keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Minkäs sortin sosialisteja sitä ollaan?

Otsikon kysymyksen saa kuulla jossain vaiheessa jokainen, joka tunnustautuu jonkin vasemmistopuolueen kannattajaksi, saati jos ryhtyy ehdokkaaksi vaaleissa. Vasemmistopuolueilla onkin kunniakas linjaerimielisyyksien ja sisäisten ja keskinäisten kädenvääntöjen historia takanaan. Mutta mitä vasemmistolaisuus on nyt?

Kaiketi on toisenkinlaisia historiantutkijoita, mutta minulla ei ole kovin romanttista suhdetta menneisyyteen. En etsi sieltä vastauksia nykypäivän ongelmiin, taustoja ehkä mutta en neuvoa ja johdatusta. En ihaile montaakaan menneisyyden henkilöä, varsinkaan poliitikoista en fanita ketään. En edes ketään vallankumousjohtajaa, en edes t-paidan vertaa.

Menneisyyden vasemmistolaisille politiikka oli olemassa tulevaisuutta varten, sen verran olen valmis tulemaan vastaan punavihreitä romantikkoja. Mutta siinäpä se löydettävissä oleva apu onkin. Pitää katsoa, millaiseksi yhteiskunta on muuttumassa ja samaan aikaan hahmottaa, millaiseksi sen pitäisi muuttua. Ja miten nämä kaksi ympätään yhteen. Muinaisten taistelulaulujen laulaminen ei paljoa lämmitä, kun isketään palveluseteli käteen ja sanotaan että olla hyvä vaan.

Nykyisessä markkinaliberaalissa yhteiskunnassa toimiminen on kovin erilaista kuin hyvinvointivaltion rakentaminen sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Samoin omalla sukupolvellani ei ole sotaveteraani-isiä pilkattavana, vaan mukavia kavereita esittäneet lössykkävanhemmat, joista irtioton tekeminen ei ole ollenkaan niin yksinkertaista. Onko se tarpeen, en tiedä. Ainakin irtiotto siitä, mitä vasemmistolaisuus on jossain historiallisessa tilanteessa ollut on välttämätöntä.

Historiantutkijana en ole romantikko, poliittinen ajatteluni on sangen maanläheistä. Huomaan, etten ole missään korostanut sivistyksen suunnatonta merkitystä ja kulttuurin kosmista ylevyyttä - Helsingissä niitä piisaa joka tapauksessa, en näe niitä polttavimpina ongelmina vaikka yliopistohörhö olenkin. Siitä, mikä on tärkeää, lisää lähipäivinä.

En voi sanoa etten olisi minkään sortin sosialisti. Feministinä olen ennen kaikkea ihmisarvofeministi ja humanisti. Olisinko sitten sosialistina tulevaisuusorientoitunut lähialuesosialisti, mene ja tiedä. Vallankumous on tietenkin tehtävä, mutta sen soisi näkyvän siellä missä ongelmatkin ovat. Ne ongelmat, joita ihmiset oikeasti kohtaavat joka päivä.

Ei kommentteja: