "toinen" - arvokas vai jonnekin pois silmistä sijoitettava ongelma?
Vaalimökillä minulta kysyttiin muutakin. Eräs elämän nestemäisiin nautintoihin perehtynyt herrasmies halusi tietää, missä se vara oikein on, jos sitä ei ole? Hyvä kysymys, totesin hänelle ja totean muutenkin. Jossain vaiheessa tulee aina maksun aika, ja päätösten seuraukset tulevat tunnetuiksi. Ei voida pelkästään sanoa, että keskimäärin meillä menee hyvin. On kaikkien - oltiin sitten yrittäjiä, osakkeenomistajia, keskituloisia palkansaajia, kansaneläkeläisiä, opiskelijoita - etu, että meillä on yhteiskunta, jossa ihmisillä on mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä ja tuntea olevansa arvokkaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti